tiistai 1. maaliskuuta 2011

Suomi selviää tuottavuuden kasvulla ja työtä tekemällä

Teollistumisen alkaessa 1700-luvulla työn tuottavuus lisääntyi nopeasti. Tuolloin maataloustyövoiman osuus oli Euroopassa 80-90%, nyt Suomessa enää 4%. Vuodesta 1900 lähtien työn tuottavuus on Suomessa kasvanut 15-kertaiseksi. Työn tuottavuus on viime vuosina kasvanut 2-3 % vuodessa vastaten yli 50 000 ihmisen työpanosta, kahta kolmea prosenttia työvoimasta. Siis voisimme vähentää vuosittain tuon työntekijämäärän tuotannon vähenemättä.

Työvoimatarve vähenee myös jos luovutaan tavoittelemasta talouskasvua, se tukisi kestävää kehitystä. Valtion velkojen takia tämä vaihtoehto ei ole vielä mahdollista.

Suurissa ikäluokissa syntyi yli satatuhatta lasta vuodessa, parikymmentä vuotta sitten puolet siitä, tuottavuuden kasvu riittää kuitenkin korvaamaan uusien työntekijöiden vajauksen. Teollisuudessa tuottavuus on lisääntynyt 5-6%, ja menestyvät yrityksetkin vähentävät jatkuvasti työvoimaa. Joten puheet uhkaavasta työvoimapulasta epäillyttävät.

Vaikka tuottavuuden kasvu hidastuisi huomattavasti tuotantoa voidaan lisätä pidentämällä työaikaa. Jo yhden tunnin työviikon pidennys lisää tuotantoa kolme prosenttia. Miksi pelätä pientä työajan pidennystä, jolla osaltaan voidaan pysyttää valtion velkaantuminen ja voidaan varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan säilyminen huoltosuhteen heiketessä? Ajan mittaan automaation edelleen edetessä on kuitenkin välttämätöntä lyhentää huomattavasti työaikaa, jotta kaikille riittää työtä.

Tällä hetkellä yhtä eläkeläistä kohti on 3,8 työikäistä, vuonna 2030 enää 2,2. On kohtuullista että eliniän noustessa myös työurat pitenevät. Se edellyttää kuitenkin työtahdin kohtuullistamista. Se ei kuitenkaan välttämättä huononna yrityksen kannattavuutta koska samalla työn laatu paranee. Tässä on onnistunut eräs teollisuusyritys USA:ssa. Sen työntekijöiden keski-ikä on 74 vuotta! He ovat hyviä töissä, joissa ei tarvita fyysistä voimaa. He ovat kokeneempia, huolellisempia ja sitoutuvat paremmin työhönsä kuin nuoret.

Kuntokin pysyy työssä parempana eikä yksinäisyys vaivaa kuten kotona olijoita. Seniorien työnteko vähentäisi ilmeisesti terveysmenoja. Suomessa on kuitenkin paljon työttömiä, jotka tulee ensin työllistää. Selvitysten mukaan suurin osa heistä on hyvässä työkunnossa.

Työvoiman suuri määrä ei kuitenkaan ole enää yhtä keskeinen kilpailutekijä kuin ennen vaan automaation ja tuottavuuden lisääminen. Se nousee nostamalla koulutustasoa. Perusteltua olisikin taata kaikille ilmainen koulutus oppivälineitä myöten ja täysi-ikäisille myös riittävän toimeentulon kattava opintoraha. Se lisäisi myös pienituloisten perheiden lasten mahdollisuutta kouluttautua ja takaisi, että koko yhteiskunnan lahjakkuusreservit tulisivat tehokkaaseen käyttöön. Samalla työurat pitenisivät myös nuoremmasta päästä.

Pellepelottomista liukuhihnan ääressä istujiin, nuorista vanhoihin, kaikkia meitä tarvitaan rakentamaan hyvinvointia. Suomi selviää tästä ahdingosta tekemällä työtä!

Lähteet: hakusana ”teollisuustyön tuottavuus” , Valtion taloudellisen tutkimuskeskuken tilastot

Se amerikkalainen tehdas ohjelma tuli TV:stä jokin aika sitten, lähdettä enää löytänyt totta se kuitenkin on.

Ei kommentteja: