Varuskuntien lakkautukset ja ohjukset

(huom siirtynyt  Blogin häiriön takia  keväästä 2013 maaliskuuhun 2014)

 Kun Suomessa lakkautetaan varuskuntia sijoittaa Venäjä taktisia Iskander ydinohjuksia meitä lähellä oleville alueille Pietarin eteläpuolelle ja ehkä myös Sallan lähelle Alakurttiin aivan rajan pintaan. Se olisi sijoituspaikkana psykologisesti todella huono entisenä Suomen alueena ja tuntuu siten erityisen loukkaavalta ja uhkaavalta. Nämä osaltaan kiihottavat varuskuntakeskustelua.

Samalla Suomessa hankitaan Horneteihin 180 miljoonalla ohjuksia. Armeijan hankinnoissa painotetaan jo liikaa kallista elektroniikkaa. Maavoimien huomattavasti vähetessä, vähenee mahdollisuus puolustautua mm sissisodan keinoin.

Maan voi vallata helposti suurella ylivoimalla. Mutta sen hallinnan vaikeutta osoittaa jo Afganistan. Jos kansa päättäväisesti vastustaa miehitystä mikään tekninen ylivoima ei usein voi sitä estää. Kun valloittaja leiriytyy vuosiksi se on haavoittuvainen melko alkeellisinkin asein tehdyille hyökkäyksille. Armeijan paras ase onkin puolustustahto.

Puolustahtoa voidaan ehkä parhaiten lisätä rakentamalla Suomesta maa, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään, jossa jokaisella on työtä ja toimeentuloa. Tähän ei tarvita edes talouskasvua vaan tulojen uusjakoa siten, että jokaiselle rittää palkkarahoja. Tarvittaisiin siis sota-aikojen kaveria ei jätetetä asenteen uudelleen elvytystä.

Parasta olisi myös ettei liikaa luotettaisi edes EU:n maiden (jotka ovat suurelta osin Natossa) tukeen kriisiaikoina ja vielä vähemmän Naton. Iskanderit ovatkin lähinnä Natoa varten. Jos siihen liitymme niitä tulee vielä lisää.

On hyvä myös muistaa, että Pariisin rauhassa 1947 tulevat Natomaat hyväksyivät Karjalan viemisen Suomelta. Sitä pidettiin sopivana rangaistuksena Saksan liittolaiselle. Vaikka olimme liittolainen syynä oli kuitenkin se, että halusimme takaisin meiltä isomman oikeudella ja vääryydellä pois otetut alueet. Emme uskoneet pystyvämme siihen ilman Saksan apua kun Ruotsi kieltäytyi liittolaisuudesta ja lännen avustus lupaukseen ei oikein luotettu ja niiden avustustarjous oli ehkä vain huijausta (kts plokijuttuni ”Suomen kohtalon hetkiä kirjeitä Churchillille ja Mannerheimille”) Joten länsimaiden, Naton apuun emme voi vieläkään luottaa sillä tiukan paikan tullen ne ovat ehkä valmiita vieläkin jättämään meidät Venäjän etupiiriin. Näin koska olemme pieni kansa ja maantieteellisesti meren takana aivan Venäjän kyljessä. 5 miljoonainen pieni kansa Euroopan laitamilla on houkutus hylätä kun kyseessä on kymmenien ja satojen miljoonien edut keskeisemmässä Euroopassa.

Meidän onkin parasta ylläpitää itse tehokas puolustus ja riittävät maavoimat varsinkin 1200 km pitkän Venäjän rajan takia. Liittolaiseksi kannattaisi hankkia Ruotsi, onhan sekin vaarassa jos hyökkäys joskus tulee idästä. Ruotsi tarjosikin viime vuonna Suomelle mm yhteisiä laivasto- ja rannikkojääkäriosastoja (kts blokikirjoitukseni ”Sotilasliitto vai uusi Kalmarin unioni?) jotka Suomi valitettavasti torjui. Tästä liitosta olisi sekin hyöty, että mm aseiden yhteisostoilla voi säästää armeijan menoissa. Myös koulutusta voisi yhdistää, esim Ruotsi esitti viime vuonna että sen tykistöä koulutettaisiin Suomessa koska täällä on sen mukaan parempaa osaamista. Mutta tämänkin Suomi torjui.

Iskandereja tullee myös Kaliningradiin, jossa saksalaiset olivat asuneet jo vuosisatoja ennen sotaa ja se lienee siten heillekin hieman arka asia. Sieltä ohjuksilla on vain 6 minuutin matka Berliiniin. Vastaavaa on tietysti varattu myös Moskovalle. Tässä kaikessa on kyse luottamuspulasta johon on historialliset syynsä. Mutta ehkä myös Iranin ohjushyökkäyksen pelosta, jonka torjumiseksi Nato on perustamassa ohjustukikohtia itäiseen Keski-Euroopaan. Venäjä taas uskoo, että ne ovat tarkoitettu sen aiheuttamaa uhkaa varten, ja tästä syystä nuo Iskanderit tullevat Kaliningradiin.

Ohjukset samalla kun ne lisäävät turvaa vihollisen yllätyshyökkäystä vastaan samalla tietysti tavallaan lisäävät sodan riskiä koska ohjusten valtava nopeus houkuttelee aina samalla yllätyshyökkäykseen. Ydinasein vahingossa alkava sota onkin kauhistuttava asia minkä johdosta olisi tehtävä kaikki mahdollinen sen estämiseksi.

Yksi psykologinen sodan riskiä lisäävä tekijä on juuri ohjusten sijoittelu aivan naapurimaan rajan läheisyyteen, se olisikin viisasta kokonaan kieltää kansainvälisin sopimuksin.

Sodan riskin vähentämiseksi huomattavasti onkin tärkeää, että sodan aloittaneita ja sotarikoksiin syyllistyneitä yksilöitä ja valtioita tulisi aina rangaista ja sotakorvauksia määrätä maksettaviksi, mutta tavallisten ihmisten ei tule menettää kotejaan eikä rajoja tule siirrellä.

Esimerkiksi suomalaiset olisivat toki saaneet palata heti sodan jälkeen Karjalaan, sen Neuvostoliitto lupasi kansainvälisten säännösten mukaisesti, mutta vain muutamat 400 000:sta palasivat. Ei haluttu koska tuo alue oli nyt Neuvostoliittoa ja pelättiin myös Siperiaan karkotuksia, vankilatuomioita jopa teloituksia. Tämä oli todellinen pelko koska mm eestiläisiä karkoitetiin Siperiaan suurin joukoin jopa vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1949, tuolloin eräänä päivänä 20 000! Joten palaamisoikeudessa tulee myös saada takuut siitä, että mitään tällaista ei tule tapahtumaan.

YK:n edeltäjä Kansainliitto erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään sen hyökättyä Suomeen 1939, mutta hajosi kuitenkin pian sen jälkeen. Tarvitaan tehokkaampia sanktioita kuin erottaminen esimerkiksi eristäminen kaikesta kansainvälisestä yhteistyöstä, ja sitä tulee noudattaa poikkeuksetta.

Minkään hyvien kauppasuhteiden ei tule sitä estää. Esimerkiksi Kiina saa pitää miehittämänsä Tiibetin ilman eristämistä kansainvälisestä yhteistyöstä koska muu maailma tekee suuria bisneksiä sen kanssa ja pitää niitä tärkeämpänä kuin jonkun pienen kansan oikeutta itsenäisyyteen. Näin koska rahanteko on tässä maailmassa tärkeämpää kuin oikeudenmukaisuus.

Jos Kiina todellakin eristettäisiin kaikesta yhteistyöstä muun maailman kanssa kunnes se luopuu Tiibetistä se kyllä sen mitä ilmeisimmin ajan mittaan niin tekisi. Tietysti muukin maailma kärsisi ankarasti Kiinan kaupan loppumisesta. Samoin olisi voitu tehdä USA:lle kun se hyökkäsi ilman YK:n lupaa Irakiin; tai Israelille kun se mm jatkuvasti rakentaa lähiötä palestiinalaisilta valtaamilleen alueille, ja olisihan samoin perustein ehkä Suomikin saanut takaisin Karjalan.

Tämä on vielä utopiaa mutta ehkäpä joskus tämänkaltainen kansainvälinen solidaarisuus saadaan vielä syntymään.

Koska rajat ovat monille pyhiä joitakin jo hieman vanhempia vääryyksiä voitaisiin jälkikäteen korjata myös myös kattavin autonomiaratkaisuin esim Ahvenanmaan malliin. Vaihtoehtoisesti Tiibetillekin voitaisiin ehkä järjestää kunnon autonomia ja karjalaisille oikeus palata asumaan entiselle kotiseudulleen ja palauttaa ilmaiseksi heidän haltuunsa heidän entiset maatilansa ja asuntonsa. Tähän Venäjää jo velvoittaisi kansainväliset sopimuksetkin, mutta se ei halua niitä noudattaa. Eikä mitään tehokkaita sanktioita ole vielä valitettavasti olemassa. Eikä haluja eristää maata kansainvälisestä yhteistyöstä kunnes se tottelee. Jos näin tehtäisiin aina sotien määrä vähenisi varmaan melkoisesti onhan niiden yleisempiä tavoitteita rosvota maata naapurimailta.

Jotain olisi voitu saavuttaa jo vaikka Kiinan ja Venäjän pyrkiessä WTO jäseneksi. Suomellakin olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa asiassa, vaatiihan uusien jäsenten hyväksyminen WTO:hon yksimielistä päätöstä. Suomi olisi voinut esim vaatia suomalaisille rajoittamatonta oikeutta ostaa maata Karjalasta ja oikeutta muuttaa sinne vakituisesti asumaan tai Suomi hylkää Venäjän WTO jäsenyyden.

Vuonna 2008 Georgian ja Venäjän sodan jälkeen Georgia uhkasi rajaerimielisyyksien takia estää Venäjän WTO: jäsenyyden. Se olisi tietysti voinut sen tehdä, mutta maat sopivat kuitenkin lopulta riiitansa.

Koska sodat ovat edelleen tosiasia niiden pelko tuottaa myös tarvetta puolustaumiseen. Suomenkin varuskuntien lakkautuskekustelujen taustalla on realisitista pelkoa, että niitä lakkautettaessa myös Suomen puolustuskyky heikkenee. Eli monet tässä maassa kokevat Itänaapurin uhan edelleen todelliseksi vaikka tällä hetkellä ei mitään hyökkäysuhkaa tietysti ole näköpiirissä. Mutta se on aivan luonnollinen pelko viime sotien perusteella. -On hyvä muistaa, että tässä raadollisessa maailmassa sotilaalliset tyhjiöt pyrkii aina ennemmin tai myöhemmin täyttymään.

On hyvä tarkastella historiaa myös vähän pidemmällekin. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat vuosisatojen saatossa huomattavasti pienentäneet suomensukuisten kansojen asuinalueita. Vuoden 800 jKr paikkeilla suomensukuisten kansojen (karjalaisten) asuma-alue ulottui satakunta kilometriä etelään nykyisen Pietarin alueelta ja eestiläisten asuma-alue liittyi siihen välittömästi ja karjalaisten alueesta itään oli vepsäläisten alue heidän eteläpuolellaan nykyisen Moskovan alueellakin oli suomensukuinen kansa merjalaiset, jotka hävittyään puolustussotansa ovat vuosisatojen aikana tuhoutuneet, sulautuneet venäläisiin, kuolleet sukupuuttoon joskus 1500-luvulla. Näillä alueilla ei ollut 800 paikkeilla juuri vielä slaaveja. (Katso hakusana ”Merjalaiset” Wikipedia) Inkerin alue venäläistettiin vähitellen kun Venäjä valtasi alueen Ruotsilta ja perusti Pietarin. Viimeksi 1944 vietiin vielä Suomen Karjalakin.

En tarkoita että Venäjä olisi kuin joku paholainen, mutta isot kansat käyttäytyvät lähes kaikkialla samalla tavalla typistäen vähitellen pienempiensä asuinalueita. Tämä maailma on raadollinen paikka, jos emme itse pidä puoliamme ei sitä kukaan muukaan tee. Valtioiden välisissä suhteissa vallitsee edelleen 2000-luvullakin viidakon laki. Tätä soittaa vaikka länsimaiden hyökkäys Libyaan. Kun ylivoima on suunnaton ja vastustaja ei kykene puolustautumaan kasvaa houkutus hyökätä usein ylipääsemättömän suureksi jos jotain ongelmaa ei kyetä ratkomaan diplomatian keinoin varsinkin jos vastustajaa jotenkin pidetään käytökseltään ala-arvoisena.

Suomalaisten suhtautumisessa itänaapuriin ei todellakaan ole kyse jostain russofobiasta, ”ryssä on ryssä vaikka voilla paistais” ajattelusta. Meidän tuleekin riittävän armeijan ohella tehdä kaikki mahdollinen hyvien suhteiden rakentamiseksi itänaapurin kanssa. Mutta sen tulee perustua tasavertaisuuden pohjalle. Ja todella luottamuksellisia suhteitä Venäjään ei voi saavuttaa ellei se palauta meiltä vääryydellä viemiään alueita. Mutta tähän syyllinen myös mm Iso-Britannia joka Pariisin rauhassa halusi myös rangaista Suomea. Tämän kaltaiset asiat tulisi ottaa rohkeasti esiin. Karjalan kohdalla voisi tulla kyseeseen myös jonkinlainen alueen yhteishallinto. Tässä on hyvä muistaa että monet jopa Itä-Karjalan venäläisetkin asukkaat haluaisivat alueen liitettävksi Suomeen koska se Venäjän hallinnon alaisuudessa on melkoisen retuperällä.

Mutta armeijaa tarvitaan jokatapauksessa kaiken varalta. Ja parasta olis ettei varuskuntiakaan lopetettaisi. Pienennettäisiin niitä ehkä hieman, sekin olisi parempi kuin suoranainen lopettaminen. Vähän pienempikin varuskunta luo pelkällä olemassolollaan turvallisuuden tunnetta ja varsinkin Suomen itäisissä osissa. Mutta varuskunnilla on muitakin tehtäviä kuin harjoitella sotataitoja, niitä tarvitaan myös avuksi mm kaikenlaissa hätätilantessa ja katastrofeissa, senkin vuoksi niitä olisi hyvä olla suhteellisen tiheässä ja tasaisesti kautta koko maan, ne toimivat todellakin myös hyvänä pelastuslaitoksen jatkeena.

Se kuinka suuri armeijan tulee olla on kuin veteen piirretty viiva. Mutta sellaiset puheet joita saa kuulla eduskunnassakin, että ei tänne enää kukaan hyökkää, että armeijan saisi vaikka lopettaa ovat naaiveja.

Inflaatiota paljon enemmän nousevat aseiden hinnat rasittavat kuitenkin valtioiden budjetteja aina vain enemmän ja enemmän joten olisi järkevää jo sen takia sopia kansainvälisesti varustautumisen huomattavista supistuksista koskien kaikkia aselajeja. Status quo tilanne säilyisi jos kaikki maat supistaisivat sotilasmenojaan suhteellisesti yhtä paljon.

Vaikka nyt ei ehkä ole sodan vaaraa näköpiirissä se voi silti tulla nopeammin kuin uskommekaan, siihen pitää aina varustautua.

Tässä nyt vaikka ajatusleikkinä: Israel tekee ilmaiskun tuhotakseen Iranin ydinaseen polttoainetta valmistavat tuotantolaitokset. Ja Iran sulkee Hormuzin salmen ja lähettää ohjuksia Israeliin. Israel hyökkää jo sekasortoiseen Syyriaan joka on Iranin liittolainen. Länsimaat puuttuvat sotaan. Venäjällä on laivastotukikohta Syyriassa myös Assadin hallituksen puolustamiseksi. Länsi ja Venäjä joutuu aseelliseen selkkaukseen keskenään. Iran lähettää lopulta ohjuksia Eurooppaan jne

Eli tässä on jo mahdollinen jopa kolmas maailmansota. - Joten en kyllä lähtisi supistamaan kovin paljon armeijan menoja, maailma on kyllä nykyään muutenkin aika sekavassa tilanteessa.

Vaikka esim turvallisuusneuvosto juuttuu usein sen sen vakinaisten jäsenten veto-oikeuteen YK:n puitteet ovat kuitenkin paras keino ratkaista maailman ongelmia. Näitä ongelmia tulisi myös usein pyrkiä ratkaisemaan valtioiden rajoja muuttamalla sekä autonomiaratkaisuilla. Näin koska usein konfliktien taustalla on erilaisten kansallisten kielellisten ja uskonnollisten vähemmistöjen todella heikko asema. Tulisi puututtua myös sotien seurauksena kotinsa ja kotiseutunsa menettäneiden tilanteeseen antamalla näille oikeus palata takaisin vaikka vuosikymmenien poissaolon jälkeen esimerkiksi palestiinalaiset.

Tässä tulisi ongelmaksi miten kauas ajassa taaksepäin voitaisiin mennä vääryyksien korjaamisessa.

Mutta aivan selvää on, että jo satoja vuosia vanhoja vääryyksiä on usein vaikeaa jopa mahdotonta korjata. Esimerkkinä vaikka juutalaiset jotka Antiikin Rooma karkotti kotimaastaan jo lähes 2000 vuotta sitten. He  ovat noin pitkänä aikana aikana jo kohtuudella menettäneet  oikeutensa entiseen kotimaahansa.  Koko maailma menisi sekaisin jos noin vanhoja  kotipaikka oikeuksia palautettaisiin.  Heidän paluunsa takaisin onkin herättänyt oikeutetusti palestiinalaisten vastustusta. YK:n lupa perustaa Israelin valtio oli todellakin historiallinen virhe. Olisi pitänyt sallia vain pienimuotoinen juutalaisasutuksen lisääntyminen alueella, jonka arabitkin olisi sallineet. Nyt arabit ovat joutuneet väistymään kodeistaan ja 1000 vuotisilta asuinalueiltaan juutalaisten tulon takia.

Mutta usein voidaan tarjota ainakin jonkinlaista autonomiaa. Tässä voisi olla esimerkkinä suomensukuisten kansojen kohtalo vaikka Venäjällä. Tosiasia on, että monen suomensukuisen kansan asuma-alueet on Venäjän hallituksen toimesta tietoisesti hajoitettu poliittisin päätöksin moneen eri hallintoalueeseen siten, että tuo kansa ei voi olla enemmistönä millään alueella ja että sen kulttuuri ja kieli siten vähemmistöasemassa vähitellen heikkenesi ja kuihtuisi pois kuten on jo käynyt monelle pienelle kansalle.

Tähän puututtaisiin muuttamalla nuo hallintoalueiden rajat YK:n päätöksellä entiselleen selllaiseksi, että tuo kansa voisi olla enemmistönä jossain tai ainakin suurena vähemmistönä. Ongelmana tässä olisi ns sudettialueet, jossa on aina ollut kaksi tai usempia kansallisuuksia samalla alueella. Tässä asiassa auttaisi mm, että taattaisiin omakielinen koulutus kaikille jos väestömäärä on vain siihen riittävä.

Vähemmistöjen aseman parantamiseen ei todellakaan aina ole edes pyrkimystä, esim kurdien asema Turkissa. Kurdeja on ehkä 15 miljoonaa, parikymmentä prosenttia maan väestöstä, maailman suurin kansa ilman omaa valtiota. Kurdien äärimmäisen syrjittyä asemaa osoittaa mm se, että vielä vuoteen 1990 asti kurdinkielen puhuminen oli lain mukaan julkisuudessa kielletty! Mm tämän takia Turkissa onkin ollut käytännössä jonkinlainen sisällisota jo vuosikymmeniä kurdialueilla ja vieläkin, vaikka tuo kielto on jo laissa kumottu, on aseellisia yhteenottoja usein kurdien ja Turkin armeijan välillä.

Todellakin jos tämänkaltaisia ongelmia ratkaistaisiin YK:n päätöksillä sodan todennäköisyys vähenisi dramaattisesti kaikkialla maailmassa ja siten myös armeijoiden kokoa voitaisiin oleellisesti vähentää.

Ehkä parasta sotien siirtämiseksi kokonaan historiaan olisi siirtää vähitellen kaikki raskas aseistus YK:n alaiselle armeijalle, jolla olisi tukikohtia maailman jokaisessa valtiossa. Jokaisessa maassa olisi sen omassa päätösvallassa vain kevyesti aseistetetut poliisijoukot.

Jotta tähän joskus päästäisiin olisi suuria maiden välisiä elintasoeroja ensin kavennettava huomattavasti. So vauraampien maiden elintason kasvu pysäytettäisiin ja kasvu ohjattaisiin kaupan puitteissa köyhiin maihin nostamalla köyhien maiden tuotteiden hintoja vähitellen kansainvälisin kauppasopimuksin. So poistettaisiin nälkä ja kurjuus tästä maailmasta mikä jo sinänsä vähentäisi aseellisten konfliktien, sotien ja terrorismin määrää oleellisesti.

Tämä on tietysti vielä utopiaa, mutta jos ihmiskunta joskus aikoo päästä eroon sotien kurimuksesta jotain tällaista pitäisi vähitellen alkaa kehitellä.