Naton
perussopimuksen artikla 5:
”Osapuolet
sopivat, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa
niistä vastaan Euroopassa tai Amerikassa pidetään hyökkäyksenä
kaikkia niitä vastaan ja sen tähden ne sopivat, että jos
sellainen hyökkäys tapahtuu, jokainen niistä auttaa hyökkäyksen
kohteeksi joutunutta osapuolta tai osapuolia, ottaen osaa
yksittäin ja yhteistoiminnassa muiden osapuolien kanssa sellaisiin
toimiin,
joita
se pitää tarpeellisena mukaan lukien voiman käyttö,
palauttaakseen ja säilyttääkseen turvallisuuden Pohjois-Atlantin
alueella.
Joten
hieman epävarmalla pohjalla on ilmaus ”joita se pitää
tarpeellisena”. Siis jos lähettää hyökkäyksen kohteeksi
joutuneelle maalle vähän karrikoiden vaikka laatikollisen kiväärin ammuksia tai
viljasäkin, niin artiklan 5 auttamisvelvollisuus täyttynee.*
Mutta
pienimpien ja syrjemmässä olevien maiden, kuten mahdollisena
jäsenenä Suomikin olisi, kohdalla voi myös huonosti Venäjää
vastaan menneen sodan seurauksena olla se, että alueluovutuksia
harkitessa ajateltaisiin että helpointa olisi rauhanneuvotteluissa
luopua juuri syrjäisimmistä alueista, joilla on vähän asukkaita ja siten vähän äänivaltaa äänestyksissä
ja joissa maataloudenkin tuottavuus on pienintä siis vaikka
Suomesta ja Eestistä. Perusteena tietysti
olisi Natomaiden kokonaistappioiden minimointi.
Suomalaisia olisi Naton koko asukasmäärästä vaivaiset 0,7% ja on Suomenlahden takana vielä vaikeampi puolustettava kuin Eesti, jossa jo pelätään voiko ja haluaako Nato sitä todella auttaa sodan syttyessä.

Tämän
logiikan perusteella Suomella ei ole juuri muuta luotettavaa
liittolaista maan puolustuksessa kuin Ruotsi. (ja ehkä Eesti jos Nato sen sodassa hylkää) Mutta jostain ihmeen
syystä Ruotsiliitto ei tunnu gallupeissa suomalaisten enemmistöä
kiinnostavan. Tämä on yllättävää kun Natokannatus on vain
kolmanneksen luokkaa.
25.3.14
tuli mediasta tästä asiasta kuitenkin ristiriitaista tietoa:
Ylen radion aamu-uutisten mukaan 53% suomalaisista kannatta
Natoon liittymistä jos hallitus sitä esittää. (kysely on tehty
ilmeisesti Krimin venäjään liittämisen jälkeen)
Ja
samana päivänä Turun Sanomat: ”Ylen kyselyn mukaan yli
puolet suomalaisista kannattaa Suomen puolustusliittoa Ruotsin
kanssa.”
Ruotsin
kanssa yhdessä meillä olisi mahdollisuus saada vaikka järeämpää
ohjuskalustoakin. Kannaksella entisen Suomen alueella on Venäjällä
muuten jo Iskander ohjusten alustat valmiiksi rakennettuina
saksalaisen Bild-lehden mukaan, tieto löytyy myös Yleltä. Ja
lehtitietojen mukaan Putin on ainakin suunnitellut niitä myös
Alakurttiin Sallan naapuriin, entisen Suomen alueelle.
Voi
hyvin kysyä miksi? Onko tämä sitä hyvää naapurisopua vaikka
kuinka ne olisi tarkoitettu Suomen läpi tulevaa Nato hyökkääjää
varten, psykologisesti ne ovat kuitenkin varsin huono valinta. - Ja
eikö juuri tällaisella ajeta Suomen natoilijoita entistä enemmän
Naton syliin? Eikö Putin tätä tajua?
Eesti
ja ehkä Latviakin ovat periaatteessa lähes samassa tilanteessa
kuin Suomi, mutta ne ovat jo Nato jäseniä.
Natossa
jo netin mukaan keskustellaan tuon 5 artiklan korjaamista
sitovammaksi. Mutta onnistuuko se, sillä joskus tuohon sanamuotoon
on varmaan kovan väännön takia kompromissina jouduttu tyytymään.
Ehkä
lopulta ei kuitenkaan monissa suurissa Nato maissa ole riittävästi
halua tapattaa nuoria miehiään ainakaan suurin joukoin, jossain
kaukana kotimaasta vaikka harvaan asutussa merentakaisessa Suomessa,
jonka puolustus jo pitkien etäisyyksien takia tulee kalliiksi ja
mikä on geopoliittisestikin kriisin tullen helpointa jättää
Venäjälle.
PS
Ruotsin sanotaan usein olevan hieman haluton sotilasliittoon
Suomen kanssa koska Suomi joka tapauksessa toimii sen puskurina
itään.
Mutta
ruotsalaiset kyllä muistavat että 1808-09 Suomen sodassa
venäläiset joukot Suomen vallattuaan etenivät Ruotsin puolelle
Vaasan korkeudelle asti sekä tekivät myös maihinnousun Tukholman
saaristoon, ja uhkasivat jo Tukholmaa. Tässä lienee jo monelle
riittäviä perusteluja. Koska Ruotsillekaan ei Nato kelpaa olisi
sillekin siten järkevää suoraan myöntää sotilasliiton tarve
Suomen kanssa, eikä vain kierrellä ja kaarrella asian ympärillä.
Naton
heikko kohta on juuri tuo artikla 5, josta myös Obama mainitsi
Euroopan vierailullaan, varoittaen testaamasta sen pitävyyttä,
todeten että entisiä NL:n alusmaita puolustetaan siinä missä
perustajäseniäkin. (TS pääkirj. 28.3.14)
Joten
Obaman puheenkin perusteella Naton antaman turvan riittävyyttä voi
hieman epäillä koska sen antamaa turvaa pitää vakuutella
Venäjälle.
Siihen
voisi paremmin luottaa jos Naton jäsenmailla ei olisi lainkaan
omia kansallisia armeijoita, vaan Nato maissa olisi vain yksi Naton ylimmän johdon komennossa oleva armeija. -Toisaalta Nato on
viime vuosina ollut kiinnostunut enemmän muista maailmankolkista kuin Euroopasta, kaikkein vähiten Pohjois-Euroopasta.
Mutta
Nato on niin kauan kuin USA on siinä keskeisessä asemassa
jonkinlainen "besserwisser", maailmanpoliisi joka vie amerikkalaista elämäntapaa
miekkalähetyksenä.
Senkin
takia moni Suomessa ottaa siihen hieman etäisyyttä, ja sen sijaan
haluaa liittoa Ruotsin kanssa.
Ydinaseita ei myöskään käytettäne sodissa sellaisia maita vastaan, joilla niitä ei ole ja muutenkin ne ovat lähinnä poliittisia aseita, joilla painostetaan vastapuolta myönnytyksiin vaikeissa kiistakysymyksissä. Näin koska niiden käyttäminen voisi johtaa kolmanteen maailmansotaan, ja koko ihmiskunnan tuhoon.
TS
9.4. ja 10.4.14
Ruotsin
valtiontalouden tarkastusviraston Riksrevisionenin äskettäin
julkaisema raportti Ruotsin puolustuksen tilasta on synkkää
luettavaa. Ruotsin armeija ei sen mukaan pystyisi torjumaan
hyökkäystä maahan siihen kohdistuneiden liian suurien leikkausten
takia. Myöskään ammattiarmeijaan siirtyminen ei ole onnistunut,
ei saada riittävästi motivoitunutta henkilöstöä, ja kaivataan
takaisin asevelvollisuus armeijaa. Ruotsin puolustuspolitiikka
perustuu sen mukaan siihen, että apua saataisiin muilta mailta.
Siitä ei kuitenkaan ole sovittu, keneltä apua tarvittaessa
saataisiin!
Sekä
Turun Sanomien pääkirjoituksen, että Suomen ulkopoliittisen
instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius Pasternakin mielestä
Ruotsilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin liittyminen Natoon tai
puolustusliitto Suomen kanssa.
Myös
Pohjoismaiden neuvoston entinen puheenjohtaja Jan-Erik Enestam
ehdotti Suomen ja Ruotsin sotilasliittoa Salon Seudun Sanomissa
16.4.14, mutta että se olisi vain edeltävä vaihe myöhempään Natoon liittymiseen.
Venäjän
Krimin valtauksen ja Ukrainan kriisin takia Natoon liittymistä
vaaditaan entistä innokkaammin vaikka enemmistö suomalaisista sitä
gallupeissa yleensä vastustaakin.
Tässä
unohdetaan usein se, että Venäjä ei 1808 lähtien ole hyökännyt
Suomeen kuin jonkun suuremman sodan yhteydessä. Suomen sodasta se
sopi Ranskan ja talvisodasta Saksan kanssa kun ne jakoivat Eurooppaa
keskenään.
Sen
jälkeen noilla Euroopan jakajilla meni sukset ristiin ja niiden
välillä alkoi sota, johon osallistui monia muitakin maita.
Venäjän hyökätessä Suomeen sillä on yleensä muitakin
vihollisia kuin Suomi, joten saattaa olla että sillä ei ole
asettaa Suomea vastaan sen enempää joukkoja ja aseistusta kuin
meilläkin on.
Suuret valtiot ovat myös hyvin tarkkoja sitä ettei joku toinen suurvalta laajene liikaa. Ne myös tarpeen tullen liittoutuvat estääkseen kilpailijansa liiallisen laajenemisen, tämä suojaa osaltaan pieniä tai heikkoja valtioita. Mutta jo liitossa keskenäänkin olevat maat voivat rajoittaa liittolaisensa laajenemista kuten länsimaat, jotka halusivat rangaista Suomea Saksan liittolaisuudesta aluemenetyksin, mutta eivät hyväksyneet että NL saisi koko Suomen. Siihen oli NL:kin tyytyminen. -Tämäkin osoittaa että Suomi syrjäisenä pienenä merentakaisena kansana ei riittävästi kiinnosta länttä, joka ajoi Suomen Saksan liittolaisuuteen juuri epämääräisellä lupauksillaan avusta talvisodan aikana, johon Suomessa ei oikein luotettu.
Erään selvityksen mukaan Suomea ei olet edes tarkoitus auttaa vaan auttamistarjouksen todellinen tarkoitus oli päästä Pohjois-Ruotsiin, vallata Kiirunan kaivokset ja avata samalla uusi hyökkäysrintama Saksaa vastaan pohjoisesta Samalla kun NL valtaisi Suomen ja hyökkäisi myös sieltäpäin Saksaa vastaan. Siis NL olisi ollut salaisessa liitossa lännen kanssa. Ja jo 1939 syksyllä USA kieltäytyi antamasta Suomelle lainaa ja sotamateriaaleja. Syynä tähän oli se, että se halusi säilyttää hyvät suhteet "tulevaan" liittolaiseensa NL:on
(Erkki Hautamäki: Suomi myrskyn silmässä I, mm sivut 68 ja 148)
Suuret valtiot ovat myös hyvin tarkkoja sitä ettei joku toinen suurvalta laajene liikaa. Ne myös tarpeen tullen liittoutuvat estääkseen kilpailijansa liiallisen laajenemisen, tämä suojaa osaltaan pieniä tai heikkoja valtioita. Mutta jo liitossa keskenäänkin olevat maat voivat rajoittaa liittolaisensa laajenemista kuten länsimaat, jotka halusivat rangaista Suomea Saksan liittolaisuudesta aluemenetyksin, mutta eivät hyväksyneet että NL saisi koko Suomen. Siihen oli NL:kin tyytyminen. -Tämäkin osoittaa että Suomi syrjäisenä pienenä merentakaisena kansana ei riittävästi kiinnosta länttä, joka ajoi Suomen Saksan liittolaisuuteen juuri epämääräisellä lupauksillaan avusta talvisodan aikana, johon Suomessa ei oikein luotettu.
Erään selvityksen mukaan Suomea ei olet edes tarkoitus auttaa vaan auttamistarjouksen todellinen tarkoitus oli päästä Pohjois-Ruotsiin, vallata Kiirunan kaivokset ja avata samalla uusi hyökkäysrintama Saksaa vastaan pohjoisesta Samalla kun NL valtaisi Suomen ja hyökkäisi myös sieltäpäin Saksaa vastaan. Siis NL olisi ollut salaisessa liitossa lännen kanssa. Ja jo 1939 syksyllä USA kieltäytyi antamasta Suomelle lainaa ja sotamateriaaleja. Syynä tähän oli se, että se halusi säilyttää hyvät suhteet "tulevaan" liittolaiseensa NL:on
(Erkki Hautamäki: Suomi myrskyn silmässä I, mm sivut 68 ja 148)
Ydinaseita ei myöskään käytettäne sodissa sellaisia maita vastaan, joilla niitä ei ole ja muutenkin ne ovat lähinnä poliittisia aseita, joilla painostetaan vastapuolta myönnytyksiin vaikeissa kiistakysymyksissä. Näin koska niiden käyttäminen voisi johtaa kolmanteen maailmansotaan, ja koko ihmiskunnan tuhoon.
Voi
olla niinkin, että kun Venäjällä on sota Euroopassa niin
vaikkapa Kiina päättää aloittaa sodan Venäjää vastaa, onhan
sillä suuria aluevaatimuksia Siperiasta, alueita jotka Venäjä on
siltä joskus vallannut. Jos näin kävisi Venäjä saattaisi
joutua jopa altavastaajan osaan sodassa Suomea vastaan.
Tällöin
Suomella olisi jopa mahdollisuus saada Venäjältä takaisin sen
Suomelta viime sodissa vääryydellä valtaamat alueet.
Samalla
tietysti myös monilla Venäjän suomensukuisilla kansoilla olisi
mahdollisuus itsenäistyä tai saada laaja autonomia, jolla
turvattaisiin niiden kielen ja kulttuurin säilyminen mikä on siellä
kaikkialla jo vakavasti uhattuna.
Venäjän
pelko ja halukkuus liittoon Ruotsin tai Naton kanssa selittyy
tavallaan myös suomensukuisten kansojen huonolla asemalla
Venäjällä, vaikka niitä ei suorastaan vainota niiden halutaan
kuitenkin selvästi sulautuvan venäläisiin.
TV:ssä
parastaikaa esitettävässä Venäjän historiaa käsittelevässä
sarjassa Moskovan historiaa käsitellyt osa alkoi venäläisen
historiantutkijan Moskovan nimen synnyn selittämisellä, se oli
hänen mielestään, kuten monen muunkin tutkijan, suomensukuisten
kansojen kielestä tullut sana. (todennäköisesti tullut
Merjalaisten jo 500 vuotta sitten kuolleen kansan erään heimon
moskat nimestä tullut) Hän sanoi myös, että monet paikannimet
Moskovan lähialueilla ovat peräisin suomensukuisilta kansoilta. Hän
sanoi myös että venäläiset ajoivat suomensukuiset kansat pois
tuolta alueelta, mutta että paikannimet jäivät muistoksi noista
ajoista. Volga sanakin on ehkä tullut Suomensukuisten sanasta valka=
valkea. Volgan mutkan alueelta suomalaisetkin ovat ilmeisesti
lähtöisin.
Venäjän
Suomensukaiset kansat 30 päivässä sarja on tullut TV:ssä
uusintana jo monta kertaa sen suuren suosion takia.
Yritän
tällä syrjähypyllä pois Suomen
liittoutumisvaihtoehdoista sanoa, että venäläiset ovat
tunkeutuneet runsaan tuhannen vuoden aikana suomensukuisten alueille
ja ovat joko kokonaan hävittäneet tai ainakin suurelta osin
sulauttaneet ne venäläisiin ja nyt lopuillakin on edessä oman
kielen vähittäinen häviäminen itsenäisiä Suomea ja Eestiä paitsi.
Mutta Eestin ja Suomenkin alueita se on vallannut, Karjala vietiin viime
sodissa ja Stalin suunnitteli koko Suomenkin valtaamista.
Vaikka
suomensukuiset 30 päivässä on ikään kuin vain jotain viatonta
kulttuuria, sen suosiossa voi muhia jotain aivan muutakin.
Venäjä/NL on todellakin luonut isänmaallisessa hurmoksessa
suurvallan, parhaimmillaan neljäsosa maapallon maapintalasta joko
tuhoamalla tai pieneksi kutistamalla monen isänmaan lukuisissa
sodissa.
Tuon
suuruuden luominen sisältää siten ehkä myös sen oman tuhon
siemenen. Jo NL:n hajoamisen erä syy oli sen
kansallisuuspolitiikka, jossa valloitussotien ohella mm
teollistamispolitiikkaa käytettiin sumuverhona monien vähemmistö
kansojen vähittäiseen sulauttamiseen venäläisiin. Perustettiin
suuria teollisuusalueita näiden kansojen alueille ja sinne
siirrettiin runsaasti venäläistä työvoimaa.
Venäjällä
olisikin ehkä viisasta vähitellen muuttaa kansallisuuspolitiikkaansa
suvaitsevampaan suuntaan ja mm antaa vähemmistökansoille vaikkapa
Ahvenanmaan tai Sveitsin kantonien kaltainen autonomia tehdä
maastaan liittovaltio, jossa kaikilla vähänkin suuremmilla
vähemmistökansoilla olisi suvereenin valtion oikeudet tuon liiton
puitteissa.
Noiden vähemmistökansojen valtioiden rajat tulisi
myös muuttaa niin, että nuo kansat voisivat olla enemmistönä
omissa valtioissaan. Noita rajoja on muuten muuteltu tietoisesti jo
paljon niin, että nuo kansat eivät voisi olla missään
hallintoalueella enemmistönä.
Venäjän
kieli voisi tietysti olla näiden valtioiden välinen
yhteistyökieli. Venäjän liittovaltio olisi yhteinen
vapaakauppa-alue ja se vastaisi koko alueen ulkopolitiikasta ja
puolustuksesta.
Putin
ja Venäjä ovat pelannet todella huonosti korttinsa sanomalla
Haloselle, että Suomeen hyökkääminen -39 oli virhe, (katso
plokikirjoitukseni ”Putin ja talvisota”) mutta tuota virhettä
ei voi enää korjata.
Se
jää kyllä muhimaan monen isänmaallisen suomalaisen mieliin. Tuon
valloituksen syiksi vallanhimon ja saksalaisten pelon ohella
sanotaan olleen myös halu anastaa suuri joukko Suomen paperi- ja
selluloosa tehtaita ja Vuoksen vesivoimaa mistä saatiin
huomattava lisä Leningradin alueen tuotantoon.
Tällaisia
syitä ei pitäisi koskaan antaa anteeksi, tarvitaan todellakin
sotilasliitto Ruotsin kanssa, jotta ehkä seuraavassa sodassa Venäjä
ei saisi taas lisäalueita Suomesta;
Historian tutkija Arto
Luukkanen esitti äskettäin kirjoituksessaan TS:ssa että Venäjä
voisi haluta siirtää rajan johonkin Kymijoen linjalle. Se tuntuu
kyllä minusta nyky tilanteessa aika mahdottomalta ajatukselta.
Mutta esitti sen kumminkin.
Silti
Venäjän kanssa pitäisi yrittää tehdä todellinen sovinto, ja
yrittää kehittää hyviä naapuruussuhteita, mutta tasa-arvon ja
oikeudenmukaisuuden perustalle.
Ja
Suomen hallituksen tulisi alkaa vaatia Karjalaa takaisin
virallisesti, eikä kuten Niinistö on sanonut, että Suomella ei ole
vaatimuksia Karjalan takaisin saamiseksi, mutta että olemme valmiit
siitä keskustelemaan Jos Venäjä ottaa asian esille. Meidän tulisi
ottaa se jatkuvasti ja aina uudestaan esille silläkin uhalla että
kauppasuhteet siitä kärsivät.
Ongelmana on valitettavasti,
että suurin osa suomalaisista ei enää halua Karjalaa takaisin, ei
vaikka runsas kymmenesosa suomalaista menetti sodassa kotinsa ja
kotiseutunsa!
Venäjän pelko ja myös pelko vaatia menetettyjä alueita takaisin perustuu paljolti siihen, että se on suurvalta,. jolla on valtaisa ydinasearsenaali.
Se olisi tietysti täysin ylivoimainen Suomea ja Ruotsia vastaan ydinaseillaan. Hyökkäys ydinaseilla
tuntuu kuitenkin hyvin epätodennäköiseltä, sillä Hiroshiman ja
Nagasakin jälkeen ydinaseita ei ole käytetty missään sodassa.
Ydinaseiden pelkoon perustuu tietysti myös paljolti halukkuus liittyä Natoon. mutta voiko Nato antaa riittävää suojaa meille, siinäpä kysymys. ja kuten jo em. sodassa venäjällä olisi myös todennäköisesti muita vihollisia kuin Suomi mikä kyllä antaa hieman tasoitusta.
On hyvä myös muistaa, että vaara voi tulla mistä tahansa
ilmasuunnalta, se on helppoa todentaa lukemalla historiaa. Onhan
vallanhimo ihmisen perisynti kaikkialla. Tämän pitäisi myös vähentää Suomessa vieläkin esiintyvää suorastaan hurmoshenkistä ryssävihaa.
- Uusi gallup
tieto MTV uutiset 19.4.14: 34% suomalaisista kannattaa ja 45%
vastustaa Nato jäsenyyttä. Syynä näin pieneen eroon on tietysti
Ukrainan pitkittynyt kriisi.
Naton pakkomielteestä viedä miekkalähetyksenä länsimaista elämäntapaa ei kyllä kunniankukko tule laulamaan. Ikään kuin maailmassa olisi vain yksi tapa elää oikein, länsimaalainen.
Seura-lehti 11.9.2014:
Naton pakkomielteestä viedä miekkalähetyksenä länsimaista elämäntapaa ei kyllä kunniankukko tule laulamaan. Ikään kuin maailmassa olisi vain yksi tapa elää oikein, länsimaalainen.
En
tässä puolusta vaikkapa talibaanien keskiaikaista menoa, jossa
naisilla ei ole mitään arvoa, jossa aviorikoksen tehneet kivitetään
kuoliaaksi, varkailta katkotaan käsi tai kristittyjä saa
vääräuskoisina vapaasti tappaa jne.
Tähän
on syynä se, että syrjäisessä ja vuoristoisessa Afganistanissa
historian kello jätättää. Siihen ei ole muuta lääkettä kuin
aika.
Tämä
olisi tullut Natonkin ymmärtää, eikä lähettää sinne aivan
turhaan nuoria miehiään kuolemaan. WTC tornien sortaminen olisi
ollut parasta rangaista korkojen kera ohjuksilla ja
pommikonelaivueilla lähettämättä ainuttakaan miestä
maaoperaatioihin.
Mutta
niin tehtiin koska haluttiin ”besserwissereinä” mennä
opettamaan pyssynpiipusta maan asukkaita parempiin länsimaisiin
tapoihin. Pitää muistaa että mekin 500 vuotta sitten olimme
aivan samassa jamassa noitarovioiden roihuessa.
Näkisin
jopa niin että Nato periaatteineen on vain rakentamassa entistä
epävakaampaa maailmaa, josta on esimerkkinä on myös
islamilaisen terrorin leviäminen ympäri maailmaa.
Nato
maiden vaikkapa Afganistanin, Irakin ja Israelin sotiin laittamilla
rahoilla olisi kehitysapuna voinut saada aikaan todella paljon
hyvää. Miksei niin tehty vaan valittiin opetuskeinoksi sota?
Myös
Ukrainan kriisissä on samoja aineksia, luullaan että
länsieurooppalainen kulttuuri on parempaa kuin venäläinen, ja että
Ukraina pitää pelastaa itäiseltä pimeydeltä.
Nykyisen
kaltaiseen Natoon ei todellakaan ole viisasta liittyä.
* 22.8.14 YLE radion aamu-uutiset: Saksassa monet poliitikot ovat sitä mieltä, että jos Venäjä hyökkää Baltian maihin muiden Nato-maiden ei välttämättä Naton 5 artiklan mukaan tarvitse auttaa niitä. Angela Merkel muistutti näitä, että artiklan 5 auttamislupaus ei ole vain paperilla, vaan että noita pieniä syrjäisiä jäsenmaita pitää todella kaikin voimin auttaa.
– Ymmärrän täysin Latvian kansalaisten huolen, samoin muiden Baltian maiden ja Puolan, Merkel sanoo EU Observerin mukaan.
Merkel muistutti, että saksalaiset Nato-hävittäjät aloittavat ilmavalvonnan Latviassa ja että Nato suunnittelee uusia nopean toiminnan joukkoja siltä varalta, että Venäjä horjuttaa Baltian maiden vakautta.
Baltian maat ovat toivoneet pysyviä Nato-tukikohtia alueilleen. Merkel torjuu ajatuksen. Hänen mukaansa pysyvät tukikohdat rikkoisivat Venäjän kanssa vuonna 1997 solmittua sopimusta, jonka mukaan Nato ei sijoita joukkoja pysyvästi uusiin jäsenmaihinsa.
– Me emme perusta pysyviä tukikohtia taistelujoukoille, mutta me osallistumme muilla tavoin. Me teemme mitä vaaditaan taataksemme sen, että jos Latvia joutuu vaikeuksiin, Nato auttaa heti.
Saksalainen Der Spiegel -lehti kertoo, että Naton alkuvuonna tekemän sisäisen selvityksen mukaan sotilasliitto pystyisi puolustamaan ainoastaan rajoitetusti Baltian maita, jos Venäjä päättäisi hyökätä alueelle.
– Haluan korostaa, että se, mitä olemme sopineet Pohjois-Atlantin liiton 5. artiklassa, ei ole olemassa ainoastaan paperilla, vaan avunantovelvollisuus täytyy täyttää myös todellisessa elämässä, Merkel sanoi.
-Eli tässäkin taas tulee esille tuo jonkinlainen pakonomainen tarve vakuuttaa että turvatakuut pitävät. Ja kaikki tuo artiklan 5 epämääräisen sanamuodon takia. Totta varmasti on että Baltian maita on vaikeaa puolustaa, joten senkin takia kasvaa houkutus jättää nuo pienet maat oman onnensa nojaan jos Venäjä sinne hyökkää.
Tämä tietysti myös siksi että vältettäisiin sodan leviäminen koko Eurooppaan. Eli kovan paikan tullen kasvaa myös houkutus uhrata nuo pienet maat, jotta muut Euroopan maat säästyisivät sodan kauhuilta.
Baltian maiden monien asukkaiden huoli turvatakuiden pitävyydestä, kuten edellä jo mainittiin lienee perusteltua. Obamakin muistutti jokin aika sitten puheessaan, että turvatakuut pitävät varoittaen venäläisiä testaamasta sitä. -Niin miksi todellakin pitää jatkuvasti vakuutella niiden pitämisestä?
Ja juuri äskettäin TV-uutisissa Turkin edustaja kyseli pitävätkö Naton turvatakuut todella jos Isis hyökkää sen alueelle. Ja Nato lupasi että pitävät. Mutta miksi pitää loputtomasti kysellä pitävätkö ja vastata että kyllä pitävät?
Niin miksi todellakin 5 artiklan sananmuoto on niin epämääräinen?! Ehkä se on tarkoituskin. Luepa Seura-lehdestä entisen EU:n ylimmän sotaherran ja Suomen puolustusvoimien komentajan Gustav Hägglundin ajatuksia.
* 22.8.14 YLE radion aamu-uutiset: Saksassa monet poliitikot ovat sitä mieltä, että jos Venäjä hyökkää Baltian maihin muiden Nato-maiden ei välttämättä Naton 5 artiklan mukaan tarvitse auttaa niitä. Angela Merkel muistutti näitä, että artiklan 5 auttamislupaus ei ole vain paperilla, vaan että noita pieniä syrjäisiä jäsenmaita pitää todella kaikin voimin auttaa.
Sotilasliitto ei perusta tukikohtia Baltiaan, koska ne rikkoisivat Venäjän kanssa tehtyä sopimusta.
Hän muistuttaa, että Naton jäsenmailleen tarjoamat turvatakuut ovat voimassa.– Ymmärrän täysin Latvian kansalaisten huolen, samoin muiden Baltian maiden ja Puolan, Merkel sanoo EU Observerin mukaan.
Merkel muistutti, että saksalaiset Nato-hävittäjät aloittavat ilmavalvonnan Latviassa ja että Nato suunnittelee uusia nopean toiminnan joukkoja siltä varalta, että Venäjä horjuttaa Baltian maiden vakautta.
Baltian maat ovat toivoneet pysyviä Nato-tukikohtia alueilleen. Merkel torjuu ajatuksen. Hänen mukaansa pysyvät tukikohdat rikkoisivat Venäjän kanssa vuonna 1997 solmittua sopimusta, jonka mukaan Nato ei sijoita joukkoja pysyvästi uusiin jäsenmaihinsa.
– Me emme perusta pysyviä tukikohtia taistelujoukoille, mutta me osallistumme muilla tavoin. Me teemme mitä vaaditaan taataksemme sen, että jos Latvia joutuu vaikeuksiin, Nato auttaa heti.
Saksalainen Der Spiegel -lehti kertoo, että Naton alkuvuonna tekemän sisäisen selvityksen mukaan sotilasliitto pystyisi puolustamaan ainoastaan rajoitetusti Baltian maita, jos Venäjä päättäisi hyökätä alueelle.
– Haluan korostaa, että se, mitä olemme sopineet Pohjois-Atlantin liiton 5. artiklassa, ei ole olemassa ainoastaan paperilla, vaan avunantovelvollisuus täytyy täyttää myös todellisessa elämässä, Merkel sanoi.
-Eli tässäkin taas tulee esille tuo jonkinlainen pakonomainen tarve vakuuttaa että turvatakuut pitävät. Ja kaikki tuo artiklan 5 epämääräisen sanamuodon takia. Totta varmasti on että Baltian maita on vaikeaa puolustaa, joten senkin takia kasvaa houkutus jättää nuo pienet maat oman onnensa nojaan jos Venäjä sinne hyökkää.
Tämä tietysti myös siksi että vältettäisiin sodan leviäminen koko Eurooppaan. Eli kovan paikan tullen kasvaa myös houkutus uhrata nuo pienet maat, jotta muut Euroopan maat säästyisivät sodan kauhuilta.
Baltian maiden monien asukkaiden huoli turvatakuiden pitävyydestä, kuten edellä jo mainittiin lienee perusteltua. Obamakin muistutti jokin aika sitten puheessaan, että turvatakuut pitävät varoittaen venäläisiä testaamasta sitä. -Niin miksi todellakin pitää jatkuvasti vakuutella niiden pitämisestä?
Ja juuri äskettäin TV-uutisissa Turkin edustaja kyseli pitävätkö Naton turvatakuut todella jos Isis hyökkää sen alueelle. Ja Nato lupasi että pitävät. Mutta miksi pitää loputtomasti kysellä pitävätkö ja vastata että kyllä pitävät?
Niin miksi todellakin 5 artiklan sananmuoto on niin epämääräinen?! Ehkä se on tarkoituskin. Luepa Seura-lehdestä entisen EU:n ylimmän sotaherran ja Suomen puolustusvoimien komentajan Gustav Hägglundin ajatuksia.
Seura-lehti 11.9.2014:
Gustaf Hägglund: ”Naton turvatakuita käytännössä
tarkoittavaan Yhdysvaltojen suojelukseen luotetaan liikaa.
Sotilaallinen apu ei ole itsestään selvää.
USA:n antaman avun luonteen
määrittelee lopulta maan kongressi. Apu voi olla vihollisen
saartamista tai ruoka-apua, eikä siihen voi pidemmän päälle
luottaa.”
Natossa Hägglundia huolettaa myös
liittoutumisen vaikutus kansalliseen puolustukseen.
”Sotilasliiton jäsenillä on
ollut tapana antaa oman puolustuksensa surkastua rauhanturvaamiseen
soveltuvaksi palkka-armeijaksi.” Tämä on hänestä hyvä syy
pysyä Naton ulkopuolella. ...”Ajatus Yhdysvaltain suojeluksesta
laiskistaa.”
Suurin osa ranskalaisista, saksalaisista ja italialaisista on myös sitä mieltä, että Naton ei tule käyttää voimakeinoja jos Venäjä hyökkää Nato-naapurimaahansa. Saksalaisista ajatteli näin 58 prosenttia, ranskalaisista 53 ja italialaisista 51 prosenttia,
Yhdysvaltalaisista 56 prosenttia ja kanadalaisista 53 prosenttia kannatti kuitenkin voimakeinojen käyttöä.
lisäys
10.10.14
Isis
testaa Naton turvatakuita Turkissa ja Syyriassa
Isis on
vallannut viikkoja kestäneissä ankarissa taisteluissa suuren
osan Syyriassa aivan Turkin rajalla olevasta Kobanin
kurdikaupungista, ja Turkin armeija vain tarkkailee rajalla
tilannetta, eikä mene kurdien avuksi eikä päästä edes kurdeja rajan yli puolustamaan Kobania vaikka YK sitä pyytää. Turkin armeija ei mene apuun koska Turkki vihaa kurdeja, joita 20 % maan väestöstä. -Kurdeja
on Turkin ja Syyrian ohella myös Irakissa ja Iranissa.
Turkki vihaa kurdeja koska nämä haluaisivat autonomian tai itsenäisyyden Itä-Turkissa olevalle asuinaluelleen ja ovat myös vuosikymmenien aikana
yrittäneet toteuttaa sitä myös asevoimin.
Tekosyynä
Turkki ilmoittaa, että se ei lähetä maavoimiaan kurdien avuksi
elleivät operaatioon osallistu muutkin Nato-maat myös maavoimin, ja
että tavoitteena tulee samalla olla myös Assadin hallinnon
kaataminen.
Tämä
on tekosyy, sillä Turkki pelkää jos auttaisi edes Kobanin
kurdeja, että kurdit vahvistuisivat ja innostuisivat entistä
enemmän vaatimaan itsehallintoa jopa itsenäisyyttä alueelleen
ensin Syyriassa, ja sitten myös Turkissa mikä olisi kyllä varsin
kohtuullista maailman suurimmalle kansalle ilman omaa valtiota,
kurdeja lienee kaikkiaan 25 miljoonaa.
Ja
Isis saa nyt melko rauhassa lisätä alueitaan kun ilmahyökkäykset
sitä vastaan eivät ole riittäviä, se myös vahvistuessaan ja
rikastuessaan voi myös entistä tehokkaammin levittää
terroristeja Eurooppaan ja onhan sen lopullisena tavoitteena koko
maailman valloittaminen islamille.
Tämä
on oikeastaan maailmanlaajuista sotaa. Nato-maa Turkin
pitäisi tehdä kaikkensa kuten myös muiden Nato-maiden sekä
oman, että muiden Nato-maiden turvallisuuden puolesta!
Mutta
syy ei ole yksin Turkin sillä myös muiden Nato-maiden pitäisi nyt
tarjoutua osallistumaan maahyökkäykseen Isisiä vastaan vaikka
Turkin alueelta.
Miksi
ne eivät niin tee. Yksi syy lienee suurten miehistö tappioden pelko.
Sitä taas ei Isis pelkää.
Tähän
sopii erään Iranin hallituksen edustajan mielipide asiasta Ylen
uutisissa. (nimeä en muista) Ensin hän sanoi, että Isis
hirmutekoineen on ”Frankensteinin hirviö” ehdottaen että
Iranin armeija voisi auttaa sen kukistamisessa. Ja jatkoi että
mitään sotaa ei voi voittaa ilman uhrauksia, tarkoittaen että
pelkillä ilmapommituksilla ei sotia voiteta.
Lupaa
Iranin maavoimien lähettämisestä apuun ei saatu Irakilta, mikä
pelkänee, mm etteivät Iranin (entisen vihollismaan ) joukot
voitettuaan Isisin luovutakaan koko valtaamaansa Irakin aluetta
takaisin sen hallitukselle, vaan pitävät yhteisen rajan kiistanalaisia
maa-alueita itsellään.
Siis
kun Nato-maa pelkää lähettää maavoimiaan apuun mm suurten
tappioiden pelossa eikö tästä voi helposti tehdä myös
johtopäätöksen, että jos vaikka Venäjä joskus hyökkää Naton
kaukaiselle raja-alueelle Eestiin, mikä Turkkikin on, niin
halua lähettää sinne maavoimia tappioiden pelossa ei ehkä olekaan
riittävästi.
Ja
nyt kun Nato empii mitä tehdä Isisille, tämä saa melko vapaasti
vahvistua ja soluttaa terroristejaan Nato-maiden alueelle tulevia
ehkä suuriakin terroritekoja varten.
Kyse on myös siitä, että jos Natossa tulee erimielisyyksiä mikä
on vihollinen ja mikä ystävä tai ainakin autettava
hädänalainen niin sekin voi halvauttaa Naton
toimintaa. Nykytilannetta voi tulkita tästäkin näkökulmasta.
Siis
politiikka ajaa Natossa nyt ohi kurdien ja muiden Syyrian
asukkaiden suunnattoman inhimillisen hädän
kun heitä mestataan, haudataan elävinä ajetaan maanpakoon
vääräuskoisina tai ainakin liian maallistuneina. Tästä huolimatta ei auteta
ketään pelossa, koska pelätään, että samalla autettaisiin Turkin vihaamia kurdeja
tai lähes kaikkien Natomaiden vihaamaa Assadin hallitusta.
Poliittisista erimielisyyksistä
huolimatta pitäisi kaikkia hädänalaisia auttaa samoin periaattein kuin kansainvälinen Punainen risti, vaikka nyt onkin kyseessä väkivaltainen armeija ratkaisu kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Isis pitäisi laittaa pikaisesti kuriin. Mutta niin ei tehdä, ei ainakaan riittävän nopeasti.
Ja ihmisiä kuolee paljon sen takia. -Ja
ennen USA:n marraskuun vaaleja Obamakaan ei uskalla lähettää
maajoukkoja peläten demokraattien vaalitappiota, ja haluaako
sittenkään?
Syy ei ole yksin USA:n, muut Natomaat olisivat kyllä
sitä lähempänä auttamassa, mutta nekin empivät. - Naton turvatakuihin ei todellakaan oikein voi luottaa.
STT 10.6.15:
Valtaosa
kahdeksan Nato-maan kansalaisista ei lähettäisi aseapua Natoon haluavaan
Ukrainaan, vaikka Venäjän olisi mukana
konfliktissa:
Saksalaisista 19 prosenttia kannattaa aseavun lähettämistä Ukrainaan. Espanjalaisista 25 prosenttia ja italialaisista 22 prosenttia, puolalaisista puolet mikä oli suurin luku kahdeksan Nato-maan joukossa. Pelkkä taloudellinen tuki sai enemmän kannatusta.
Saksalaisista 19 prosenttia kannattaa aseavun lähettämistä Ukrainaan. Espanjalaisista 25 prosenttia ja italialaisista 22 prosenttia, puolalaisista puolet mikä oli suurin luku kahdeksan Nato-maan joukossa. Pelkkä taloudellinen tuki sai enemmän kannatusta.
Suurin osa ranskalaisista, saksalaisista ja italialaisista on myös sitä mieltä, että Naton ei tule käyttää voimakeinoja jos Venäjä hyökkää Nato-naapurimaahansa. Saksalaisista ajatteli näin 58 prosenttia, ranskalaisista 53 ja italialaisista 51 prosenttia,
Yhdysvaltalaisista 56 prosenttia ja kanadalaisista 53 prosenttia kannatti kuitenkin voimakeinojen käyttöä.
Kysely
tehtiin viime keväänä USA:ssa,
Kanadassa, Britanniassa, Puolassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa ja
Italiassa. Vastaajia
oli 11 000.
AK: Joten
todellakin pitää epäillä Naton turvatakuiden pitävyyttä
vaikka kuinka Obama on varoittanut Venäjää niitä testaamasta.
Tässä
pitää muistaa myös että ne poliitikot, jotka lähettää nuoria
miehiä kauas kotimaasta kuolemaan saavat kyllä pelätä uudelleen
valintaansa tuon gallupin mukaan.
Toisaalta
muutamalla sadallakin amerikkalaissotilaalla Baltiassa on jo
jonkinlaista ehkäisevää vaikutusta, tarkoittaisihan Venäjän
hyökkäys Baltiaan näin myös hyökkäystä USA:n joukkoja
vastaan, ja ehkä samalla myös ydinsodan uhkaa.
Ydinsodan
uhka saattaa olla myös osasyynä noissa galluptuloksissa, joissa
ei haluta lähettää aseellista apua Naton jäsen maalle, jonka
kimppuun on hyökätty.
On todella
outoa että Suomen Nato-intoilijat eivät tunnu lainkaan huomanneen
tuota mielipidekyselyä joka kyllä panee epäilemään Naton
antamaa turvaa. -Tai jos ovat huomanneet, mutta ovat ikään kuin
sulkeneet silmänsä koko asialta.
Median
kannalta tämä on häpeällistä, pitäisihän sen nyt kysyä
asiantuntijoilta suurin otsikoin, että' voiko Naton antamaan
turvaan todella enää luottaa, pitäisihän demokraattisissa maissa
yleisellä mielipiteellä olla suuri vaikutus noudatettavaan
politiikkaan.
Ainakaan Suomessa poliitikot ei ole uskaltaneet liittää maatamme Natoon juuri se suuren vastustuksen takia.
Mutta on selvää että Putin tietää, että jos Venäjä vielä valloittaa lisää alueita, niin ehkä ylittyy raja ydinaseiden käytölle, jos koko Eurooppa tuntee olevansa jo uhattuna.

Putin toisti jälleen (TS 17.6.15) että hän ei halua
”ylidramatisoida” Naton laajenemisen uhkaa, että häntä
huolestuttaa sitä enemmän Naton ohjusten torjuntakapasiteetin
lisääminen.
USA onkin
rakennellut Eurooppaan ohjustorjunta-asemia oman ilmoituksensa
mukaan Iranin ja P-Korean uhkaa varten. Putin ei tuohon uhkan usko, vaan
uskoo että nuo asemat on rakennettu lisäämään valmiutta
hyökätä Venäjälle.
Ilmeisesti
mm vastauksena tähän Venäjä ilmoitti äskettäin, että se on
rakentelemassa 40 uutta mannerten välistä ohjusta.
Parasta
olisikin nyt kummankin osapuolen ottaa lusikka kauniiseen käteen ja
aloittaa pikaisesti Ukraina- sekä aseriisunta neuvottelut, ettei
myöhemmin pidä katua, voisihan ydinsodassa kuolla jopa koko
ihmiskunta.
Tässä
kaikessa täytyy syyllistä etsiessä pitää mielessä, että monen
ongelman synnyssä vaikeaa on vuosisatojen
takainen historia. Että kumpi oli se joka heitti ensimmäisen
kiven. -Sen selvittämien ei ole tärkeintä vaan rauhan
saavuttaminen.