”Meidän
mielestä parempi olisi kouluttaa ja työllistää Suomessa
työttömänä oleva maahanmuuttajaväki ja tietenkin myös
kantaväestö, joka on työttömänä, mieluummin kuin lisätä
maahanmuuttoa. Syntyisi uusi paarialuokka joka tekee selvästi
pienemmällä palkalla töitä ja tämmöistä emme kannata”
toteaa SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen *
SAK:n
julkitulo yhtäkkiä maahanmuuton vastustajaksi on hämmentävää
onhan se tähän asti ollut julkisuudessa vaiti asiasta. -Mutta asia
on paljolti myös niin, että sen mielipide ole juuri ylittänyt
median julkaisukynnystä.
Tätä
osoittaa mm tekstin lopussa oleva juuri löytämäni SAK:n vuoden
2005 maahanmuuttokannanotto.
Kysymys
kuuluu eikö Suomessa valtaeliitin piirissä saa olla eri mieltä.
Lähes
kaikissa kehittyneissä teollisuusmaissa työikäinen väestö
vähenemässä. Samaan aikaan on runsaasti työttömiä,
kuitenkaan juuri missään ei tuon ongelman ratkaisuksi esitetä
maahanmuuton huomattavaa pienentämistä ja työttömien
työllistämistä. - NIIN miksi ei ?!
Suomenkin
valtaeliitti tuntuu olevan maahanmuuton kannalla, jopa
Perussuomalaiset ainakin Soinin suulla kannattavat työperäistä
maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kannattajien suuri enemmistö
kuitenkin galluppien mukaan vastustaa runsasta maahanmuuttoa. Myös
suomalaisten enemmistö haluaisi vähentää maahanmuuttoa
vähintään hiukan. Kansanedustajien niukka enemmistö taas
haluaisi lisätä sitä.
Maahanmuuttotaustaista
väestöä Suomessa on jo yli 5% ja sen työttömyysaste on 3
kertaa korkeampi kuin kantaväestöllä.
Samaan
aikaan Suomessa on työttömiä jo 300 000 ja juuri ennen 2008
alkanutta taantumaakin vielä 200 000 monen todella hyvän
talouskasvun vuoden jälkeen. Joten on helppo todeta, että
työttömyys ei johdu vain taantumasta. Kyse onkin kyvyttömyydestä
ja haluttomuudesta jakaa työtä ja tuloja siten että kaikille
riittäisi töitä.
Työttömiä
todellakin riittäisi työvoimapulan poistamiseen niillä aloilla,
joilla sitä jo on sekä pitkäksi aikaa myös tulevaisuuden
tarpeisiin vaikka työikäinen työvoima vähenisikin kuten
työantajat uskovat tapahtuvan.
Toisaalta
automaatio etenee nopeasti ja mitä ilmeisimmin estää
työvoimapulan synnyn ja pikemminkin synnyttää lisää työttömyyttä
ellei työaikaa vähitellen lyhennetä. (kts blogikirjoitukseni
”Automaatio etenee, työvoimapulaa ei tule”)
SAK
ei ihme kyllä, kuten eivät työnantajatkaan, tunnu uskovan tähän
mahdollisuuteen.
WTO
joka ei vaadi työelämän oikeuksien kunnioittamista suojatullien
uhalla on perimmäinen syy nykymenoon.
Valitettavasti
ei näytä siltä, että maailman valtiot edes pyrkisivät
todellisiin muutoksiin WTO:ssa. Syynä tähän lienee se, että ne
ovat täydellisesti karvoineen päivineen nielleet
talousliberalismin opit. (kts blogikirjoitukseni ”Suojatullit
takaisin” sekä ”Tarvitaanko maahanmuuttoa”)
Kambodsan
mellakoissa (tv-uutiset 3.1.14) poliisi ampui kovilla kohti
vaateteollisuuden mitättömän pienien palkkojen
kaksinkertaistamista vaativia mielenosoittajia. Miten kukaan
todellakaan voi vaatia, että meidän pitäisi käydä vapaakauppaa
tämänkaltaisten maiden kanssa, jossa palkkatasoa säädellään
myös tappamalla palkankorotusta vaativia! Tämän tapaisten toimien
pitäisi jo olla WTO:sta erottamisperuste.
Juuri
työvoiman huonon kohtelun ja ay-oikeuksien torjumisen takia
palkkataso pysyy monissa kehitysmaissa kohtuuttoman alhaisena. Sen
takia Suomenkin työantajat haluavat halpaa ulkomaista jopa pimeää
työvoimaa meillekin, jotta pysyisimme kilpailukykyisenä
maailmanmarkkinoilla. Ja on ainakin tähän asti SAK seissyt tumput
suorana. Tai kuten jo mainitsin, eikö sen kannanotot asiassa ole
ylittäneet uutiskynnystä?
Eikö
sen ja koko kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen pitäisi ryhtyä
yhdessä maailmanlaajuiseen lakkoon ihmisoikeuksien
palauttamiseksi työelämään? Pysäytettäisiin koko maailma
kunnes asia järjestyy.
Tiedän
kyllä että sellaista yhteishenkeä ei vielä löydy, mutta sitä
pitäisi aktiivisesti etsiä. Siinä olisi koko ihmiskunnan ehkä
ainoa mahdollisuus koska poliitikot eivät tee mitään.
Eräs
syy nykytilanteeseen voi olla sekin, että niiden on hyväksyttävä
WTO sellaisenaan kuin se on, sillä jos alettaisiin vaatia
vaikkapa suojatulleja työelämän oikeuksia rikkovia vastaan, tai
niitä vastaan, jotka eivät piittaa mitään ympäristöstä , niin
silloin velanantajat ehkä nostaisivat reippaasti korkoja
pakottaen korviaan myöten velkaantuneet maat luopumaan
hankkeestaan.
Sitä
kuusta kuuleminen jonka juurella asunto.
Niin
miksi sitten pitää velkaantua, siinäpä kysymys! -Siihen taitaa
olla syynä mm materialismi ja talouskasvun pakkomielle. Jos
kansakunta oppii vaatimattomamman elämäntavan, (mikä on jo
ympäristön kannaltakin välttämätöntä) se säästää hyvinä
aikoina pahan päivän varalle eikä siten joudu talousliberalismia
kannattavien lainanantajien käskytettäväksi.
Nämähän
uskovat, että parhaiten lainan saa maksettua takaisin kun leikkaa
julkista sektoria ja yksityistää. Jos ei näin tee luottoluokitus
heikkenee. Ja kun niin tekee saa halvemmalla lainaa, mutta samalla
joutuu vähitellen tuhoamaan koko hyvinvointiyhteiskunnan.
*
Yle uutiset 2.1.14 Tuli samana päivänä monta kertaa sekä
TV- että radio-uutisissa, joten ilmeisesti jokin on muuttunut tässä
yhteiskunnassa kun ehdotus maahanmuuton huomattavasta vähentämisestä
saa jo näin paljon uutisaikaa, (eikä sen ehdottajaa syytetty
edes rasistiksi tai populistiksi kuten on ollut tapana), vaikka
muu media ei juuri vieläkään tunnu olevan lainkaan kiinnostunut
asiasta ja vaikka Ylekään ei tuon päivän jälkeen ole ottanut
asiaa esille. En minä ainakaan ole kuullut vaikka seuraan erittäin
aktiivisesti uutisia ja maailmantapahtumia.
- Kyseessä olisi, jos ehdotus toteutuu miljardiluokan säästöt valtion budjetissa, nythän ulkomaalaisen työllistyttyä jää usein vastaavasti suomalainen työttömäksi ja hänelle pitää sen takia maksaa työttömyys- ja muita sosiaalitukia.
-Tässä
kaikessa on taustalla ajatus, että tuotteita pitäisi aina tuottaa
missä se on halvinta, vaikka maailman äärissä ja vaikka
orjatyövoimalla.
Mutta
pitkät kuljetusmatkat aiheuttaa melkoisia ympäristöhaittoja,
joten tarvittaisiin jokin riittävän suuri haittavero per kilometri
pitkien kul-
jetusmatkojen
huomattavaksi vähentämiseksi.
Esimerkki
pitkien matkojen järjettömyydestä: Norjasta kuljetetaan kalaa
jäädytettynä Kiinaan, jossa se käsitellään, pakataan ja
lähetetään takaisin Eurooppaan. Kaikki mm kiinalaisten
pienempien palkkojen takia ja kevyemmän verotuksen takia. Tämä on
jo suoranaista hulluutta! Jo pelkkä ympäristöasioiden riittävä
huomioiminen vähentäisikin huomattavasti pitkien etäisyyksien
kauppaa. Miksi esim Aasiassa pitää valmistaa lähes kaikki
vaatteemme. Jos ne valmistettaisiin meillä Suomessa kuten
vuosikymmeniä sitten tehtiin syntyisi suuri määrä uusia
työpaikkoja.
Maailma
on nykymuotoisen WTO:n ja talouskasvun pakkomielteen myötä suuren
ympäristökatastrofin tiellä, jos tätä asiantilaa oivalleta
vallan kamareissa, pian ei ole enää mitään myytävää, kun ei
ole enää ihmisiäkään.
Lisäys
13.1.14
SAK:n
nettisivut vuonna 2005 otsikolla:
”Työperusteisuus
maahanmuuttopolitiikan peruslinjaksi”
”Maahanmuuton
peruslinjana tulisi jatkossa olla työperusteisuuden vahvistaminen.
SAK korostaa, että työperäinen maahanmuutto on Suomelle
myönteinen asia, mutta sen lisäämisessä tulisi edetä hallitusti.
Olennaista on varmistaa tulijoiden oikeudenmukainen kohtelu ja se
ettei Suomen työmarkkinoille muodostu kahden kerroksen väkeä.
SAK
toteaa myös maahanmuuttokannanotossaan, että maahanmuutto ei saa
heikentää Suomessa jo asuvien mahdollisuutta työllistyä.
Se
uskoo kuitenkin että työikäisten vähentyminen merkitsee
tarvetta harkita maahanmuuton lisäystä lähivuosina.
Samalla
todettiin, että vain noin joka kymmenes maahanmuuttaja on tullut
Suomeen nimenomaan töihin. Niinpä ”SAK muistuttaa, että
tähänastinen maahanmuutto on merkinnyt ensimmäisen kuuden vuoden
aikana yhteiskunnalle enemmän menoja kuin tuloja. SAK:n mielestä
lähtökohdaksi on asetettava, että maahanmuutto vahvistaa
huoltosuhdetta, ei heikennä sitä.”
-Tämä
voi selvästi tulkita tarkoittavan sitä, että SAK haluaa vähentää
muuta kuin työperusteista maahanmuuttoa.
So
miksi tätä SAK:n kantaa jo ainakin vuodelta 2005 ei juuri ole
esitetty mediassa? Kysymys kuuluukin, eikö tässä maassa ole lupa
esittää maahanmuuttokritiikkiä? Kyllä
saa mutta hyvin rajoitetusti ja suppeasti verrattuna maahanmuuttomyönteisten saamaan erittäin runsaaseen tilaan mediassa .
saa mutta hyvin rajoitetusti ja suppeasti verrattuna maahanmuuttomyönteisten saamaan erittäin runsaaseen tilaan mediassa .
Vuodesta
2005 vuoteen 2014 maahanmuuttoon liittyvä SAK:n kanta on tullut
entistäkin suoremmin sanotuksi kuten jo em:
”Meidän
mielestä parempi olisi kouluttaa ja työllistää Suomessa
työttömänä oleva maahanmuuttajaväki ja tietenkin myös
kantaväestö, joka on työttömänä,
mieluummin
kuin lisätä maahanmuuttoa.
”
Miksi
todellakin vasta nyt SAK ylittää uutiskynnyksen. Ja tuon kerran
jälkeen sen mielipide tunnutaan taas unohtavan.
SAK
edustaa miljoonaa suomalaista, joten sen sanomisilla luulisi olevan
melkoista painoarvoa, mutta toisin näyttää olevan.
Tässä
on todellakin kyse vakavasta mielipiteen vapauden loukkauksesta
ja suoranaisesta sensuurista, johon syyllistyy myös Suomen
hallitus.
Mutta
saattaa tässä olla hieman kyse myös SAK:n johdon liiallisesta
epävarmuudesta esittää omaa eriävää kantaansa maahanmuutossa
maassa, (ja yleisesti myös koko maailmassa) jossa valtaeliitillä
tuntuu olevan täysin hyväksyvä lähes lapsenomaisen kritiikitön
asenne maahanmuuton aiheuttamiin suuriin ongelmiin vaikka maassa
on runsasta työttömyyttä.
Tässä
on kyse uskalluksesta olla erilainen. Tuota uskallusta useimmilla
ihmisillä ei valitettavasti juuri ole.
Samoin
on kyse talousliberalismin kohdalla, siitäkin on vähitellen tullut
runsasta maahanmuuttoa vaativa ja hyvinvointiyhteiskuntaa tuhoava
muoti ilman mitään järkevää perustetta.
Mutta
miten päästä eroon noista huonoista tavoista. Vaatii todellakin
rohkeutta sanoava täysin poikkeava mielipide suuressa joukossa.
-Sanoa että keisarilla ei ole vaatteita kun sillä ei kerran ole.
Noita rohkeita ihmisiä kaivattaisiin juuri nyt jos ihmiskunta aikoo
päästä eroon nykyisestä ahdingostaan.
Taudin nimi on talousliberalismi. Sen oireena on ahneus, josta on kyse myös
runsaassa maahanmuutossa kun omaa työvoimaa on yllin kyllin
tarjolla työttömänä. Mutta työnantajat haluavat suurempia
voittoja.
Nykymenolla
yhteiskunta ajautuukin vähitellen väkivallan ja sekasorron
syövereihin kun nuoria maahanmuuttajiakin on suurin joukoin
työttömänä, ellei maahanmuuttoa roimasti rajoiteta. Varoittava
esimerkki tästä on mm Ruotsin Malmö.
Ei
ihmisiä voi todellakaan hankkia varastoon tulevia työvoimatarpeita
varten kuten Suomessa uskotaan.
Ihminen
ei elä pelkästään leivästä. Tässä SAK:n toteamus, että
Suomen maahanmuutosta vain 1/10 on suoranaisesti työperäistä
olkoon varoittavana esimerkkinä.
Globaalia
vastuutta Suomi voi toteuttaa parhaiten lisäämällä
kehitysapua. Kehitysmaiden alueella myös kustannustaso on
verrattomasti alhaisempi, joten siellä voisimme auttaa paljon
suurempaa joukkoa. - Jos apua ei voi lähettää kaikkiin maihin
niin sitten mahdollisimman lähelle, periaatteena että pakolainen
sijoitetaan hänelle tutun kulttuurin piiriin jos suinkin
mahdollista.
Monista
kehitysmaista tulee suhteettoman paljon koulutettua väkeä Suomeen
se on samalla näiden maiden aivopääoman riistoa hidastaen
niiden yhteiskunnallista kehitystä.
Parasta
meille kaikille olisikin että jokainen maa työllistää lähinnä
vain oman maansa kansalaisia.
Ja
jos todellista työvoimapulaa joskus uhkaa tulla lisätään
automaatiota ja robotteja (ihme ettei SAK ymmärrä automaation
suurta vaikutusta) ja tehdään enemmän lapsia. Niitä saa lisää
kohentamalla jo rapistuneita perhetukia. - Katso myös
blogijuttuani ”Automaatio etenee työvoimapulaa ei tule”
-Ja
vielä ahneudesta ja ulkomaisen työvoiman käytöstä. Siihen
osittain johdattelee myös ankara kilpailu kansainvälisillä
markkinoilla. Tässä on osana verosuunnittelu ja veroparatiisit.
Jos
ei käytä niitä tehokkaasti hyväkseen kustannusten laskemiseksi
on usein edessä konkurssi. Ja kun yritys näin saa verot
minimoitua jopa muutamaksi prosentiksi entisen vaikka 20% sijaan
on suuri houkutus kerätä samalla yrityksen omistajille satumaisia
voittoja.
Ja
ruokahalu kasvaa syödessä, joten kalutaan lisäksi kaikki
mahdolliset säästökohteet kuten ulkomaisen työvoiman käyttö,
josta siitäkin saadaan lisäsäästöä.
Äärimmilleen viedyn verosuunnittelun takia myös monen valtion veropohja romahtaa mikä on osa syynä nykyiseen talouskriisiin.
Äärimmilleen viedyn verosuunnittelun takia myös monen valtion veropohja romahtaa mikä on osa syynä nykyiseen talouskriisiin.
Verosuunnittelu
on mennyt jo niin pitkälle että yhä useammat kaupallisen alan
tutkijatkin sitä jo paheksuvat: Esimerkiksi taloustieteen
nobelisti Joseph Stiglitz kirjoitti jo kymmenkunta vuotta sitten,
että liika ahneus tuhoaa markkinatalouden.
”Äärimmilleen
venytetty verosuunnittelu on merkki eettisen pohjan romahtamisesta.
On menossa häikäilemättömän ahneuden vaihe”, toteaa Turun
kauppakorkeakoulun professori Esa Stenberg (TS 12.1.14 )