Populismia

Populismi määritellään yleensä negatiiviseksi ilmiöksi, kansan suosion tavoitteluksi politiikassa yksinkertaistavilla iskulauseilla ja ohjelmajulistuksilla, joiden toteuttamien ei käytännössä onnistu.

Työttömyys on yhteiskuntamme suurimpia ongelmia, mutta kuitenkin sen nopeaa poistamista lupaavia pidetään populisteina koska ihanteettomat vallassaolijat uskovat, että mitään uutta ei voi luoda tulojen uusjaolla, vain talouskasvulla. Julkisia palveluja karsittiin kuitenkin ankarasti juuri vii
me vuosina hyvinä aikoina.

Populistipuolueena pidetyn SMP:n työministeri Urpo Leppänen lupasi poistaa työttömyyden kolmessa kuukaudessa saaden aikaan kuitenkin velvoitetyöllistämisen, jolla työttömyys katkaistiin korkeintaan vuodeksi. Samalla varmistettiin ansiosidonnaisen päivärahan jatkuvuus. Nyt siitä on luovuttu ja yhä suurempi osa työttömistä jää työmarkkinatuen varaan. Se on eräs keskeisiä syitä köyhyyden lisääntymiseen.

Usean EU-maan talous on kriisisssä velkaantumisen takia. Voidaan perustellusti sanoa, että tämä johtuu pitkään jatkuneesta helppoheikkimäisestä populistisesta politiikasta. Suuret hallituspuolueetkin kosiskelivat äänestäjiä loputtomilla verohelpotuksilla mikä tehosi kulutushysterian vaivaamaan kansaan.

Jatkuvasti laskevalla veroasteella valtiot kuitenkin velkaantuivat, eihän talous voi loputtomiin kasvaa nopeasti ja rahaa elämiseen tarvitaan myös huonoina aikoina. Eikä niiden varalle oltu säästetty. Mutta lamaahan ei enää voinut tulla uudessa uljaassa talousliberalismissa kuten uskottiin.

Äänestäjät ja nukkuvien puolue ovat lopulta kuitenkin havahtumassa lamaan ja julkisten palvelujen heikkenemiseen. Esimerkiksi halutaan vähentää tuontia maista, jotka eivät kunnioita työelämän oikeuksia, maahanmuuton vähentämistä jos on työttömyyttä (varsinkin 25% nuorisotyöttömyys huolettaa) sekä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä veroja korottamalla. Näillä on mielipidekyselyissä enemmistön kannatus.

Vaalit käydään paljolti näillä teemoilla. Kuitenkin niitä jotka lupaavat yhteisvastuun julkista lisäämistä syytetään populismista, niinkuin se olisi mahdotonta. Sitä se ei kuitenkaan ole uudella tulonjaolla ja riittävällä kannatuksella. Populisteiksi leimataankin aina ne, jotka uhkaavat perinteisten puolueiden asemaa ja parempiosaisten etuoikeuksia.

Aikoinaan Ranskan vallankumouksen aatteetkin, vapaus, veljeys ja tasa-arvo olivat suuren luokan idealismia. Jos niitä esitettäisiin vasta nyt niitä ehdottavia pidettäisiin varmastikin kansaa villitsevinä populisteina.


PS: Mutta asiassa tavallaan yksi muttakin, sillä galluppien mukaan suomalaisten suuri enmmistö haluaisi maksaa enemmän veroja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Mutta Suomen hallitukset eivät ole tätä toivetta täyttäneet.

Kyse voi olla siitäkin että ihmiset ovat äänestäneet vääriä edustajia eduskuntaan, siis eivät ole riittävästi selvittäneet näiden mielipiteitä ennen äänestystä. Toisaalta meillä ei ole vaihtoehtoa politiikka on ehkä lopulta jyrännyt muutosta haluavat edustajatkin. Tässä tullaan taas WTO vapaakauppaan, joka hyväksyessään epärehdin kilpailun mm työelämän oikeuksien loukkaukset pakottaa myös verokilpailuun, jotta saataisiin kustannukset alas.

Mutta syyllinen on myös ay-liike, joka mahdollisimman suurten palkankorotusten ohella vaatii mahdollisimman keveää verotusta. Ja se edustaa suurinta osaa kansasta. -Jos siis äännestäjä haluaa parempia julkisia palveluja ja haluaisi maksaa enemmän veroja sen toteuttamiseksi, miksi hän ay-liikkeen kautta kuitenkin toimii toisin?

Onhan selvää, että vaikka kaikkein rikkaimmat ovat rikastuneet viime vuosina erittäin paljon, niin jos verotuloja halutaan huomattavasti lisätä vain rikkaimpien lisäverotus ei todellakaan yksin riitä, vaan myös väestön hyvintoimeentulevaa enemmistöä tulee verottaa lisää.

Tässä on sekin ongelma, että on helppoa jossain gallupissa ilmoittaa, että on valmis maksamaan enemmän veroja, jotta julkiset palvelut paranisivat kun ei samalla tarvitse tehdä sitovaa päätöstä veronkorotuksista. Galluppien tuloksissa näkyykin ehkä liikaa vain kansalaisten eettinen, moraalinen omantunnon ääni ja käytännön lompakonvartija unohdetaan.

Eräs sangen mahdollinen selitys on myös se, että puolueet ovat muodostaneet jonkinlaisen kartellin kansaa vastaan. Sen voi nähdä hyväosaisten diktatuurina, ovathan kaikki kansanedustajat lähtökohdistaan huolimatta hyväpalkkaista joukkoa. Ja yleensähän koko yhteiskunnassa hyväosaiset pitävät ensijaisesti huolta oman ryhmänsä eduista. Kansanedustajien pitäisi kuitenkin päästä nykyistä enemmän tällaisen ryhmäkohtaisen ajattelun yläpuolelle. Mitä arvoa muuten on koko demokratialla?

Kyseessä lienee myös se, että kansanedustajat ovat nielleet karvoineen päivineen talousliberalismin meillä ei ole muuta vaihtohtoa ajattelun uskoen todella, että nykymuotoinen vapaakauppa on kuin luonnovoima jolle ei voi mitään. Sitä se ei kuitenkaan ole, se on ihmisten tekemä luomus, ja me myös voimme sitä muuttaa paremmaksi tai jopa lopettaakin sen kokonaan jos niin vain suurelle joukolla haluamme.

Ehkä parasta kansanvallan pelastamiseksi olisikin käyttää runsaasti sitovia kansanänestyksiä ratkottaessa isompia periaatteellisempia kysymyksiä. Vaikka Sveitsin malliin. Yksi kansanäänestyksen aihe voisi olla juuri hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus. Jos äänestäjien enemmistö haluaa siinä tarvittaessa nostaa vaikka huomattavasti veroja niin se myös tapahtuisi. Kansaäänestykset tulisivat myös halvemmiksi jos ne toteutettaisiin vaikkapa kännyillä.

Latinan sana populus tarkoittaa kansaa, joten tämän perusteella populismi käsitteeseen voisi antaa myös uutta sisältöä. Ajatella että parasta populismia olisi juuri sitovat kansanäänestykset.

Myöskääm gallupdemokratiaa ei tulisi väheksyä populismina. Hyvä esimerkki tästä on kansan suuren enemmistön Natovastaisuus. Vaikka poliitikoilla on aika paljon haluja liittää Suomi Natoon, he eivät uskalla sitä tehdä koska tietävät galluppien perusteella, että valtaosa kansasta vastustaa Natoa. Gallupdemokratian toivoisi leviävän muillekin politiikan alueille. Se olisi oivallista uutta kansanvaltaa ja populismia.