Julkaistu 9.2.2007 1:31:11
TS/
Kirjoittajavieras: Turkin EU-jäsenyys ja islam
Ari Kallio
"Haluan Rooman sulttaaniksi" ilmaisi tavoitteensa sulttaani Mehmed IV lähettäessään armeijansa Wienin piiritykseen vuonna 1683. Hän halusi valtaansa sekä vihaamansa, että suuresti kunnioittamansa Euroopan. Eurooppa kuitenkin säästyi suurin uhrauksin monen valtion koottua joukkoja puolustamaan meille tärkeitä arvoja ja perinteitä
.
Tällä hetkellä ottomaanien perillinen Turkki pyrkii EU:n jäseneksi. Senkin suhtautuminen eurooppalaiseen kulttuuriin on edelleen hieman ristiriitainen syrjiihän se omassa maassaan edelleen tylysti kurdien ohella kristittyjä armenialaista, joita on jäljellä vuosisatojen vainojen jäljiltä enää vajaa puoli miljoonaa.
Turkin alue on ollut ennen antiikin kulttuurin ja kristinuskon keskeistä aluetta vieläkin jäljellä olevine muistomerkkeineen, joten se sen jäsenyyteen on tästä näkökulmasta varsin hyvät perusteet. Jäsenyys ei ole kuitenkaan vielä varma osasyynä pelko islamilaisuuden leviämisestä Eurooppaan.
Turkki olisi monelle helpompi hyväksyä jos sen EU-jäsenyysehtoihin ei sisällytettäisi työvoiman vapaata liikkuvuutta vaan asiassa olisi kullakin jäsenmaalla itsenäinen päätäntävalta. Samoilla ehdoilla EU:n olisi helpompi laajentua koko Välimeren rannikkoalueelle, joka on luonnollinen yhteistyöalue kuten jo antiikin aikoina.
Jos Turkki ei pääse jäseneksi islamilainen suuntaus saattaa siellä voimistua, mikä osaltaan puolustaa sen jäsenyyttä. Sama peruste toimisi ehkä monissa muissakin tulevaisuuden valinnoissa.
Ilman Turkin jäsenyyttäkin islam etenee nopeasti runsaan luvallisen ja luvattoman maahanmuuton johdosta. Kehitystä vahvistaa muun muassa eurooppalaisten negatiivinen väestökehitys. Ongelmana on osaltaan myös vanhentunut YK:n pakolaissopimus, jota olisi korjattava, eihän se määrittele kohtuullista ylärajaa, jonka maa on velvoitettu vastaanottamaan.
Eräiden arvioiden mukaan islam on nykykehityksen jatkuessa vuonna 2100 jo enemmistönä useassa Euroopan maassa, Ranskassa on jo 5, ja Saksassa 3,5 miljoonaa muslimia, mikä huolestuttaa jo monia.
Islamia sinänsä on turha pelätä, se on paljolti samanlainen kuin kristinusko mm Jeesus on islamissa arvostettu profeetta vaikka ei olekaan Jumalan poika. Moni kuitenkin yhdistää islamin ja ääriopit. Niiden kasvupohjaa EU:ssa voidaan vähentää tehokkaasti takaamalla jokaiselle oikeus työhön mikä vähentäisi myös maahanmuuton tarvetta lisätyövoiman saamiseksi.
Islamin pelkoa luovat myös sen vanhakantaiset asenteet, joista länsimaissa on päästy jo eroon, kuten kunniamurhat, naisten alistaminen ja vähemmistöjen vainot. Kyse on siitä, että islamissa historian kello nykyään jätättää samoin kuin Euroopassa joskus aikaisemmin islamin viedessä maailmaa eteenpäin.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri.
lauantai 8. syyskuuta 2007
Historiaa ei tule kieltää
Julkaistu 26.5.2007 2:32:00
TS/
Kirjoittajavieras: Historiaa ei tule kieltää
Ari Kallio
Toisessa maailmansodassa kuoli 62 miljoonaa ihmistä, joista venäläisiä 23 miljoonaa, 14 prosenttia maan väestöstä, monen nuorten miesten ikäluokan kuollessa käytännössä kokonaan. Kaikista sodassa kuolleista oli venäläisiä 37 prosenttia. Saksalaisia kuoli 7,5 miljoonaa, 11 prosenttia maan väestöstä. USA:n menetykset olivat vain 400 000.
Hitler antoi länsirintaman komentajille käskyn säästää sotatoimissa siviilejä. Itärintaman komentajille annettiin määräys ettei siviilejä tarvitse suojella ja näitä surmattiin tarkoituksellistikin suurin joukoin. Suunnitelmiin kuului NL:n valloituksen ohella venäläisten alistaminen orjakansan kaltaiseen asemaan saksalaisten asuttaessa sen maata sekä tuhota kaikki venäläiset jos he nousevat vastarintaan. Monien mielessä on myös Leningradin piiritys, jossa kuoli lähes miljoona venäläistä.
Venäjälle Voiton päivä. on muistutus valtioiden välisissä suhteessa vallitsevasta viidakon laista, ja samalla syvä kunnioitus isänmaan puolesta kaikkensa antaneille. Tosin se on itsekin syyllistynyt hirmutekoihin kuten moni muukin maa. Viron hallituksen suurin virhe oli siirtää patsas pois juuri ennen tuota päivää. Eikä patsaan ensisijainen tarkoitus ole muistuttaa valloituksista vaan natsi-Saksan lyömisestä, jolla Venäjän kansa vältti käsittämättömän suurin uhrauksin totaalisen tuhonsa. Jos EU ottaisi enemmän huomioon tämän näkökulman se ymmärtäisi ehkä paremmin Venäjän kantaa kiistassa.
NL toki on alkujaan syyllinen kiistaan koska se valloitti Saksan kanssa tekemänsä Euroopan jakosopimuksen perusteella pienen naapurinsa, mutta olemmehan me suomalaisetkin aikoinaan hätistäneet saamelaiset Lappiin vahvemman oikeudella. Toisessa maailmansodassa Suomikin osallistui valloitussotiin, suunnitelmia oli myös Pohjois-Norjan valtauksesta. Vallanhimo ei ole minkään määrätyn maan, ilmansuunnan tai ideologian erikoisoikeus.
Kun tiedettiin että patsaan siirrosta nousisi melkoinen riita, miksei sitä jätetty paikoilleen. Se olisi voitu maisemoida kuten Turun Taidemuseon mäellä oleva Leninin pää, joka on piilotettu hieman pensaiden siimekseen. Helsingissä Aleksanteri II:n ja Turussa Pietari Brahen patsaat keskeisellä paikalla muistuttavat edelleen valloittajista.
Viro on suvereeni valtio, mutta Venäjän ärsyttäminen ei ole järkevää ja voi kostautua tulevaisuudessa. Onhan sillä hyvät suhteet muihin entisiin isäntiin Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaankin, joka olisi vienyt voittaessaan maan itsenäisyyden ja sulauttanut suunnitelmien mukaan virolaiset saksalaisiin kuten suomalaisetkin. Saksalle on kuitenkin annettu anteeksi.
Tanskan valloituksista on muistomerkki Tallinnassa. Se perustuu legendaan, jonka mukaan punavalkoinen ristilippu, sen tuleva valtiolippu, putosi taivaasta vuonna 1219 Tallinnan piirittäjille Jumalan voitonmerkkinä. Tuo muistomerkki on edelleen paikallaan muistuttamassa menneiden aikojen todellisuudesta. Historiaa ei tule kieltää.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri.
TS/
Kirjoittajavieras: Historiaa ei tule kieltää
Ari Kallio
Toisessa maailmansodassa kuoli 62 miljoonaa ihmistä, joista venäläisiä 23 miljoonaa, 14 prosenttia maan väestöstä, monen nuorten miesten ikäluokan kuollessa käytännössä kokonaan. Kaikista sodassa kuolleista oli venäläisiä 37 prosenttia. Saksalaisia kuoli 7,5 miljoonaa, 11 prosenttia maan väestöstä. USA:n menetykset olivat vain 400 000.
Hitler antoi länsirintaman komentajille käskyn säästää sotatoimissa siviilejä. Itärintaman komentajille annettiin määräys ettei siviilejä tarvitse suojella ja näitä surmattiin tarkoituksellistikin suurin joukoin. Suunnitelmiin kuului NL:n valloituksen ohella venäläisten alistaminen orjakansan kaltaiseen asemaan saksalaisten asuttaessa sen maata sekä tuhota kaikki venäläiset jos he nousevat vastarintaan. Monien mielessä on myös Leningradin piiritys, jossa kuoli lähes miljoona venäläistä.
Venäjälle Voiton päivä. on muistutus valtioiden välisissä suhteessa vallitsevasta viidakon laista, ja samalla syvä kunnioitus isänmaan puolesta kaikkensa antaneille. Tosin se on itsekin syyllistynyt hirmutekoihin kuten moni muukin maa. Viron hallituksen suurin virhe oli siirtää patsas pois juuri ennen tuota päivää. Eikä patsaan ensisijainen tarkoitus ole muistuttaa valloituksista vaan natsi-Saksan lyömisestä, jolla Venäjän kansa vältti käsittämättömän suurin uhrauksin totaalisen tuhonsa. Jos EU ottaisi enemmän huomioon tämän näkökulman se ymmärtäisi ehkä paremmin Venäjän kantaa kiistassa.
NL toki on alkujaan syyllinen kiistaan koska se valloitti Saksan kanssa tekemänsä Euroopan jakosopimuksen perusteella pienen naapurinsa, mutta olemmehan me suomalaisetkin aikoinaan hätistäneet saamelaiset Lappiin vahvemman oikeudella. Toisessa maailmansodassa Suomikin osallistui valloitussotiin, suunnitelmia oli myös Pohjois-Norjan valtauksesta. Vallanhimo ei ole minkään määrätyn maan, ilmansuunnan tai ideologian erikoisoikeus.
Kun tiedettiin että patsaan siirrosta nousisi melkoinen riita, miksei sitä jätetty paikoilleen. Se olisi voitu maisemoida kuten Turun Taidemuseon mäellä oleva Leninin pää, joka on piilotettu hieman pensaiden siimekseen. Helsingissä Aleksanteri II:n ja Turussa Pietari Brahen patsaat keskeisellä paikalla muistuttavat edelleen valloittajista.
Viro on suvereeni valtio, mutta Venäjän ärsyttäminen ei ole järkevää ja voi kostautua tulevaisuudessa. Onhan sillä hyvät suhteet muihin entisiin isäntiin Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaankin, joka olisi vienyt voittaessaan maan itsenäisyyden ja sulauttanut suunnitelmien mukaan virolaiset saksalaisiin kuten suomalaisetkin. Saksalle on kuitenkin annettu anteeksi.
Tanskan valloituksista on muistomerkki Tallinnassa. Se perustuu legendaan, jonka mukaan punavalkoinen ristilippu, sen tuleva valtiolippu, putosi taivaasta vuonna 1219 Tallinnan piirittäjille Jumalan voitonmerkkinä. Tuo muistomerkki on edelleen paikallaan muistuttamassa menneiden aikojen todellisuudesta. Historiaa ei tule kieltää.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri.
Afganistaniin kehitysapua, ei aseita
Julkaistu 22.7.2007 2:31:20
TS/
Kirjoittajavieras: Afganistaniin kehitysapua, ei aseita
Ari Kallio
Afganistanin presidentti Hamid Karzai pyysi jokin aikaa sitten maassa vierailleelta puolustusministeri Jyrki Häkämieheltä Suomea lahjoittamaan Afganistanille 100 000 Kalasnikov-rynnäkkökivääriä. Nuo aseet ovat jo vanhanaikaisina odottamassa sulatusuunia, joten niiden arvo Suomelle on mitätön.
Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti äskettäin omana mielipiteenään, että Suomi ei aseita lahjoita. Asiasta on ilmeisesti kuitenkin erimielisyyttä. Seitsemän EU-maatakin on jo lahjoittanut aseita Afganistanille. Hallitus tekee päätöksensä syksyllä valmistuvan ulkoministeriön selvityksen perusteella.
Jos Suomi lahjoittaa pyydetyt aseet, siitä tulee käytännössä sodan osapuoli nykyisen lähinnä rauhanturvaamisen sijaan. Samalla se merkitsisi myös lopullista ja jyrkkää irtiottoa puolueettomuuspolitiikasta. Olisihan 100 000 sotilaan aseistaminen tämän hetken vakavimmassa konfliktissa sodassa ääri-islamin kanssa melkoisen selvä valinta. Lahjoitus jo sinänsä osoittaa enemmän sotaan kiinnittymistä kuin myyminen, joka perustuu paljolti voitontavoitteluun. Lahjoituksen seurauksena myös terrori-iskut voisivat hyvinkin levitä Suomeen asti. Karzain pyyntö olisi tullut torjua heti, eikä luvata edes harkita asiaa.
Tosiasia on myös, että sota on ehkä vähitellen kääntymässä talibanien voitoksi. Nämä olivat al-Qaidan tukijoina osasyyllisiä WTC-tornien tuhoon, joten tuolla alueella on keskeinen asema sodassa, jota ääri-islam käy lännen kanssa. Suomen ei todellakaan tulisi osallistua talibanien rauhoittamiseen asein. Se tulisi jättää niille valtioille, jotka ovat syyllisiä sotaan johtaneeseen kriisiin. Varsinkin USA:n voimapolitiikka lähi-idässä, Israelin tukeminen ja palestiinalaisten oikeutettujen vaatimusten hylkääminen ovat paljolti syynä WTC-tornien tuhoamiseen ja siitä seuranneeseen Afganistanin sotaan.
On hyvä muistaa Bin Ladenin lausunto tässä yhteydessä: "USA:lla ei ole turvallisuutta, jos sitä ei ole palestiinalaisillakaan". Sota ei kuitenkaan ole lopullinen ratkaisu synnyttäessään vain koston kierteen. Kestävä ongelmien ratkaisu edellyttäisi vuoropuhelua ja neuvotteluja. Valitettavasti ennakkoluulot ja viha ovat vielä liian suuria kummankin pyrkiessä muuttamaan maailmaa omien oppiensa mukaiseksi jopa väkivalloin. Meillä sanotaan, että terroristien kanssa ei neuvotella. On kuitenkin hyvä muistaa, että terroristi voi olla vastapuolelle vapaustaistelija. Kaikenlaista kanssakäymistä tulisikin lisätä islamilaisten maiden kanssa ennakkoluulojen ja vastakkainasettelun poistamiseksi. Tässä voisivat avustaa parhaiten puolueettomat maat.
Kriisinhallinnassa tulisi EU-maiden toiveiden mukaan painottaa nykyistä enemmän ennaltaehkäisyä lisääntyvän kehitysavun keinoin, onhan köyhyys ja kasvava eriarvoisuus keskeisimpiä väkivaltaa ja ääriliikkeitä synnyttävä tekijä. Palestiinalaisongelman ratkaisussa tulisi myös kunnioittaa YK:n päätöslauselmia, koko maailman kansojen yhteisenä tahtona. Jos näin olisi jo aikoinaan toimittu, torni-isku ja siitä seurannut Afganistanin sota olisi ilmeisesti vältetty.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri.
TS/
Kirjoittajavieras: Afganistaniin kehitysapua, ei aseita
Ari Kallio
Afganistanin presidentti Hamid Karzai pyysi jokin aikaa sitten maassa vierailleelta puolustusministeri Jyrki Häkämieheltä Suomea lahjoittamaan Afganistanille 100 000 Kalasnikov-rynnäkkökivääriä. Nuo aseet ovat jo vanhanaikaisina odottamassa sulatusuunia, joten niiden arvo Suomelle on mitätön.
Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti äskettäin omana mielipiteenään, että Suomi ei aseita lahjoita. Asiasta on ilmeisesti kuitenkin erimielisyyttä. Seitsemän EU-maatakin on jo lahjoittanut aseita Afganistanille. Hallitus tekee päätöksensä syksyllä valmistuvan ulkoministeriön selvityksen perusteella.
Jos Suomi lahjoittaa pyydetyt aseet, siitä tulee käytännössä sodan osapuoli nykyisen lähinnä rauhanturvaamisen sijaan. Samalla se merkitsisi myös lopullista ja jyrkkää irtiottoa puolueettomuuspolitiikasta. Olisihan 100 000 sotilaan aseistaminen tämän hetken vakavimmassa konfliktissa sodassa ääri-islamin kanssa melkoisen selvä valinta. Lahjoitus jo sinänsä osoittaa enemmän sotaan kiinnittymistä kuin myyminen, joka perustuu paljolti voitontavoitteluun. Lahjoituksen seurauksena myös terrori-iskut voisivat hyvinkin levitä Suomeen asti. Karzain pyyntö olisi tullut torjua heti, eikä luvata edes harkita asiaa.
Tosiasia on myös, että sota on ehkä vähitellen kääntymässä talibanien voitoksi. Nämä olivat al-Qaidan tukijoina osasyyllisiä WTC-tornien tuhoon, joten tuolla alueella on keskeinen asema sodassa, jota ääri-islam käy lännen kanssa. Suomen ei todellakaan tulisi osallistua talibanien rauhoittamiseen asein. Se tulisi jättää niille valtioille, jotka ovat syyllisiä sotaan johtaneeseen kriisiin. Varsinkin USA:n voimapolitiikka lähi-idässä, Israelin tukeminen ja palestiinalaisten oikeutettujen vaatimusten hylkääminen ovat paljolti syynä WTC-tornien tuhoamiseen ja siitä seuranneeseen Afganistanin sotaan.
On hyvä muistaa Bin Ladenin lausunto tässä yhteydessä: "USA:lla ei ole turvallisuutta, jos sitä ei ole palestiinalaisillakaan". Sota ei kuitenkaan ole lopullinen ratkaisu synnyttäessään vain koston kierteen. Kestävä ongelmien ratkaisu edellyttäisi vuoropuhelua ja neuvotteluja. Valitettavasti ennakkoluulot ja viha ovat vielä liian suuria kummankin pyrkiessä muuttamaan maailmaa omien oppiensa mukaiseksi jopa väkivalloin. Meillä sanotaan, että terroristien kanssa ei neuvotella. On kuitenkin hyvä muistaa, että terroristi voi olla vastapuolelle vapaustaistelija. Kaikenlaista kanssakäymistä tulisikin lisätä islamilaisten maiden kanssa ennakkoluulojen ja vastakkainasettelun poistamiseksi. Tässä voisivat avustaa parhaiten puolueettomat maat.
Kriisinhallinnassa tulisi EU-maiden toiveiden mukaan painottaa nykyistä enemmän ennaltaehkäisyä lisääntyvän kehitysavun keinoin, onhan köyhyys ja kasvava eriarvoisuus keskeisimpiä väkivaltaa ja ääriliikkeitä synnyttävä tekijä. Palestiinalaisongelman ratkaisussa tulisi myös kunnioittaa YK:n päätöslauselmia, koko maailman kansojen yhteisenä tahtona. Jos näin olisi jo aikoinaan toimittu, torni-isku ja siitä seurannut Afganistanin sota olisi ilmeisesti vältetty.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri.
Kuriilit, Karjala ja Pariisin rauhansopimus
Julkaistu 31.8.2007 2:31:24
TS/
Kirjoittajavieras: Kuriilit, Karjala ja Pariisin rauhansopimus
Ari Kallio
Presidentti Boris Jeltsin myönsi Karjalan valloituksen vääryydeksi esittäen hallintonsa kautta epävirallisesti Karjalan palautusta. Suomen johto ei tähän reagoinut.
Kuriilejakin tarjottiin Japanille ja käytiin alustavia neuvotteluja. Japani oli jo vaatinut saaria takaisin. Venäläislehtien mukaan presidentti Vladimir Putinin johdolla käytiin salaisia neuvotteluja vuonna 2003 joissa sovittiin saarien palauttamisesta Japanille myymällä viiden-seitsemän vuoden kuluessa. Ehtoina kauppaan olivat muun muassa Japanin osallistuminen Siperian öljy- ja kaasuesiintymien hyödyntämiseen, Japanin tuki Venäjän WTO-jäsenyydelle, sekä Venäjän tuki Japanin pysyväisjäsenyydelle YK:n turvallisuusneuvostossa.
Kolmasosa suomalaisista kannattaa ja puolet vastustaa Karjalan palautusta. Sodissa kotinsa menettäneillä suomalaisilla ja näiden jälkeläisillä on unohduksiin jääneen Pariisin rauhansopimuksen mukaan kuitenkin oikeus omaisuuden ilmaiseen palautukseen.
27 artikla: "...oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta liittoutuneiden ja liittyneiden valtioiden alueella on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan mikäli näitä oikeuksia on loukattu."
Mikä painostasi Venäjää, kun Suomen valtio ei mitään vaadi? Neuvostoliitto toki tarjosi karjalaisille paluumahdollisuutta, mutta vain muutamat palasivat. Näidenkään maaomaisuutta ei palautettu talousjärjestelmän takia. Kun Venäjä ei halua panna täytäntöön omaisuuden palautusartiklaa, Suomi voisi yhtä hyvin asettaa kyseenalaiseksi rauhansopimuksen alueluovutukset.
Valitettavasti tehdään paljon sopimuksia, joita allekirjoittaessa ei ole tarkoituskaan noudattaa. Omaisuutensa sodissa menettäneet kaipaavat kuitenkin oikeutta. Kansalaisjärjestöjen toimesta asiasta on tekeillä jo Euroopan laajuinen valitus kansainvälisiin oikeusistuimiin.
Karjalaportti oli 1990-luvun alussa hetken raollaan, mutta Suomi hukkasi tilaisuutensa. Nyt nationalismin korostus on sen sulkenut. Alueluovutusten sijaan Venäjä alkoi esittää rajojen "läpinäkyvyyden" lisäämistä. Sitä olisi talousyhteistyön ohella myös karjalaisten omistusoikeuksien palautus sekä kohtuudella myös suomalaisten maanosto-oikeus Venäjällä, ostavathan venäläiset suurin joukoin kesämökkitontteja Suomesta.
Entisestä Suomen Karjalasta ja Itä-Karjalasta voisi muodostaa venäläis-suomalaisen yhteisalueen, joka nostettaisiin yhteisvoimin kukoistukseen nykyisestä alennustilastaan. Tähän olisi helppoa saada sen nykyasukkaiden kannatus. Alueen elpymisestä hyötyisi myös Pietari. Suomi voisi avittaa sopimusta sitoutumalla pysymään Naton ulkopuolella.
Tässä ei ole kyse erityisesti Venäjän syyllistämisestä, ovathan Euroopan rajat suurelta osin muotoiltu väkivalloin. Halusihan Yhdysvallatkin rangaista Suomea aluemenetyksillä Saksan liittolaisuudesta Pariisin rauhansopimuksessa ja on myös vastuussa 27 artiklasta.
Kyse on siitä, että sotien seurauksista ei tulisi loputtomiin rangaista tavallisia kansalaisia. Heidän elämänsä tulisi voida jatkua sodan jälkeen mahdollisimman normaalisti, vaikka vallanpitäjä vaihtuisikin.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri.
TS/
Kirjoittajavieras: Kuriilit, Karjala ja Pariisin rauhansopimus
Ari Kallio
Presidentti Boris Jeltsin myönsi Karjalan valloituksen vääryydeksi esittäen hallintonsa kautta epävirallisesti Karjalan palautusta. Suomen johto ei tähän reagoinut.
Kuriilejakin tarjottiin Japanille ja käytiin alustavia neuvotteluja. Japani oli jo vaatinut saaria takaisin. Venäläislehtien mukaan presidentti Vladimir Putinin johdolla käytiin salaisia neuvotteluja vuonna 2003 joissa sovittiin saarien palauttamisesta Japanille myymällä viiden-seitsemän vuoden kuluessa. Ehtoina kauppaan olivat muun muassa Japanin osallistuminen Siperian öljy- ja kaasuesiintymien hyödyntämiseen, Japanin tuki Venäjän WTO-jäsenyydelle, sekä Venäjän tuki Japanin pysyväisjäsenyydelle YK:n turvallisuusneuvostossa.
Kolmasosa suomalaisista kannattaa ja puolet vastustaa Karjalan palautusta. Sodissa kotinsa menettäneillä suomalaisilla ja näiden jälkeläisillä on unohduksiin jääneen Pariisin rauhansopimuksen mukaan kuitenkin oikeus omaisuuden ilmaiseen palautukseen.
27 artikla: "...oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta liittoutuneiden ja liittyneiden valtioiden alueella on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan mikäli näitä oikeuksia on loukattu."
Mikä painostasi Venäjää, kun Suomen valtio ei mitään vaadi? Neuvostoliitto toki tarjosi karjalaisille paluumahdollisuutta, mutta vain muutamat palasivat. Näidenkään maaomaisuutta ei palautettu talousjärjestelmän takia. Kun Venäjä ei halua panna täytäntöön omaisuuden palautusartiklaa, Suomi voisi yhtä hyvin asettaa kyseenalaiseksi rauhansopimuksen alueluovutukset.
Valitettavasti tehdään paljon sopimuksia, joita allekirjoittaessa ei ole tarkoituskaan noudattaa. Omaisuutensa sodissa menettäneet kaipaavat kuitenkin oikeutta. Kansalaisjärjestöjen toimesta asiasta on tekeillä jo Euroopan laajuinen valitus kansainvälisiin oikeusistuimiin.
Karjalaportti oli 1990-luvun alussa hetken raollaan, mutta Suomi hukkasi tilaisuutensa. Nyt nationalismin korostus on sen sulkenut. Alueluovutusten sijaan Venäjä alkoi esittää rajojen "läpinäkyvyyden" lisäämistä. Sitä olisi talousyhteistyön ohella myös karjalaisten omistusoikeuksien palautus sekä kohtuudella myös suomalaisten maanosto-oikeus Venäjällä, ostavathan venäläiset suurin joukoin kesämökkitontteja Suomesta.
Entisestä Suomen Karjalasta ja Itä-Karjalasta voisi muodostaa venäläis-suomalaisen yhteisalueen, joka nostettaisiin yhteisvoimin kukoistukseen nykyisestä alennustilastaan. Tähän olisi helppoa saada sen nykyasukkaiden kannatus. Alueen elpymisestä hyötyisi myös Pietari. Suomi voisi avittaa sopimusta sitoutumalla pysymään Naton ulkopuolella.
Tässä ei ole kyse erityisesti Venäjän syyllistämisestä, ovathan Euroopan rajat suurelta osin muotoiltu väkivalloin. Halusihan Yhdysvallatkin rangaista Suomea aluemenetyksillä Saksan liittolaisuudesta Pariisin rauhansopimuksessa ja on myös vastuussa 27 artiklasta.
Kyse on siitä, että sotien seurauksista ei tulisi loputtomiin rangaista tavallisia kansalaisia. Heidän elämänsä tulisi voida jatkua sodan jälkeen mahdollisimman normaalisti, vaikka vallanpitäjä vaihtuisikin.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)