17.7.15 kun
tuli kuluneeksi tasan vuosi malesialaisen matkustaja koneen
alasampumisesta
Ukrainassa mediassa vähitellen vastahakoisesti alettiin myöntää, että kyseessä oli
matkustajakoneen vihollisen sotilaskoneen sijasta.
Ylen
radion aamu-uutisissa 17.7.15
toimittaja kuitenkin käytti
edelleen sanaa
edelleen sanaa
”murha”
pitäen syyllisenä Itä-Ukrainan kapinallisia.
separatisteille ilmatorjuntaohjuspatterin ja on siten osasyyllinnen
tapahtuneeseen vahinkoon.
Mutta
miksei media nosta suurempaa meteliä siitä että monet lentoyhtiöt
lennättivät
matkustajakoneitaan sotatoimialueen yli myös Finnair koska
siten
säästettiin aikaa 10-15 minuuttia ja kallista kerosiinia?! Ja miksi Ukrainan
lennonjohto
antoi niiden lentää siellä?
Media
kyllä kertoi näistä sotatoimialueen ylilennoista, mutta asia
unohdettiin
nopeasti, ilmeisesti koska Venäjä sopi huonon maineensa takia,
ja
jonkinlaisena vihollismaanakin, paremmin pahan pojan rooliin kuin
alueen
yli lentäneet lentoyhtiöt.
Ne
ovat kyllä vähintään yhtä syyllisiä tapahtuneeseen kuin
Venäjäkin jos se
lainasi
nuo ohjukset ilman riittävää koulutusta ja/tai laitteistoa jolla
mm
varmistetaan
ettei ohjus nouse matkustajakoneiden käyttämiin korkeuksiin.
Tämä
on tietysti ahneutta ja piittaamattomuutta matkustajien
turvallisuudesta,
mutta miksi todellakin sitä ei jakseta muistaa?
Tässä
ei selitykseksi riitä edes se, että matkustajakoneiden lentokorkeus
10
km
katsotaan yleensä riittävän suureksi, jotta ilman vaaraa voidaan
lentää
sotatoimialueen
yli. Eihän se sitä ollut kun yksi ohjus sotilaskoneen sijasta
syystä
tai toisesta lähtikin matkustajakoneen perään ja tuhosi sen!
Chicagolaisessa
tuomioistuimessa on nostettu syyte itä-ukrainalaista
separatisti
päällikköä Igor Girkiniä vastaan. 18 malesialaiskoneen
matkustajan
omaista vaatii häneltä 900 miljoonan dollarin korvausta.
Kanteen
mukaan Girkin toimi Kremlin siunauksella.
Miksei
samalla nostettaisi syytettä lentoturvallisuuden
vaarantamisesta
kaikkia
sotatoimialueen yli lentäneitä lentoyhtiöitä, ja
Ukrainan
lennonjohtoa vastaan jotka antoivat luvan siellä
lentämiseen?
Niin
miksi todellakin Venäjä saa lähes yksin syyt niskoilleen.
Vuosisadat ja
tuhannet
kuluvat mutta aina vain paha tulee lähinnä vain idästä. Samalla
länsimaiden
omia virheitä katsotaan sormien läpi. Rauhaa ja sopua on
Ukrainaan
vaikeaa saada tällaisilla asenteilla.
(En
todellakaan väitä etteikö Venäjä omalla tahollaan
olisi tehnyt vakavia
virheitä
tai vääristelisi asioita ja mutta tässä jutussa
käsitelläänkin Lännen
omaa
asenteellisuutta. )
Syyskuussa
2016 kun onnettomuutta selvittänyt tutkijalautakunta
antoi
loppu lausuntonsa lentoturmasta.
Siinä
apuna käytettiin myös
Suomen
armeijan toteuttamaa venäläisen BUK ohjuksen
räjäyttämistä.
Ja
taas alkoi
tuo sama ”murha” sanan käyttö tutkijalautakunnan
jäsenen
suusta
(TV uutiset 28.9.16) ja TS 1.10.16: ”Presidentti
Niinistön
mukaan vaikutti luonnolliselta, että Suomi auttaa
hirvittävän
rikoksen selvityksessä ”
Tuossa selvityksessä tuntuu
jo itseensä selvyydeltä , että Venäjä
toimitti ohjuspatteriston
separatisteille, siitähän oltiin jokseenkin
varmoja jo kauan
sitten. Ja mitä erityisen pahaa siinä voisi olla,
onhan kyse
sodasta, tukeehan Venäjä separatisteja vaikka se ei
haluaisi sitä
oikein myöntääkään. Ja tiedetäänhän että ohjuksilla
oli tarkoitus pudottaa viholliskoneita. Ja ettei unohtuisi, sodassa
on
todellakin tarkoitus tappaa vihollisia eihän se muuten sotaa
olisikaan. Nyt vain tapahtui jokin virhe ja sotilaiden sijasta
kuoli
siviilejä.
Siinäkään ei pitäisi olla
mitään ihmettelemistä: kuoleehan
nykyajan sodissa kuolee enemmän
siviilejä kuin sotilaita vaikka se ei
yleensä ole tarkoitus vaan
lähinnä vahinko jolle ei mitään voi.
Sota on sotaa.
Kun vaikkapa kun
amerikkalainen lennokki tappaa vahingossa
hääseurueen
Afganistanissa, ei sitä lännessä pitkään murehdita.
Toisaalta kun USA aloitti
ilman YK:n lupaa sodan Irakia vastaan
kukistaakseen pahamaineisen
diktaattori Saddamin ja
valheellisesti ilmoitti sodan aloittamisen
syyksi myös että siellä
on joukkotuhoaseita, eikä ollut, joten
se syyllistyi vakavaan
sotarikokseen.
Ja vielä pahempaa tuo sota
kaikkine seurauksineen aiheutti
eräiden
arvioiden mukaan miljoonan
irakilaisen kuoleman ja vielä
enemmän jos mukaan luetaan myös
siitä aiheutunut Syyrian
sisällissota.
Miksei presidentti Bushia ja
USA johtoa tämän takia haastettu
oikeuteen ja langetettu tuomio
syyllisille poissaolevina, vaikka
suurvallan johtoa ei jokseenkin
varmasti oikeuteen olisi
saatukaan.
Niin ei tietystikään tehty koska
USA kuuluu läntiseen kulttuuriin,
meihin. Venäjä taas ollut lännen
perivihollinen jo vuosisatoja.
Joten kaikki paha on helppoa syytää
sen niskoille, ilman parempia
perusteitakin ja vastaavasti katsoa
ikään kuin sormien läpi USA:n
tekemisiä.
Tämä on myös ikään kuin
yleisinhimillistä käyttäytymistä.
Kaikissa ristiriidoissa
yhteiskunnassa oman ryhmän tekemisiä
katostaan yleensä sormien
läpi mutta vastustajien tekemisiä
katsotaan suurennuslasilla. Tämä
pitäisi jo nykyajan kehittyneessä
yhteiskunnassa alkaa vähitellen
tiedostaa. Mutta valitettavasti se ei
siltä näytä.
Tietysti nyt Ukrainan
lentoturmassa pitäisi haastaa oikeuteen ja
myös tuomita
poissaolevana vaikka kuinka korkea-arvoinen
henkilö. Mutta jos niin
tehdään se tuntuu todella pahalta
oikeudenmukaisuuden kannalta:
300 ihmisen kuoleman
aiheuttajaa rangaistaan muttei miljoonan!
Kun
lienee aivan järkeenkäypää ja yleisesti tiedossa, että
Venäjällä
tai separatisteilla ei ollut kerrassaan mitään syytä
ampua alas
matkustajakonetta, eli sen on täytynyt olla erehdys,
ammattitaidon puutetta, tai pudotus johtui ohjusaseman
puutteellisesta laitteistoista, niin miksi sitten jatkuvasti vuosi
toisensa perään käytetään sanoja hirveä rikos tai murha.
Sodassa
pitää usein tehdä vaikeita päätöksiä kovassa
kiireessä
lähes
silmänräpäyksessä, joten erehdyksiä voi aina sattua. Pitää
tietysti selvittää perusteellisesti tiesikö sotilasjohto, että
ehkä
riittävää koulutusta BUK ohjuksiin saamattomia sotilaita
sai
käyttää ohjuspatteria. Mutta sitäkään ei voine pitää
murha tai
hirveä rikos luokassa olevana asiana pikemminkin
kuolemantuottamuksena.
Toisaalta
miksei vielä
oikein
2016:stakaan
haluta juuri
kertoa,
että
tuolla samalla alueella lensi useita muitakin matkustajakoneita
vaikka lentoyhtiöt hyvin tiesivät , että se on sotatoimi aluetta.
Niin
tehtiin koska siten lyhennettiin hieman lentomatkaa ja
säästettiin
kerosiinia.
Ja
edelleen voi loputtomiin kauhistuneena
ihmetellä miksi
Ukrainan lennonjohto salli tämän tapahtua? Ja
miksi sekin taas
yleensä
unohdetaan, vaikka se yksin olisi voinut estää
lentoturman!
Voi
tietysti olla kyse naivista lapsenomaisesta uskosta, että sotaa
käydään herrasmiessäännöin siviiliuhreja viimeiseen asti
vältellen,
mutta ehkä kuitenkin lennonjohdon luvat heltisivät
koska Ukraina
tarvitsi ylilennoista saatuja lupamaksuja. Kyse
lieneekin
häikäilemättömästä ihmishengistä piittaamattomasta
ahneudesta.
Eikö
tämä vähintään ole yhtä suuri sotarikos
kuin antaa
ehkä lupa
käyttää
vajavaisesti varustettua ohjuspatteristoa, josta puuttuu
lentokonemallien tunnistuslaite.
Miksei
siis samalla perusteelle haastettu
malesialaiskoneen
lentoyhtiötä oikeuteen 300 matkustajan
kuolematuottamuksesta
raskauttavana tekijänä tietoinen
reittivalinta yli sotatoimialueen,
sekä
monia muita alueen yli lentäneitä yhtiöitä mm Finnairia
matkustajien kuolemanvaaraan saattamisesta ja haastettu näitä
oikeuteen. Mutta ei haastettu!
Tämä
kaikki on aivan selvää Venäjän vainoamista. Tämän
perusteella
ei ole ihme ettei Ukrainan konfliktiakaan saada
loppumaan kun
länsi pitää automaattisesti Venäjää yksin
syyllisenä lähes
kaikkeen (kts myös muita asiaa käsitteleviä
blogikirjotuksiani) ja katsoo sormien läpi muiden syntejä.
Näin ei
todellakaan rakenneta rauhaa.
-Tässä
kaikessa pitää myös muistaa tuomioita jaettaessa, että on
helppoa
ulkopuolisena ikään kuin mukavasta nojatuolista käsin
jakaa
ihmisoikeusperiaatteiden mukaisia tuomioita.
Pitää
muistaa että kaikki sodan osapuolet ovat sotatoimialueella kuoleman
vaarassa. Ja siksi usein sekasortoisessa mielentilassa, erityisesti jos sota menee huonosti, mielessä vain
sodan
laki/viidakon laki: tapa tai tule tapetuksi. Sellaisilta
ihmisiltä voi
kohtuudella odottaa melkein mitä tahansa.
Ainoa
keino välttää Ukrainan lentoturman kaltaisia vahinkoja onkin
lopettaa sodat, niin
mahdottomalta kuin se tuntuukin.
Sillä se joka sodan
aloittaa päästää helvetin valloilleen.