Kun Suomessa lakkautetaan varuskuntia
sijoittaa Venäjä taktisia Iskander ydinohjuksia meitä lähellä
oleville alueille Pietarin eteläpuolelle ja ehkä myös Sallan
lähelle Alakurttiin aivan rajan pintaan. Se olisi sijoituspaikkana
psykologisesti todella huono entisenä Suomen alueena ja tuntuu
siten erityisen loukkaavalta ja uhkaavalta. Nämä osaltaan
kiihottavat varuskuntakeskustelua.
Samalla Suomessa hankitaan
Horneteihin 180 miljoonalla ohjuksia. Armeijan hankinnoissa
painotetaan jo liikaa kallista elektroniikkaa. Maavoimien
huomattavasti vähetessä, vähenee mahdollisuus puolustautua mm
sissisodan keinoin.
Maan voi vallata helposti suurella
ylivoimalla. Mutta sen hallinnan vaikeutta osoittaa jo Afganistan.
Jos kansa päättäväisesti vastustaa miehitystä mikään
tekninen ylivoima ei usein voi sitä estää. Kun valloittaja
leiriytyy vuosiksi se on haavoittuvainen melko alkeellisin asein
tehdyille hyökkäyksille. Armeijan paras ase onkin puolustustahto.
Puolustustahtoa voidaan ehkä parhaiten
lisätä rakentamalla Suomesta maa, jossa jokaisella on mahdollisuus
hyvään elämään, jossa jokaisella on työtä ja toimeentuloa.
Tähän ei tarvita edes talouskasvua vaan tulojen uusjakoa siten,
että jokaiselle riittää palkkarahoja. Tarvittaisiin siis
sota-aikojen kaveria ei jätetä asenteen uudelleen elvytystä.
Parasta olisi myös ettei liikaa
luotettaisi edes EU:n maiden (jotka ova suurelta osin Natossa) tukeen
kriisiaikoina ja vielä vähemmän Naton. Iskanderit ovatkin
lähinnä Natoa varten. Jos siihen liitymme niitä tulee vielä
lisää.
On hyvä myös muistaa, että Pariisin
rauhassa 1947 tulevat Natomaat hyväksyivät Karjalan viemisen
Suomelta. Sitä pidettiin sopivana rangaistuksena Saksan
liittolaiselle. Vaikka olimme liittolainen syynä oli kuitenkin se,
että halusimme takaisin meiltä isomman oikeudella ja vääryydellä
pois otetut alueet. Emme uskoneet pystyvämme siihen ilman Saksan
apua kun Ruotsi kieltäytyi liittolaisuudesta ja lännen avustus
lupaukseen ei oikein luotettu ja niiden avustustarjous oli ehkä
vain huijausta (kts plokijuttuni ”Suomen kohtalon hetkiä
kirjeitä Churchilille ja Mannerheimille”) Joten länsimaiden,
Naton apuun emme voi vieläkään luottaa sillä tiukan paikan
tullen ne ovat ehkä valmiita vieläkin jättämään meidät
Venäjän etupiiriin. Näin koska olemme pieni kansa ja
maantieteellisesti meren takana aivan Venäjän kyljessä. 5
miljoonainen pieni kansa Euroopan laitamilla on houkutus hylätä
kun kyseessä on kymmenien ja satojen miljoonien edut keskeisemmässä
Euroopassa.
Meidän onkin parasta ylläpitää
itse tehokas puolustus ja riittävät maavoimat varsinkin 1200 km
pitkän Venäjän rajan takia. Liittolaiseksi kannattaisi hankkia
Ruotsi, onhan sekin vaarassa jos hyökkäys joskus tulee idästä.
Ruotsi tarjosikin viime vuonna Suomelle mm yhteisiä laivasto- ja
rannikkojääkäriosastoja (kts plokikirjoitukseni ”Sotilasliitto
vai uusi Kalmarin unioni?)
jotka Suomi valitettavasti torjui.
Tästä liitosta olisi sekin hyöty, että mm aseiden yhteisostoilla
voi säästää armeijan menoissa. Myös koulutusta voisi yhdistää,
esim Ruotsi esitti viime vuonna että sen tykistöä
koulutettaisiin Suomessa koska täällä on sen mukaan parempaa
osaamista. Mutta tämänkin Suomi torjui.
Iskandereja tullee myös
Kaliningradiin, jossa saksalaiset olivat asuneet jo vuosisatoja
ennen sotaa ja se lienee siten heillekin hieman arka asia. Sieltä
ohjuksilla on vain 6 minuutin matka Berliiniin. Vastaavaa on
tietysti varattu myös Moskovalle. Tässä kaikessa on kyse
luottamuspulasta johon on historialliset syynsä. Mutta ehkä myös
Iranin ohjushyökkäyksen pelosta, jonka torjumiseksi Nato on
perustamassa ohjustukikohtia itäiseen Keski-Eurooppaan. Venäjä
taas uskoo, että ne ovat tarkoitettu sen aiheuttamaa uhkaa varten,
ja tästä syystä nuo Iskanderit tullevat Kaliningradiin.
Ohjukset samalla kun ne lisäävät
turvaa vihollisen yllätyshyökkäystä vastaan samalla tietysti
tavallaan lisäävät sodan riskiä koska ohjusten valtava nopeus
houkuttelee aina samalla yllätyshyökkäykseen. Ydinasein
vahingossa alkava sota onkin kauhistuttava asia minkä johdosta olisi
tehtävä kaikki mahdollinen sen estämiseksi.
Yksi psykologinen sodan riskiä
lisäävä tekijä on juuri ohjusten sijoittelu aivan naapurimaan
rajan läheisyyteen, se olisikin viisasta kokonaan kieltää
kansainvälisin sopimuksin.
Sodan riskin vähentämiseksi
huomattavasti onkin tärkeää, että sodan aloittaneita ja
sotarikoksiin syyllistyneitä yksilöitä ja valtioita tulisi aina
rangaista ja sotakorvauksia määrätä maksettaviksi, mutta
tavallisten ihmisten ei tule menettää kotejaan eikä rajoja tule
siirrellä.
Esimerkiksi suomalaiset olisivat toki
saaneet palata heti sodan jälkeen Karjalaan, sen Neuvostoliitto
lupasi kansainvälisten säännösten mukaisesti, mutta vain muutamat
400 000:sta palasivat. Ei haluttu koska tuo alue oli nyt
Neuvostoliittoa ja pelättiin myös Siperiaan karkotuksia,
vankilatuomioita jopa teloituksia. Tämä oli todellinen pelko
koska mm eestiläisiä karkoitettiin Siperiaan suurin joukoin jopa
vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1949, tuolloin eräänä
päivänä 20 000! Joten palaamisoikeudessa tulee myös
saada takuut siitä, että mitään tällaista ei tule tapahtumaan.
YK:n edeltäjä Kansainliitto erotti
Neuvostoliiton jäsenyydestään sen hyökättyä Suomeen 1939,
mutta hajosi kuitenkin pian sen jälkeen. Tarvitaan tehokkaampia
sanktioita kuin erottaminen esimerkiksi eristäminen kaikesta
kansainvälisestä yhteistyöstä, ja sitä tulee noudattaa
poikkeuksetta.
Minkään hyvien kauppasuhteiden ei
tule sitä estää. Esimerkiksi Kiina saa pitää miehittämänsä
Tiibetin ilman eristämistä kansainvälisestä yhteistyöstä koska
muu maailma tekee suuria bisneksiä sen kanssa ja pitää niitä
tärkeämpänä kuin jonkun pienen kansan oikeutta itsenäisyyteen.
Näin koska rahanteko on tässä maailmassa tärkeämpää kuin
oikeudenmukaisuus.
Jos Kiina todellakin eristettäisiin
kaikesta yhteistyöstä muun maailman kanssa kunnes se luopuu
Tiibetistä se kyllä sen mitä ilmeisimmin ajan mittaan niin
tekisi. Tietysti muukin maailma kärsisi ankarasti Kiinan kaupan
loppumisesta. Samoin olisi voitu tehdä USA:lle kun se hyökkäsi
ilman YK:n lupaa Irakiin; tai Israelille kun se mm jatkuvasti
rakentaa lähiötä palestiinalaisilta valtaamilleen alueille, ja
olisihan samoin perustein ehkä Suomikin saanut takaisin Karjalansa.
Tämä on vielä utopiaa mutta
ehkäpä joskus tämänkaltainen kansainvälinen solidaarisuus
saadaan vielä syntymään.
Koska rajat ovat monille pyhiä
joitakin jo hieman vanhempia vääryyksiä voitaisiin jälkikäteen
korjata myös myös kattavin autonomiaratkaisuin esim. Ahvenanmaan
malliin. Vaihtoehtoisesti Tiibetillekin voitaisiin ehkä järjestää
kunnon autonomia ja karjalaisille oikeus palata asumaan entiselle
kotiseudulleen ja palauttaa ilmaiseksi heidän haltuunsa heidän
entiset maatilansa ja asuntonsa. Tähän Venäjää jo velvoittaisi
kansainväliset sopimuksetkin, mutta se ei halua niitä noudattaa.
Eikä mitään tehokkaita sanktioita ole vielä valitettavasti
olemassa. Eikä haluja eristää maata kansainvälisestä
yhteistyöstä kunnes se tottelee. Jos näin tehtäisiin aina sotien
määrä vähenisi varmaan melkoisesti onhan niiden yleisempiä
tavoitteita rosvota maata naapurimailta.
Jotain olisi voitu saavuttaa jo
vaikka Kiinan ja Venäjän pyrkiessä WTO jäseneksi. Suomellakin
olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa asiassa, vaatiihan uusien jäsenten
hyväksyminen WTO:hon yksimielistä päätöstä. Suomi olisi voinut
esim vaatia suomalaisille rajoittamatonta oikeutta ostaa maata
Karjalasta ja oikeutta muuttaa sinne vakituisesti asumaan tai Suomi
hylkää Venäjän WTO jäsenyyden.
Vuonna 2008 Georgian ja Venäjän
sodan jälkeen Georgia uhkasi raja erimielisyyksien takia estää
Venäjän WTO: jäsenyyden. Se olisi tietysti voinut sen tehdä,
mutta maat sopivat kuitenkin lopulta riitansa.
Koska sodat ovat edelleen tosiasia
niiden pelko tuottaa myös tarvetta puolusttumiseen.
Suomenkin varuskuntien lakkautuskeskustelujen taustalla on
realistista pelkoa, että niitä lakkautettaessa myös Suomen
puolustuskyky heikkenee. Eli monet tässä maassa kokevat
Itänaapurin uhan edelleen todelliseksi vaikka tällä hetkellä ei
mitään hyökkäysuhkaa tietysti ole näköpiirissä. Mutta se on
aivan luonnollinen pelko viime sotien perusteella. -On hyvä
muistaa, että tässä raadollisessa maailmassa sotilaalliset
tyhjiöt pyrkii ennemmin tai myöhemmin täyttymään.
On hyvä tarkastella historiaa myös
vähän pidemmällekin. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat vuosisatojen
saatossa huomattavasti pienentäneet suomensukuisten kansojen
asuinalueita. Vuoden 800 jkr paikkeilla suomensukuisten kansojen
(karjalaisten) asuma-alue ulottui satakunta kilometriä etelään
nykyisen Pietarin alueelta ja eestiläisten asuma-alue liittyi
siihen välittömästi ja karjalaisten
alueesta itään oli
vepsäläisten alue heidän eteläpuolellaan nykyisen Moskovan
alueellakin oli suomensukuinen kansa merjalaiset, jotka on hävittyään
puolustussotansa vuosisatojen aikana ovat tuhoutuneet, sulautuneet
venäläisiin, kuolleet sukupuuttoon joskus 1500-luvulla. Näillä
alueilla ei ollut 800 paikkeilla juuri vielä slaaveja. (Katso
hakusana ”Merjalaiset” Wikipedia) Inkerin alue venäläistettiin
vähitellen kun Venäjä valtasi alueen Ruotsilta ja perusti
Pietarin. Viimeksi 1944 vietiin vielä Suomen Karjalakin.
En tarkoita että Venäjä olisi kuin
joku paholainen, mutta isot kansat käyttäytyvät lähes
kaikkialla samalla tavalla typistäen vähitellen pienempiensä
asuinalueita. Tämä maailma on raadollinen paikka, jos emme itse
pidä puoliamme ei sitä kukaan muukaan tee. Valtioiden välisissä
suhteissa vallitsee edelleen 2000-luvullakin viidakon laki.
Tätä
soittaa vaikka länsimaiden hyökkäys Libyaan. Kun ylivoima on
suunnaton ja vastustaja ei kykene puolustautumaan kasvaa houkutus
hyökätä usein ylipääsemättömän suureksi jos jotain ongelmaa
ei kyetä ratkomaan diplomatian keinoin varsinkin jos vastustajaa
jotenkin pidetään käytökseltään ala-arvoisena.
Suomalaisten suhtautumisessa
itänaapuriin ei todellakaan ole kyse jostain russofobiasta, ”ryssä
on ryssä vaikka voilla paistais” ajattelusta. Meidän tuleekin
riittävän armeijan ohella tehdä kaikki mahdollinen hyvien
suhteiden rakentamiseksi itänaapurin kanssa. Mutta sen tulee
perustua tasavertaisuuden pohjalle. Todella luottamuksellisia
suhteita Venäjään ei voi saavuttaa ellei se
palauta meiltä
vääryydellä viemiään alueita. Mutta tähän syyllinen myös mm
Iso-Britannia, joka Pariisin rauhassa halusi myös rangaista Suomea Saksan liittolaisena.
Tämän kaltaiset asiat tulisi ottaa rohkeasti esiin. Karjalan
kohdalla voisi tulla kyseeseen myös jonkinlainen alueen
yhteishallinto. Tässä on hyvä muistaa että monet jopa
Itä-Karjalan venäläisetkin asukkaat haluaisivat alueen
liitettäväksi Suomeen koska se Venäjän hallinnon alaisuudessa on
melkoisen retuperällä.
Mutta armeijaa tarvitaan
joka tapauksessa kaiken varalta. Ja parasta olis ettei
varuskuntiakaan lopettaisi. Pienennettäisiin niitä ehkä hieman,
sekin olisi
parempi kuin suoranainen lopettaminen. Vähän
pienempikin varuskunta luo pelkällä olemassaolollaan turvallisuuden
tunnetta ja varsinkin Suomen itäisissä osissa. Mutta varuskunnilla
on muitakin tehtäviä kuin harjoitella sotataitoja, niitä tarvitaan
myös avuksi mm kaikenlaissa hätätilanteissa ja katastrofeissa,
senkin vuoksi niitä olisi hyvä olla suhteellisen tiheässä ja
tasaisesti kautta koko maan, ne toimivat todellakin myös hyvänä
pelastuslaitoksen jatkeena.
Se kuinka suuri armeijan tulee olla on
kuin veteen piirretty viiva. Mutta sellaiset puheet joita saa kuulla
eduskunnassakin, että ei tänne enää kukaan hyökkää, että
armeijan saisi vaikka lopettaa ovat naaiveja.
Inflaatiota paljon enemmän nousevat
aseiden hinnat rasittavat kuitenkin valtioiden budjetteja aina vain
enemmän ja enemmän joten olisi järkevää jo sen takia sopia
kansainvälisesti varustautumisen huomattavista supistuksista
koskien kaikkia aselajeja. Status quo tilanne säilyisi jos kaikki
maat supistaisivat sotilasmenojaan suhteellisesti yhtä paljon.
Vaikka nyt ei ehkä ole sodan vaaraa
näköpiirissä se voi silti tulla nopeammin kuin uskommekaan,
siihen pitää aina varustautua.
Tässä nyt vaikka ajatusleikkinä:
Israel tekee ilmaiskun tuhotakseen Iranin ydinaseen polttoainetta
valmistavat tuotantolaitokset. Ja Iran sulkee Hormuzin salmen ja
lähettää ohjuksia Israeliin. Israel hyökkää jo sekasortoiseen
Syyriaan
joka on Iranin liittolainen. Länsimaat puuttuu sotaan.
Venäjällä on laivastotukikohta Syyriassa myös Assadin hallituksen
puolustamiseksi. Länsi ja Venäjä joutuu aseelliseen selkkaukseen
keskenään. Iran lähettää lopulta ohjuksia Eurooppaan jne.
Eli tässä on jo mahdollinen jopa
kolmas maailmansota. - Joten en kyllä lähtisi supistamaan kovin
paljon armeijan menoja, maailma on kyllä nykyään muutenkin aika
sekavassa tilanteessa.
Vaikka esim turvallisuusneuvosto
juuttuu usein sen sen vakinaisten jäsenten veto-oikeuteen YK:n
puitteet ovat kuitenkin paras keino ratkaista maailman
ongelmia.
Näitä ongelmia tulisi myös usein pyrkiä ratkaisemaan valtioiden
rajoja muuttamalla sekä autonomiaratkaisuilla. Näin koska usein
konfliktien taustalla on erilaisten kansallisten kielellisten ja
uskonnollisten vähemmistöjen todella heikko asema. Tulisi
puututtua myös sotien seurauksena kotinsa ja kotiseutunsa
menettäneiden tilanteeseen antamalla näille oikeus palata takaisin
vaikka vuosikymmenien poissaolon jälkeen esimerkiksi
palestiinalaiset.
Tässä tulisi ongelmaksi miten kauas
ajassa taaksepäin voitaisiin mennä vääryyksien korjaamisessa.
Mutta aivan selvää on että jo satoja
vuosia vanhoja vääryyksiä on usein vaikeaa jopa mahdotonta
korjata. Esimerkkinä vaikka juutalaiset jotka Antiikin Rooma
karkotti kotimaastaan jo lähes 2000 vuotta sitten. Heidän paluunsa
takaisin on herättänyt oikeutetusti palestiinalaisten vastustusta.
YK:n lupa perustaa Israelin valtio oli todellakin historiallinen
virhe. Olisi pitänyt sallia vain pienimuotoinen
juutalaisasutuksen lisääntyminen alueella, jonka arabitkin olisi
sallineet. Nyt arabit ovat joutuneet väistymään kodeistaan ja
1000 vuotisilta asuinalueiltaan juutalaisten tulon takia.
Mutta usein voidaan tarjota ainakin
jonkinlaista autonomiaa. Tässä voisi olla esimerkkinä
suomensukuisten kansojen kohtalo vaikka Venäjällä. Tosiasia on,
että monen suomensukuisen kansan asuma-alueet on Venäjän
hallituksen toimesta tietoisesti hajotettu poliittisin päätöksin
moneen eri hallintoalueeseen siten että tuo kansa ei voi olla
enemmistönä millään alueella ja että sen kulttuuri ja kieli
siten vähemmistöasemassa vähitellen heikkenisi ja kuihtuisi
pois kuten on jo käynyt monelle pienelle kansalle.
Tähän puututtaisiin muuttamalla nuo
hallintoalueiden rajat YK:n päätöksellä
sellaiseksi, että tuo kansa voisi olla enemmistönä jossain tai
ainakin suurena vähemmistönä. Ongelmana tässä olisi ns.
sudeettialueet jossa on aina ollut kaksi tai useampia kansallisuuksia
samalla alueella. Tässä asiassa auttaisi mm, että taattaisiin
omakielinen koulutus kaikille jos väestömäärä on vain siihen
riittävä.
Vähemmistöjen aseman parantamiseen
ei todellakaan aina ole edes pyrkimystä, esim kurdien asema
Turkissa. Kurdeja on ehkä 15 miljoonaa, parikymmentä prosenttia
maan väestöstä, maailman suurin kansa ilman omaa valtiota.
Kurdien äärimmäisen syrjittyä asemaa osoittaa mm se, että Vielä
vuoteen 1990 asti kurdinkielen puhuminen oli lain mukaan
julkisuudessa kielletty! Mm tämän takia Turkissa onkin ollut
käytännössä jonkinlainen sisällissota jo vuosikymmeniä
kurdialueilla ja vieläkin, vaikka tuo kielto on jo laissa kumottu,
on aseellisia yhteenottoja usein kurdien ja Turkin armeijan
välillä.
Todellakin jos tämänkaltaisia
ongelmia ratkaistaisiin YK:n päätöksillä sodan todennäköisyys
vähenisi dramaattisesti kaikkialla maailmassa ja siten myös
armeijoiden kokoa voitaisiin oleellisesti vähentää.
Ehkä parasta sotien siirtämiseksi
kokonaan historiaan olisi siirtää vähitellen kaikki raskas
aseistus YK:n alaiselle armeijalle, jolla olisi tukikohtia maailman
jokaisessa valtiossa. Jokaisessa maassa olisi sen omassa
päätösvallassa vain kevyesti aseistetut poliisijoukot.
Jotta tähän joskus päästäisiin
olisi suuria maiden välisiä elintasoeroja ensin kavennettava
huomattavasti. Vauraampien maiden elintason kasvu pysäytettäisiin
ja kasvu ohjattaisiin kaupan puitteissa köyhiin maihin nostamalla
köyhien maiden tuotteiden hintoja vähitellen kansainvälisin
kauppasopimuksin. Poistettaisiin nälkä ja kurjuus tästä
maailmasta mikä jo sinänsä vähentäisi aseellisten konfliktien,
sotien ja terrorismin määrää oleellisesti.
Tämä on tietysti vielä utopiaa,
mutta jos ihmiskunta joskus aikoo päästä eroon sotien
kurimuksesta jotain tällaista pitäisi vähitellen alkaa kehitellä.