Ari Kallio: Kansanäänestys maahanmuutosta TS Kirjoittajaveras 18.2.2010
Monikulttuurisuus on nykyään suosiossa. Historia ja nykypäivä kuitenkin osoittaa,
että monikulttuuriset maat ovat usein epävakaita.
Esimerkiksi siirtomaiden rajat vedettiin aikoinaan mielivaltaisesti kansallisuus-
ja kielialueista piittaamatta. Niiden itsenäistyttyä seurauksena on ollut runsaasti
aseellisia konflikteja. Kehittyneempiäkin monikansallisia valtioita vaivaa usein
epävakaisuus. Espanjasta pyrkivät eroon baskit ja katalonialaiset, Isosta-Britanniasta
Skotlanti, flaamien ja valloonien Belgia natisee liitoksissaan, Jugoslavia on jo hajonnut,
Neuvostoliiton hajoamisen eräs syy oli monikansallisuus. Tshekkoslovakiakin on jo historiaa.
Ranskankielinen Quebec pyrkii eroon Kanadasta. Jättivaltioita Intiaa ja Kiinaakin vaivaavat
kansallisuus- ja uskonnolliset kiistat.
Yhdysvallat esimerkkinä monikulttuurisuudesta on mahdollisimman huono. Ensin viedään
väkivalloin intiaanien maat, ja asutetaan ne kaikilla maailman kansoilla.
Lisäksi Yhdysvallat kohtelee värillisiään lähinnä toisen luokan kansalaisina
mustasta presidentistä huolimatta.
Tästä näkökulmasta ei tunnu järkevältä, että EU:maihin rakennetaan massiivisella
maahanmutolla monikulttuurisuutta mikä aiheuttaa epävakautta ja väkivaltaa,
muun muassa lisääntyviä nuorisomellakoita. Ongelmana ovat varsinkin kovin erilaisista
kulttuureista tulleet. Maahanmuuton lisääntyessä koko eurooppalainen kulttuurikin voi vaaraantua.
Maahanmuuttoa ei juuri tarvita jos pidennetään työuria, työllistetään työttömät ja
lisätään syntyvyyttä. Toisaalta runsaan maahanmuuton seurauksena suomalainenkin kulttuuri
voi vähitellen hävitä ja jopa englanti korvata suomen kielen.
Maahanmuuton vähentäminenkään ei merkitse globaalista vastuusta vetäytymistä
jos säästyvät varat siirretään kehitysavuksi. Kehitysmaissa niistä on paljon
enemmän hyötyä matalan kustannustason takia. Maahanmuuton vähentämistä
estävistä sopimuksistakin voidaan irtautua.
Kaikkialla kuitenkin toitotetaan, että meillä ei muka ole vaihtoehtoa.
Maahanmuuton kannatus perustuukin osin puutteellisiin tietoihin.
Mutta nopeasti lisääntyvä turvapaikanhakijoiden määrä ja ääri-islamin nousu
huolestuttaa jo monia suomalaisia ja lisää kriittisyyttä. Mutta on niitäkin,
jotka tietoisesti haluavat monikulttuurisuutta ja maailmaa, jossa ei tarvita
enää valtioiden rajoja. Mielenkiintoinen ajatus sinänsä.
Rajat perustuvat tarpeeseen erottaa eri kulttuurit toisistaan.
Onhan samaan kulttuuriin kuuluvia helpompaa ja taloudellisempaa hallita.
Kun ihmiset ymmärtävät paremmin toisiaan yhteistoiminta sujuu.
Ihmiskunnan koko elämän rikkaus toteutuneekin parhaiten kansallisvaltioden puitteissa.
Ne takaavat parhaiten myös pienien kansojen ja kielien olemassaolon.
Koska valta kuuluu perustuslain mukaan kansalle ja koska kyseessä on
koko kulttuurimme tulevaisuuteen liittyvä keskeinen asia,
perusteltua olisi järjestää kansanäänestys ja kysyä äänestäjiltä asianmukaisen
ennakkovalistuksen kera mistä ja kuinka paljon maahanmuuttajia halutaan.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti