Jostain kummasta syystä Suomea syyllistetään liitosta
Saksan kanssa Tähän sopii Winston Churchillin kuuluisa
lausahdus. ” Menen liittoon vaikka itse paholaisen (Stalin)
kanssa jos sen avulla voin voittaa Hitlerin”. Miksei sitten
Suomi olisi saanut mennä liittoon Hitlerin kanssa
voittaakseen toisen paholaisen Stalinin?
On todellakin hämmentävää, että Suomen liitto Saksan
kanssa yleisesti tuomitaan muttei Englannin liittoa
Neuvostoliiton kanssa olihan Stalinkin miljoonaluokan
joukkomurhaaja.
Suomella ei ollut juuri vaihtoehtoa, arvuuteltiinhan meille
Neuvostoliittoon liitettyjen Baltian maiden kohtaloa. Kun
Ruotsikaan ei suostunut liittoon Suomen kanssa päätettiin
turvautua Saksaan. Siihen luotettiin olihan se vallannut
laajoja alueita Euroopassa.
Toisaalta Saksakin uskoi tarvitsevansa hyökkäyksessään
Neuvostoliittoon pientä Suomea, olihan se talvisodan
torjuntavoitolla niittänyt mainetta maailmalla.
Tärkeä syy tähän lienee ollut myös se, että Neuvostoliiton
Jäämeren ja Mustanmeren välisestä 2800 km:n pituisesta
alueesta 40% rajoittui Suomeen.
Tästä näkökulmasta voi myös kysyä olisiko Suomi edes
voinut kieltäytyä Saksan tarjoamasta liitosta.
Ja houkutuksetkin oli suuria kun Suomelle luvattiin jopa
koko Pohjois-Venäjää. Se sopi hyvin Suur-Suomi haaveisiin
elettiinhän kansallisuusaatteiden aikaa. Toisaalta Stalin
suunnitteli koko Suomen, ehkä koko Euroopan valtausta.
Kyse oli erillissodasta Neuvostoliittoa vastaan yhdessä
Saksan kanssa. * Tätä osoittaa se että Suomi ei osallistunut
Leningradin piiritykseen ja sekin, että hyökkäyksessä
Neuvostoliittoon kantasuomalaiset ja Suomen juutalaiset
taistelivat yhdessä saksalaissotilaiden kanssa ainakin
Suomen rintamilla. Saksan juutalaisvihalle ei ollut tilaa
Suomen armeijassa vaikka Hitler ilmoitti, että sodan
aloittamisen tarkoitus oli tuhota juutalaisten luoma
Neuvostoliitto.
Jatkosota oli selvästi hyökkäyssota koska Suomen ja Saksan
johto sopivat sen aloittamispäivästä 22.6.41 pari viikkoa
aikaisemmin. Miksi monet suomalaiset haluaa kieltää tämän?
Tässä kaikessa pitää muistaa, että jatkosotaa ei olisi tullut
ilman Neuvostoliiton aloittamaa talvisotaa.
Jatkosodalla Suomi halusi oikeutetusti ottaa takaisin siltä
vääryydellä viedyt alueet, 440 000 ihmisen kotiseudut.
Valitettavasti tavoite ei toteutunut ja Pariisin
rauhanneuvotteluissakin 1947 tulevat Natomaat jättivät
pienen Suomen yksin NL:n armoille!
Tähän sopii hyvin myös Churchillin Mannerheimille syksyllä
1941 lähettämä yksityiskirje, jossa hän totesi mm, että jos
Suomen joukot eivät pysäytä etenemistään (ajatellen
varmaan Muurmannin rataa) meidän on valitettavasti
julistettava sota Suomelle olemmehan liitossa Neuvostoliiton
kanssa.
Suomen vanhan rajan ylitys ja eteneminen pitkälle Itä-
Karjalaan oli ehkä virhe, mutta pienempi kuin Neuvostoliiton
Talvisodan aloitus, jonka johdosta YK:n edeltäjä Kansainliitto
erotti sen jäsenyydestään.
* Mannerheim ei halunnut Suomen hyökkäävän
miljoonakaupunki Leningradiin koska hän uskoi, että Stalin
rankaisisi Suomea siitä ankarammalla
asteikolla ja halusi siten pitää sodan rajasotana. Näin koska hän piti
Saksan häviötä sodassa jo sen alussa todennäköisenä.
Mannerheim hylkäsi myös ruotsalaisen
vapaaehtoisenlentäjä von Rosenin huimapäisen
suunnitelman lähteä pommittamaan Kremliä. Hän piti tätä
hyökkäyksenä kaikkein pyhimpään, josta Stalinin kosto olisi
kauhistuttava jos häviämme sodan.
Saksan sodanjohto vaati Suomea katkaisemaan Muurmannin
radan NL:n henkireiän jäättömälle Jäämerelle, mutta Suomi
kieltäytyi. Ilmeisesti ajateltiin, että jos rata katkaistaisiin NL
joutuisi keskittämään kaikki voimansa Suomea vastaan ja
siitä ei seuraisi mitään hyvää Suomelle.
Tämä kaikki viittaa paljolti siihen, että Suomi kävi
erillissotaa osittain omin hyvin keskeisinkin tavoittein vaikka
olikin Saksan liittolainen.