Mihin tarvitaan pääkaupunkia?

 

Mottona:  Helsingin metropolisuunnitelmat 1,5 miljoonan asukkaan kaupungista ovat hulluutta. Seuraavassa  koko Suomen hajasijoitusehdotus:

 -Kun Suomen valtionhallinto luotiin 200 vuotta sitten olosuhteet olivat täysin erilaiset kuin nykyään, mm. liikennevälineet ja liikenneverkko olivat nykymittapuin jokseenkin kehittymättömiä, joten korkeimman vallan keskittäminen yhteen paikkaan, pääkaupunkiin oli olosuhteiden luoma pakko. Nykyään tehokkaan liikenneverkon, puhelinyhteyksien ja laajakaistan ulottuessa jokseenkin kaikkialle maahan hallintoa, myös korkeinta päätösvaltaa voidaan hajauttaa.

 Sitä toki jo hajautetaankin mutta nämä toimet eivät ole riittäviä  sen osoittaa pääkaupunkiseudun loputon kasvu, mikä aiheuttaa suuria ongelmia mm asuntopulaa, sairaalajonoja, liikenteen ruuhkautumista ja sosiaalisia ongelmia. Vastaavasti laajoilla Suomen alueilla väestö vähenee ja tyhjilleen tai vajaakäyttöön jää suurin kustannuksin rakennettuja kouluja, terveyskeskuksia, teollisuuskiinteistöjä ja asuinrakennuksia. Nykykehitys on kansantalouden kehityksen kannalta varsin epäsuotuisaa.

 Helsingin seudun loputon kasvu voitaisiin pysäyttää hajauttamalla kokonaisia ministeriöitä ympäri maata Itä- ja Pohjois-Suomea myöten. Koska elinkeinotoiminta ja yritysten pääkonttorit kaikkialla maailmassa näyttää yleensä keskittyvän sinne missä on ylin hallintovalta, hajasijoittamalla ministeriöt samalla hajasijoitetaan myös elinkeinotoiminnan liian suuret keskittymät.

Myös virkamiesten ja -naisten henkilökohtaiset mieltymykset asumispaikasta ovat jo nyt hidasteena ja esteenä hallinnon hajautuksessa.

Riittävällä hajasijoituksella taattaisiin koko maan tasapainoinen kehitys, pidetään koko maa asuttuna, mikä on nykykehityksellä jo vakavasti uhattuna.

Yhteydenpito on nykyään perin helppoa sähköposteineen ja videoneuvotteluineen. Tällaisten uudistusten esteenä tuntuu olevan vain perinteet ja rohkeuden puute esittää uusia asioita, sekä pääkaupungin hallintoeliitin jonkinlainen ylemmyydentunne muita alueita kohtaan ikään kuin Helsingin ulkopuolella ei olisi  mitään.

Monienkaan ei kuitenkaan tarvitsisi hajasijoituksessa menettää työpaikkaansa tai joutua pakkosiirretyksi vieraalle paikkakunnalle, voidaanhan useat työt nykyään hoitaa etätyönä. Valtion virastoja voitaisiin hyvin siirtää myös vähitellen toiseen paikkaan eläkkeelle siirtymisten tahdissa.

 Hajasijoitus lisää kuitenkin myös vääjäämättä virkamiesten matkustamisia, kaikkea ei voi hoitaa  kännyillä tai  netissä, mutta se on pieni ongelma  ja kustannus verrattuna siihen, että nykyään ollaan pakkosiirtämässä työpaikkojen perässä puolta Suomea Helsingin seudulle. 

Tässä on kyse myös ihmisoikeudesta valita vapaasti oma asuinpaikkansa. -Suomi ei todellakaan tarvitse muun maan verenimijänä toimivaa metropolia vaan tasaisesti kehittyvän terveen valtakunnan.

Lopullisena tavoitteena voisi olla, että myös Valtioneuvosto ja Eduskunta osallistuisivat hallinnon hajasijoitukseen toimimalla vaikka vuoden kerrallaan kunkin läänin (tai mitä ne nykyään ovat nimeltään?) alueella. Tämä antaisi uutta ihmisläheistä perspektiiviä maan asioista päättäville sekä piristysruiskeen syrjäisimpienkin alueiden kehitykselle. Mutta tämä kaikki vaatisi rohkeutta ajatella toisin.   - Niin  mihin todellakaan Suomi enää tarvitsee pääkaupunkia?

Myös linnanjuhlia joulukuun kuudentena voisi kierrättää ympäri maata. Olkoon tälle lähtölaukauksena Tampereen linnan juhlat viime vuonna kun Presidentinlinnassa oli peruskorjaus. Mutta juhlijoiden määrää pitäisi kyllä hieman vähentää, se tulee liian kalliiksi valtiolle.

Helsinki-Vantaan lentokentälle on keskitetty kohtuuttoman paljon ulkomaan lentoja. Niitäkin tulisi hajasijoittaa nykyistä paljon enemmän, näin yhä useammalla suomalaisella olisi lyhyempi matka lentokentälle. Tästä olisi paljon hyötyä myös elinkeinoelämälle.

Ajatellaan usein myös että Helsingin ulkopuolella ei tapahdu mitään mielenkiintoista, se on osittain totta koska sinne  valtiovalta  on tietoisesti sijoittanut mm Kansallisteatterin, Kansallismuseon, Kansallisoopperan.

Viime aikoina paljon  esillä ollut modernin taiteen museo Guggenheim, sen sijoituspaikasta Helsingissä on keskusteltu paljon. Mutta miksi se pitää sijoittaa juuri Helsinkiin, esimerkiksi Tampere olisi sille aivan oivallinen paikka. Ja kansallismuseo tänne Turkuun, onhan Turku maan vanhin kaupunki. Tänne voisi myös hyvin keskittää hallinnossa paljon enemmän kaikkea  mereen ja ulkomaan kauppaan liittyvää. Loimaalle suurten viljavainioiden keskelle maatalousministeriö. Ja Rovaniemelle keskitettäisiin paljolti koko maan arktinen tutkimus ja arktisuuteen liittyvä hallinto.

Oulu on ollut melkoinen elektroniikka/tietokone /kännyalan kehityskeskus, sinne pitäisi keskittää paljon enemmän alan tutkimusta koska siellä on edelleen paljon osaamista Nokian ajoilta.

Kaikkiaan Pohjois-Suomelle kannattaisi antaa jonkinlainen autonomia , onhan se tällä hetkellä jonkinlainen Suomen alusmaa koska etelä päättää asioista sen puolesta usein edes ymmärtämättä paikallisia ongelmia sekä käyttää hyväkseen sen resursseja suuremmalla äänivoimallaan.

Tällä kaikella voitaisiin myös tasoittaa elintason ja työttömyyden eroja maan eri alueiden välillä millä voitaisiin myös säästää huomattavasti valtion menoja kun esimerkiksi valtiontukia paljon saavia köyhiä ja työttömyyden vaivaamia kuntia olisi huomattavasti vähemmän. Samalla myös tuloerot kansalaisten välillä pienenisivät.

Hajasijoitusta ei tietystikään tule toteuttaa siten, että missään ei ole enää suuria kaupunkeja, se ei olisi tehokasta, vaan tarvitsemme kultaisen keskitien. Nyt olemme lähestymässä jo janan toista ääripäätä kun Helsingistä ja muutamasta sen naapurista ollaan suunnittelemassa 1.5 miljoonan asukkaan metropolia. Se on suoraan sanoen hulluutta 5.4 miljoonan asukkaan maassa ja tarkoittaa toteutuessaan muun Suomen vähittäistä näivettymistä.

Tuota muuta Suomea tyhjennetään jo silläkin että pienemmistä taajamista viedään jo pois  postit, kaupat, pankit, raha-automaatit ja koulut... 

 Ja vielä Helsingin vauraudesta. Kun lähes  kaikki mahdollinen päätöksenteko niin poliittinen, taloudellinenkin kuin kulttuurinenkin on keskitetty sinne, niin siellä on juuri sen takia melkoinen joukko maamme suurituloisimpia  paljon veroja maksavia  ihmisiä  ja yrityksiä.

Se ei ole  osoitus pääkaupunkiseudun paremmuudesta muuhun Suomeen verrattuna, vaan kelvottomasta olemattomasta aluepolitiikasta, johon valitettavasti on syynä  myös  Eduskunta, kansanedustajien enemmistö, joka on kotoisin muualta kuin pääkaupunkiseudulta!

Helsinki suurine verotuottoineen ei todellakaan   ole mikään  hyväntekijä, joka hyvää hyvyyttään auttaa  taloudellisesti köyhempiä   ja kehittymättömämpiä alueita, vaan pikemminkin niiden elinvoiman  riistäjä.   

Nimi paperiin tai Puna-armeija hoitaa asian!

Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zdanovin tylyllä kehotuksella ”Nimi paperiin tai Puna-armeija hoitaa asian” Suomi allekirjoitti tarkalleen 75 vuotta sitten (16.12.1944) 300 miljoonan dollarin sotakorvaussopimuksen Neuvostoliitolle.

Sotakorvaukset saatiin maksettua vuonna 1952. Niiden 

 osuus oli Yle radion aamu-uutisten 16.12.2014 mukaan vuosittain keskimäärin 40% Suomen valtion budjetista ja Wikipedian mukaan 15-16% , joten kyse oli Suomelle asetetusta kohtuuttoman suuresta ja kaikenlisäksi täysin epäoikeudenmukaisesta velvoitteesta, jota terästettiin uhkauksella miehittää koko Suomi ellei sotakorvauksiin suostuta.

Sotakorvauksia joutuivat maksamaan kaikki Natsi-Saksan kanssa liitossa olleet maat. Välttyäkseen sotakorvauksilta Suomi väitti ettei se ollut liitossa Saksan kanssa vaan kävi erillissotaa. Tätä ei uskottu.

Tuntuu kyllä vähän ihmeelliseltä, että Suomi ei myöntänyt olleensa Saksan liittolainen, olihan täällä enimmillään 300 000 saksalaissotilasta. Oli typerää kieltää liittolaisuus, sillä mitä pahaa siinä oli. Yrittihän Suomi liitossa Saksan kanssa hankkia takaisin meiltä isomman oikeudella väkivalloin Talvisodassa viedyt 400 000 suomalaisen rakkaat kotiseudut.

Tässä on hyvä muistaa myös, että Talvisodan takia Kansainliitto erotti NL:n jäsenyydestään!

Suomen liittolaisuus Saksan kanssa ei todellakaan perustunut juutalaisten tuhoamiseen, ja vaikka moni valtaeliitin jäsen täällä halusikin tuhota koko Neuvostoliiton ideologista syystä, niin varsinainen ponnin hyökkäykseen oli saada menetetty Karjala takaisin, ja monen mielestä tietysti korkojen kera.

Mitä erityisen rikollista tässä oli, suunnittelihan Stalin samaan aikaan koko Suomen ja ilmeisesti myös koko Euroopankin valtausta.

Se tässä kaikessa on outoa, että sotakorvauksien 

maksamista 100%:sti tunnutaan Suomessa usein ikään kuin ylpeilevän samalla kun esim Wikipediassa kerrotaan, että mikään muu maa ei niitä kakkia suostunut maksamaan. - Mitä ylpeilemisen aihetta on maksaa erittäin raskaat vääryydellä meille asetetut korvaukset!

Perusteena mm se että niiden maksaminen kehitti nopeasti Suomen teollisuutta on typerä, sillä noilla sotakorvauksina toimitetuilla tuotteilla olisi ollut suuri käyttöarvo sodanjälkeisessä puutteessa ja köyhyydessä eläneelle kansakunnalle.

Pahinta kaikessa on että Valvontakomissiossa oli tietysti 

myös Iso-Britannian edustajia, jotka joskin passiivisena hyväksyivät NL:n toimeen paneman Suomen ryöstämisen. Toisaalta 1947 Pariisin rauhansopimusta solmittaessa Britannia kohteli Suomea erittäin tylysti vaatien sen rankaisemista Saksan liittolaisuudesta ja alueluovutukset NL:lle sopi hyvin heillekin. (Tässäkin syy olla luottamatta Natoon, jonka jäsen se nykyään on)

Pahinta kaikessa on, että Suomi ilmoittaa ettei sillä ole   

aluevaatimuksia Venäjälle. Se on kyllä tiedossa ettei Suomelle ole keinoja saada niitä takaisin ellei Venäjä halua alueita antaa takaisin, mutta asiasta pitäisi kuitenkin sitä toistuvasti muistuttaa vaikka idänkauppamme siihen tyrehtyisikin. Se että Venäjä aluevaatimuksiemme takia hyökkäisi Suomeen on kyllä aika kaukaa haettu ajatus, sillä siitä saattaisi syntyä jo laajamittainen sota Euroopassa onhan se juuri vallannut Krimin ja Itä-Ukrainan alueitakin sillä lienee mietintämyssyn alla. Vaikka sillä on myös perusteltuja syitä näihin toimiinsa.

Natokaan ei enää kyllä nielisi lisäalueiden valtauksia, jo sillä perusteella että Venäjä laajenisi liikaa, siinä suurvallat ovat tarkkoja ja usein liittoutuvat ja sodalla estävät jonkun maan liiallisen laajenemisen, kilpailevathan ne rajallista resursseista. Pienten maiden kohtalosta ne eivät sinänsä paljoa piittaa.

Putinin mielestä Talvisodan aloittaminen oli Stalinin virhe. Samalla hän kuitenkin sanoi Haloselle Kremlissä 2000, vaikka tämä ei mitään vaatimuksia esittänytkään, että Karjalan takaisin vaatiminen heikentäisi maidemme välisiä suhteita.(kts plokikirjoitukseni ”Putin ja talvisota”)

Jo tämän puheen perusteella Venäjän pitäisi pyytää anteeksi Suomelta, ja maksaa takaisin kaikki saamansa sotakorvaukset sekä maksaa Suomelle sotakorvauksia Karjalan palauttamisen ohella.

Tämä voi tuntua monista suorastaan naivilta esitykseltä. 

 Mutta näin olisi kyllä järkevää toimia. Vääryyksistä hallituksen taholta virillisesti vaikenemalla me omalta osaltamme annamme jatkua tuon ikiaikaisen järjettömän tavan, että sodassa hävinnyt maksaa sotakorvaukset. Riippumatta siitä onko sen kimppuun hyökätty vahvemman oikeudella ilman perusteltua syytä tai onko se vastaavasti aloittanut sodan saadakseen takaisin siltä vääryydellä ryövätyt maat.

Pahan päivän varalle pitäisi säästää

Valtion velkaa on jo 95 miljardia, se lisääntynee ensi vuonna 7 miljardilla.

Mielenkiintoista tässä on se, että hyvinvointiyhteiskunnan sanotaan olevan velkaantumisen syy, kuitenkin vuonna 1990 ennen lamaa valtion velan määrä BKT:sta oli vain viidesosa nykyisestä. Mutta silloinkaan ei ollut säästöjä laman varalle. Myös kotitalouksilla on paljon velkaa. Eikä kyse ole vain pienituloisista.*

Koska valtiot yleensä tasaavat suhdanteita ottamalla velkaa, niillä on myös vaarana joutua lainanantajien ohjaukseen. Näiden mielestä hyvä sosiaaliturva heikentää velanmaksukykyä nostaen korkoja.

Vuodesta 2000 vuoteen 2013 kansalaisten reaalitulot nousivat 25%. * Liian nopeasti lisääntynyttä kulutusta osoittaa, että samaan aikaan ulkomaanmatkat lisääntyivät 60%, esimerkkinä viime vuoden 130 000 Thaimaan matkaa. Henkilöautojenkin määrä lisääntyi 50%.

Nykyisen ahdinkomme syynä onkin paljolti kulutushysteria. Poliitikot ja media maalailevat kuitenkin kauhuskenaarioita väistämättömästä hyvinvointiyhteiskunnan tuhosta, vaikka voimme selvitä hyvin ahdinkostamme laskemalla hieman tulotasoamme.

Kulutuksen kasvu 2000-luvun hyvinä vuosina olisi ollut järkevää puolittaa nostamalla kulutusveroja. Niissä pitäisi aina olla riittävä progressio ylellisyys- ja ympäristö ulottuvuudella, jotta pienituloisille haitallinen tasaverotus ei lisääntyisi.

Olisi maksettu pois velkaa, jota oli 2008 laman alkaessa vielä 50 miljardia ja säästetty pahan päivän varalle. Jos näin olisi toimittu, olisi tilanteemme nyt paljon parempi. Syy ettei näin tehty oli virheellinen usko jatkuvaan kasvuun. Lama tulee kuitenkin aina ennemmin tai myöhemmin ja voi kestää vuosia. Ja suurien velkojen maksu tulee korkoineen kalliiksi.

Nyt niiden maksamiseksi kulutusverojen ohella hyvä keino olisi myös laskea palkkoja ja muita tuloja muutamalla prosentilla aivan pienimpiin tuloihin koskematta. Se lisäisi ulkomaista kilpailukykyämme kun emme voi delvalvoida.

Tämä yhdistettynä työnantajien vastaavaan työllistämisvelvollisuuteen poistaisi kokonaan työttömyyden. Näin säästyisi miljardeja. Tämä vaatii uudenlaista ajattelua, jota ilman emme enää kunnolla selviä.

Kyse on myös inhimmillisyydestä. Ilman työtä ihminen syrjäytyy yhteiskunnasta, mikä aiheuttaa myös suuria kustannuksia.

Ympäristön tilan takia talouskasvua ei kuitenkaan tulisi tavoitella, vaan tuottavuuden kasvu ulosmittattaisiin paljolti lisääntyvänä vapaa-aikana. Tämän mahdollistaa myös nopeutuva automaatio.

Vaikka pahan päivän varalle säästäminen voi hidastaa kasvua se on tärkeää myös kilpailukyvylle vähentäähän se suhdannevaihtelua ja vakauttaa siten yhteiskunnallista kehitystä. -Jo prosentin vuosittaisella kasvullakin elintasomme nousee 100 vuodessa jo 2,7 kertaiseksi.

*Tilastokeskus

• hakusana : ”suomalaiset säästävät laiskasti pahan päivän varalle”

Alla 19.9.1993 samasta aiheesta kirjoittamani TS kirjoittajavieras 19.3.1993:

So onko mitään opittu silloin tehdyistä virheistä. Kulutushysteria vaivaa edelleenkin Suomea.

Ari Kallio:  Suhdanteita tasattava

Säästäminen on keino varautua pahan päivän varalle. Tuo vanha viisaus tuntui kuitenkin unohtuneen 1980-luvun kasvuhuumassa. Niin tavalliset kansalaiset, yritykset, ammattiliitot, kuin koko yhteiskuntakin ulosmittasivat kaiken mahdollisen.

Urheiluhalleja, kulttuuritaloja, ja paratiisikylpylöitä nousi kuin sieniä sateella ja yksityinen kulutus kasvoi samassa suhteessa. Säästäminen unohtui, sen sijaan tulivat harkitsemattomaan rahankäyttöön houkuttelevat luottokortit. Lainaa sai juuri vakuuksia tai takaisinmaksukykyä tarkemmin selvittämättä niin tavallinen kansalainen kuin yrityskin. Pankkien piti tehdä kovaa tulosta.

Nousukauden uskottiin jatkuvan loputtomasti, 30-luvun kaltaisen laman mahdollisuuteen ei jaksettu uskoa. Miten se ylipäätänsä voisi olla mahdollista, oltiinhan juuri pääsemässä eroon taloudellista kehitystä kahlitsevasta byrokraattisesta ja tehottomasta sääntelytaloudesta, kuten uskottiin.

Lisää uskoa antoi reaalisosialismin romahdus, mikä monien mielestä jo sinänsä osoitti kaiken taloudellisen sääntelyn turmiollisuutta. Olimme matkalla kohti vapaan markkinatalouden ihmemaata.

Mutta kuinka kävikään, taloudellinen nousu ei jatkunutkaan vaan kääntyi poikkeuksellisen syväksi lamaksi ja lähes loputtomillle kasvuodotuksille perustuneet investoinnit eivät tuottaneetkaan riittävää tulosta, lainat jäivät maksamatta. Eikä säästöjä pahan päivän varalle ollut niin yhteiskunnalla kuin kansalaisillakaan. Lamaa ja sen seurauksia olisi voitu kuitenkin huomattavasti lieventää rajoittamalla nousukauden liiallista kulutusta. Miksi ihmeessä laman välttämisessä ja lieventämisessä ei voitaisi käyttää suhdannetalletuksia, säästää pahan päivän varalle, kuten oli vielä tapana 1960-70 luvuilla.

Jos huomattava osa 1980-luvun hyvien vuosien tuottavuuden kasvusta olisi otettu verotuksen keinoin talteen: kulutettu vähemmän ja kehitetty hieman hitaammalla aikataululla julkisia palveluja, rakennettu ja investoitu huomattavasti maltillisemmin ja vastaavasti käytetty säästyneitä varoja talouden taantuessa mm sosiaali- ja terveydenhuollon rahoittamiseen, julkisiin investointeihin ja yritysten verohelpotuksiin, olisi nykyinen lama seurauksineen verrattomasti vähäisempi. 

Lama päättyy aikanaan, joten nyt olisikin ryhdyttävä suunnittelemaan mahdollisimman tehokasta ja taloudellista suhdannetalletusjärjestelmää tulevien suhdannevaihtelujen vähentämiseksi.

Talouden perusarvot olisikin harkittava täysin uudelleen ja palautettava yhteiskunta jälleen markkinavoimien todelliseksi säätelijäksi. (Merkkejä tästä on jo nähtävissä muissa teollisuusmaissa)

Suhdannetalletusjärjestelmän elvyttäminen vaatii myös nykyistä sosiaalisemman ajattelutavan elvyttämistä, liittyyhän suhdanteiden tasaaminen teollisuustuotannon ohella melkoisesti myös yhteiskunnalliseen tulonjakoon ja sosiaalipolitiikkaan, joiden merkitys aina lama-aikoina korostuu.

Raha ja pelkkä omaehtoinen kuluttaminen ei todellakaan voi olla elämän johtotähtenä. Vasta sen oivaltaminen antaa mahdollisuuden myös pitkäjänteiseen talouspolitiikkaan. Vain hillitsemällä hyvinä aikoina kulutustamme, säästämällä voimme luoda kestävän tulevaisuuden.

                                                                *    *    *

Tuohon aikaan pankinjohtajan huoneentauluna oli ”Tulos tai ulos”, sitä kuvastaa hyvin erään

norjalaisen pankinjohtajan kertomus TV:ssä 80-luvun hälläväliä tyylistä lainamarkkinoilla. Kun kilpailu oli timantinkovaa pankkien välillä, rahaa sai helposti melkein mihin tarkoitukseen tahansa. Esimerkiksi lainaa sai tuolloin mm muskeliveneitten ostamisen lisäksi myös niiden bensaan, aja kesällä ja maksa talvella tyyliin eikä vakuuksia juuri kyselty. Kaikki Norjan yksityiset pankit ajautuikin tuolloin vararikkoon ja valtion omistukseen.

Samoihin aikoihin eräs työkaverini kertoi hakeneensa täällä Suomessa asuntolainaa hän sai sen ilman kummempia selvityksiä perheen taloustilanteesta. Ja lainapäätöksen jälkeen pankinjohtaja huomasi hänen vanhan autonsa pihalla ja sanoi, tommonenko ropponen sulla on, saat autolainan päälliskaupaksi jos haluat. Ja hän sai senkin lainan.

Nykyään pankeissa kyllä jo hieman opittu noista virheistä, ja lainojen takaisin maksukykyä selvitetään usein ehkä jo liiankin tarkkaan. Toisaalta esimerkiksi omakotitalojen koot ovat kasvaneet aivan liian suuriksi. vaikka perhekoko pienentynyt rakennetaan usein yli 150m2 asuntoja (vaikka aivan viime aikoina talojen koot on jo hieman pienentyneet) kun 50 vuotta sitten rakennettiin usein vain 100m2 tai vähän sen yli taloja. Liian suuret talot ovatkin osa syynä kotitalouksien velkaantumiseen.

Toisaalta ns pikavippifirmoja on kasvanut kuin sieniä sateella, ja pikavippejä tarjotaan allekirjoittaneenkin sähköpostissa lähes viikoittain. Moni nuori onkin pahasti velkaantunut juuri näiden takia.

 Säästämisen vähyyteen on kulutushysterian ohella syyllinen myös pankkien maksamat mitättömän pienet talletuskorot, joiden korko on usein inflaatiosta johtuen käytännössä miinusmerkkinen. Jos korkoja nostettaisiin hiukan inflaatiota suuremmaksi, vaikka vuoden määräaikaistileille prosentti yksikön verran ja sitä pidempiaikaisille vielä enemmän niin säästötileille alkaisi kertyä kyllä rahaa pahan päivän varalle kuin lisää rahaa säästämiseen erilaisia hankintojakin varten. - Tämä kaikki kyllä vakauttaisi maan maan taloutta ja osaltaan madaltaisi lamojen syvyyttä. Säästämisen lisääntymisestä saataisiin lisää rahaa myös yritysten investointitarpeisiin.