Turkissa on kurdeja noin 15 miljoonaa, 20% maan
väestöstä. Kaikkiaan heitä on Lähi-idässä 50 miljoonaa .
Kurdit ovat maailman suurin kansa ilman omaa
valtiota. Syy tähän on paljolti se, että heidän
alueellaan on paljon öljyä ja se, että he asuvat neljän
valtion Turkin, Iranin, Irakin ja Syyrian alueilla.
Kurdit tavoittelevat autonomiaa Kaakkois-Turkissa.
Sen takia Turkin armeija tuhosi 1980-90 luvuilla
tuhansia kurdikyliä ja pakko siirsi niiden asukkaita
ympäri maata hajottaakseen kurdiyhteisöt. Maaseutu
autioitui laajalti. *
Syyrian ja Irakin kurdeilla on jo autonomiaa ja
esimerkin pelätään tarttuvan, joten Turkin armeija
tekee edelleen iskuja rajan taakse
Kurdien vainoamiseen riittää sekin, että puhuu kurdin
kieltä, jonka puhuminen julkisuudessa oli vuoteen
1990 asti laissa kiellettyä!. Vieläkin Turkin
parlamentissa kurdien asiaa ajavat joutuvat usein
vankilaan.
Turkissa syrjitään ja vainotaan kaikkia vähemmistöjä.
Esimerkiksi Turkin suurvalta-aikana Ottomaanien
valtakunnassa oli nykyisen Turkin alueella vuona 1910
asukkaista yli 20% kristittyjä, ankarien vainojen
seurauksena nyt enää alle prosentti. Kun vuoden 2006
Nobel palkinnon saanut Orhan Pamuk puolusteli
kirjassaan kristittyjä armenialaisia hän joutui
tappouhkausten saattelemana lähtemään maanpakoon.
Yksi syy siihen että Turkki ei ole pääsyt EU:n jäseneksi
on 1,5 miljoonan armenialaisen kansanmurha vuoden
1920 paikkeilla, jota se ei myönnä tehneensä.
Tuoreessa Nato kiistassakin on kyse kansanmurhasta
kun PKK puolustaessaan kurdien oikeutta
olemassaoloon on luokiteltu terroristijärjestöksi.
Se on käsittämätöntä perustuuhan sen terrori
suunnattomaan epätoivoon koska kurdien asemaa ei
ole demokratian keinoin voitu parantaa ja Turkki on jo
vuosikymmeniä yrittänyt väkivalloin hävittää ja
sulauttaa kurdit turkkilaisiin.
PKK:n Suomessa ja Ruotsissa maanpaossa asuvaa
muutamaa kymmentä aktiivia Turkin presidentti
Erdogan vaatii luovutettavaksi Turkkiin. Hän vaatii
myös kaiken taloudellisen tuen lopettamista PKK:lle
sekä asevientikiellon kumoamista.
Se että Suomen ja Ruotsin Nato hakemus on joutunut
vastatuuleen johtuu paljolti ehkä siitäkin, että Turkissa
on ensi vuonna vaalit. Erdoganin AKP- puolue saattaa
näillä näkymin hävitä ne ja koska Turkin talous on
myös suurissa vaikeuksissa Erdogan ehkä haluaa
kääntää äänestäjien ajatukset kotimaan ongelmista
ulkomaiden suuntaan.
Turkki päästettiin ilmeisesti Natoon, jotta se estäisi
tarpeen tullen Venäjän kulun Bosporin salmen kautta.
Venäjän naapurimaana se sopiii myös Nato tukikohtien
paikaksi. Myöhemmin sen uskottiin estävän myös ääri-
islamin leviämistä.
Tämän johdosta Nato salli kurdien ja muiden
vähemmistöjen syrjinnän ja vainot, jopa suoranaisen
kansanmurhan. Ihmisoikeuksien ja nykyisten Nato
kiistojen näkökulmasta oli kuitenkin suuri virhe
päästää Turkki Natoon.
* Google hakusana:
” Turkin armeija tuhosi 1980-luvulla tuhansia
kurdikyliä.” Kurdikylien tuhoamiset löytyivät
Wikipediasta , Hesarista ja Maailman kuvalehdestä.
Nämä kaikki löytyvät samalta valikon sivulta. Myös
Kurdikielen puhumiskielto löytyy näistä lähteistä .
Näiden lähteiden mukaan Turkin armeija poltti
1980-90 luvuilla Turkissa 3000-4000 kurdikylää ja
karkotti niiden väestöt.
Samat lähteet kertoivat myös Irakin kurdien karusta
kohtalosta samana aikana. Saddam tuhosi 4000
kurdikylää käyttäen myös kiellettyjä taistelukaasuja
väestön tappamiseen.
Tästä alkoi kurdien diaspora ympäri Europpaa.