Julkaistu 12.10.2005 4:00:20
TS/Kirjoittajavieras
Ari Kallio: Sinivalkoista pääomaa
Osuuspankkien 2,1 miljardilla ostama Pohjola on Suomen suurimpia yrityskauppoja. Osuustoiminnalla tuntuu muutenkin menevän hyvin onhan Sokoskin noussut myyntitilastojen kärkeen.
Pohjolan ostaminen ei ollut kuitenkaan pelkkää bisnestä. OP-ryhmän pääjohtaja Antti Tanskasen sanoin: "Me haluamme ankkuroida Pohjolan suomalaiseen peruskallioon niin ettei se joudu enää mihinkään uusiin seikkailuihin." (TS 17.9). Tämän ajattelutavan taustalla on huoli myös siitä, että jos annamme suuryritystemme osake-enemmistöjen joutua ulkomaiseen omistukseen, samalla myös tieteellis-tekninen osaaminen ja taloudellinen päätöksenteko siirtyy ulkomaille mikä on vaarana koko Suomelle itsenäisenä valtakuntana.
Osuustoiminta-aatteesta löytyisi todellakin monia vastauksia nyky-yhteiskunnan ongelmiin. Vaikka osuustoimintayrityksiä on pidetty hitaina päätöksenteossa, niillä on pörssiyhtiöitä paremmat mahdollisuudet tehdä pitkänajan kehityssuunnitelmia. Tässä myös tieto toiminnan jatkuvuudesta samalla omistajalla ja samassa maassa on suurena voimavarana.
Osuustoimintayritykset ovatkin juurtuneet kotimaahansa kuten valtaosa niiden omistajista tavallista kansalaisista. Omistusmuotona osuuskunnat vähentävät myös tuloeroja ja pääomien kasaantumista yhä harvempiin käsiin. Julkisen vallan tulisikin pörssisijoitusten sijasta suosia jälleen suurten osuuskuntien perustamista.
Koska valtio ja kunnat eivät enää juuri halua toimia omistajana, voitaisiin muodostaa osuuskuntia yritysosuuksista, joista ne haluavat päästä eroon. Pääomaa rahoitukseen saataisiin vaikkapa työeläkevaroista, joita käytettäessä osuuskuntien osuusmaksut voisivat olla nykyistä paljon suurempia. Jokainen saisi vapaasti sijoittaa osan eläkesäästöistään kuten jo monissa maissa tapahtuu. Jos sijoittasi pörssiosakkeisiin ehdoksi tulisi asettaa sijoitukset eettisin perustein.
Energiantuotannossa olisi sosiaalinen tilaus laajamittaiselle tuotanto/kulutusosuuskunnalle, jonka tavoitteena olisi hankkia omistukseensa suuri osa maamme energiantuotannosta. Jos omistajajäsenet saisivat voitto-osuutensa lisäksi kohtuuhintaista energiaa pitkäaikaisin sopimuksin, halukkaita jäseniä varmaa riittäisi. Näyttäväthän sähköpörssissä hinnat vain nousevan. Pienkuluttajien olisi perusteltua toimia kuten teollisuus, joka sähkönhintansa laskemiseksi ja vakauttamiseksi on hankkinut yhteisomistukseensa sähköntuotantoa.
Jos jatkamme nykymalliin kun suurin osa eläkerahoista on sijoitettu ulkomaille tavoitteena vain suurempi tuotto, toimitaan samalla palkansaajien ja eläkeläisten etua vastaan toimivathan monet tuottoisimmat pörssiyhtiöt ympäristöstä ja työelämän oikeuksista piittaamatta heikentäen maamme työllisyyttä ja sosiaaliturvaa.
Vaikka osuustoiminta on vapaakaupan ja kasvavien pörssiyhtiöiden maailmassa ideologisesti hieman epämuodikasta se laajamittaisesti toteutettuna vakauttaisi markkinoita ja koko yhteiskuntaa. Jokamiehen omistusmuotona osuuskuntien osuuden lisääminen tuotannossa olisi myös keino vahvistaa demokratiaa.
Kirjoittaja on turkulainen valtiotieteen maisteri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti