sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ovatko Naton turvatakuut riittäviä?



Naton perussopimuksen artikla  5:

Osapuolet sopivat, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa niistä vastaan Euroopassa tai Amerikassa pidetään hyökkäyksenä kaikkia niitä vastaan ja sen tähden ne sopivat, että jos sellainen hyökkäys tapahtuu, jokainen niistä auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta osapuolta tai osapuolia, ottaen osaa yksittäin ja yhteistoiminnassa muiden osapuolien kanssa sellaisiin toimiin, joita se pitää tarpeellisena mukaan lukien voiman käyttö, palauttaakseen ja säilyttääkseen turvallisuuden Pohjois-Atlantin alueella.


Joten hieman epävarmalla pohjalla on ilmaus ”joita se pitää tarpeellisena”. Siis jos lähettää hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle maalle  vähän karrikoiden vaikka laatikollisen kiväärin ammuksia tai viljasäkin, niin artiklan 5 auttamisvelvollisuus täyttynee.*

Mutta pienimpien ja syrjemmässä olevien maiden, kuten mahdollisena jäsenenä Suomikin olisi, kohdalla voi myös huonosti Venäjää vastaan menneen sodan seurauksena olla se, että alueluovutuksia harkitessa ajateltaisiin että helpointa olisi rauhanneuvotteluissa luopua juuri syrjäisimmistä alueista, joilla on vähän asukkaita ja siten vähän äänivaltaa äänestyksissä ja joissa maataloudenkin tuottavuus  on pienintä siis vaikka Suomesta ja Eestistä. Perusteena tietysti olisi Natomaiden kokonaistappioiden minimointi. 

Suomalaisia olisi Naton koko asukasmäärästä vaivaiset 0,7%  ja on Suomenlahden takana vielä vaikeampi puolustettava kuin Eesti, jossa  jo pelätään voiko  ja haluaako Nato sitä todella auttaa  sodan syttyessä.

Tämän logiikan perusteella Suomella ei ole juuri muuta luotettavaa liittolaista maan puolustuksessa kuin Ruotsi. (ja ehkä Eesti  jos Nato sen  sodassa hylkää) Mutta jostain ihmeen syystä Ruotsiliitto ei tunnu gallupeissa suomalaisten enemmistöä kiinnostavan. Tämä on yllättävää kun Natokannatus on vain kolmanneksen luokkaa.
 

        25.3.14 tuli mediasta tästä asiasta kuitenkin ristiriitaista tietoa: Ylen radion aamu-uutisten mukaan 53% suomalaisista kannatta Natoon liittymistä jos hallitus sitä esittää. (kysely on tehty ilmeisesti Krimin venäjään liittämisen jälkeen)
        Ja samana päivänä Turun Sanomat: ”Ylen kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kannattaa Suomen puolustusliittoa Ruotsin kanssa.”

Ruotsin kanssa yhdessä meillä olisi mahdollisuus saada vaikka järeämpää ohjuskalustoakin. Kannaksella entisen Suomen alueella on Venäjällä muuten jo Iskander ohjusten alustat valmiiksi rakennettuina saksalaisen Bild-lehden mukaan, tieto löytyy myös Yleltä. Ja lehtitietojen mukaan Putin on ainakin suunnitellut niitä myös Alakurttiin Sallan naapuriin, entisen Suomen alueelle.

Voi hyvin kysyä miksi? Onko tämä sitä hyvää naapurisopua vaikka kuinka ne olisi tarkoitettu Suomen läpi tulevaa Nato hyökkääjää varten, psykologisesti ne ovat kuitenkin varsin huono valinta. - Ja eikö juuri tällaisella ajeta Suomen natoilijoita entistä enemmän Naton syliin? Eikö Putin tätä tajua?

Eesti ja ehkä Latviakin ovat periaatteessa lähes samassa tilanteessa kuin Suomi, mutta ne ovat jo Nato jäseniä.

Natossa jo netin mukaan keskustellaan tuon 5 artiklan korjaamista sitovammaksi. Mutta onnistuuko se, sillä joskus tuohon sanamuotoon on varmaan kovan väännön takia kompromissina jouduttu tyytymään.

Ehkä lopulta ei kuitenkaan monissa suurissa Nato maissa ole riittävästi halua tapattaa nuoria miehiään ainakaan suurin joukoin, jossain kaukana kotimaasta vaikka harvaan asutussa merentakaisessa Suomessa, jonka puolustus jo pitkien etäisyyksien takia tulee kalliiksi ja mikä on geopoliittisestikin kriisin tullen helpointa jättää Venäjälle.

PS Ruotsin sanotaan usein olevan hieman haluton sotilasliittoon Suomen kanssa koska Suomi joka tapauksessa toimii sen puskurina itään.

Mutta ruotsalaiset kyllä muistavat että 1808-09 Suomen sodassa venäläiset joukot Suomen vallattuaan etenivät Ruotsin puolelle Vaasan korkeudelle asti sekä tekivät myös maihinnousun Tukholman saaristoon, ja uhkasivat jo Tukholmaa. Tässä lienee jo monelle riittäviä perusteluja. Koska Ruotsillekaan ei Nato kelpaa olisi sillekin siten järkevää suoraan myöntää sotilasliiton tarve Suomen kanssa, eikä  vain kierrellä ja kaarrella asian ympärillä.
Naton heikko kohta on juuri tuo artikla 5, josta myös Obama mainitsi Euroopan vierailullaan, varoittaen testaamasta sen pitävyyttä, todeten että entisiä NL:n alusmaita puolustetaan siinä missä perustajäseniäkin. (TS pääkirj. 28.3.14)

Joten Obaman puheenkin perusteella Naton antaman turvan riittävyyttä voi hieman epäillä koska sen antamaa turvaa pitää vakuutella Venäjälle.

Siihen voisi paremmin luottaa jos Naton jäsenmailla ei olisi lainkaan omia kansallisia armeijoita, vaan Nato maissa olisi vain yksi Naton ylimmän johdon komennossa oleva armeija. -Toisaalta Nato on viime vuosina ollut kiinnostunut enemmän muista maailmankolkista kuin Euroopasta, kaikkein vähiten Pohjois-Euroopasta.

Mutta Nato on niin kauan kuin USA on siinä keskeisessä asemassa jonkinlainen "besserwisser",  maailmanpoliisi joka vie amerikkalaista elämäntapaa miekkalähetyksenä.

Senkin takia moni Suomessa ottaa siihen hieman etäisyyttä, ja sen sijaan haluaa liittoa Ruotsin kanssa.


TS 9.4. ja 10.4.14

Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston  Riksrevisionenin äskettäin julkaisema raportti Ruotsin puolustuksen tilasta on synkkää luettavaa. Ruotsin armeija ei sen mukaan pystyisi torjumaan hyökkäystä maahan siihen kohdistuneiden liian suurien leikkausten takia. Myöskään ammattiarmeijaan siirtyminen ei ole onnistunut, ei saada riittävästi motivoitunutta henkilöstöä, ja kaivataan takaisin asevelvollisuus armeijaa. Ruotsin puolustuspolitiikka perustuu sen mukaan siihen, että apua saataisiin muilta mailta. Siitä ei kuitenkaan ole sovittu, keneltä apua tarvittaessa saataisiin!

Sekä Turun Sanomien pääkirjoituksen, että Suomen ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius Pasternakin mielestä Ruotsilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin liittyminen Natoon tai puolustusliitto Suomen kanssa.
Myös Pohjoismaiden neuvoston entinen puheenjohtaja Jan-Erik Enestam ehdotti Suomen ja Ruotsin sotilasliittoa Salon Seudun Sanomissa 16.4.14, mutta että se olisi vain edeltävä vaihe myöhempään Natoon liittymiseen.

Venäjän Krimin valtauksen ja Ukrainan kriisin takia Natoon liittymistä vaaditaan entistä innokkaammin vaikka enemmistö suomalaisista sitä gallupeissa yleensä vastustaakin.

Tässä unohdetaan usein se, että Venäjä ei 1808 lähtien ole hyökännyt Suomeen kuin jonkun suuremman sodan yhteydessä. Suomen sodasta se sopi Ranskan ja talvisodasta Saksan kanssa kun ne jakoivat Eurooppaa keskenään.

Sen jälkeen noilla Euroopan jakajilla meni sukset ristiin ja niiden välillä alkoi sota, johon osallistui monia muitakin maita. Venäjän hyökätessä Suomeen sillä on yleensä muitakin vihollisia kuin Suomi, joten saattaa olla että sillä ei ole asettaa Suomea vastaan sen enempää joukkoja ja aseistusta kuin meilläkin on.

Suuret valtiot ovat myös hyvin tarkkoja sitä ettei joku toinen suurvalta laajene liikaa. Ne myös tarpeen tullen liittoutuvat estääkseen kilpailijansa liiallisen laajenemisen, tämä suojaa osaltaan pieniä  tai heikkoja valtioita. Mutta jo liitossa keskenäänkin olevat maat voivat rajoittaa liittolaisensa laajenemista kuten  länsimaat, jotka halusivat rangaista Suomea  Saksan liittolaisuudesta  aluemenetyksin, mutta eivät hyväksyneet että NL saisi koko Suomen.  Siihen oli NL:kin tyytyminen.  -Tämäkin osoittaa että Suomi syrjäisenä pienenä merentakaisena kansana ei riittävästi kiinnosta länttä, joka ajoi  Suomen Saksan liittolaisuuteen juuri epämääräisellä lupauksillaan avusta talvisodan aikana, johon Suomessa ei oikein luotettu

 Erään selvityksen  mukaan Suomea ei olet edes tarkoitus auttaa  vaan auttamistarjouksen todellinen tarkoitus oli päästä Pohjois-Ruotsiin, vallata Kiirunan kaivokset ja avata samalla uusi hyökkäysrintama Saksaa vastaan pohjoisesta  Samalla kun NL valtaisi Suomen  ja hyökkäisi myös sieltäpäin Saksaa vastaan.  Siis NL olisi ollut  salaisessa liitossa lännen kanssa.  Ja jo 1939 syksyllä  USA kieltäytyi antamasta Suomelle lainaa ja sotamateriaaleja. Syynä tähän oli se, että  se halusi säilyttää hyvät suhteet "tulevaan" liittolaiseensa NL:on

 (Erkki Hautamäki:  Suomi myrskyn silmässä I mm  sivut  68  ja 148)


Ydinaseita ei myöskään käytettäne sodissa sellaisia maita vastaan, joilla niitä ei ole ja muutenkin ne ovat lähinnä poliittisia aseita, joilla painostetaan vastapuolta myönnytyksiin vaikeissa kiistakysymyksissä. Näin koska niiden käyttäminen voisi johtaa kolmanteen maailmansotaan, ja koko ihmiskunnan tuhoon.

Voi olla niinkin, että kun Venäjällä on sota Euroopassa niin vaikkapa Kiina päättää aloittaa sodan Venäjää vastaa, onhan sillä suuria aluevaatimuksia Siperiasta, alueita jotka Venäjä on siltä joskus vallannut. Jos näin kävisi Venäjä saattaisi joutua jopa altavastaajan osaan sodassa Suomea vastaan.

Tällöin Suomella olisi jopa mahdollisuus saada Venäjältä takaisin sen Suomelta viime sodissa vääryydellä valtaamat alueet.

Samalla tietysti myös monilla Venäjän suomensukuisilla kansoilla olisi mahdollisuus itsenäistyä tai saada laaja autonomia, jolla turvattaisiin niiden kielen ja kulttuurin säilyminen mikä on siellä kaikkialla jo vakavasti uhattuna.

Venäjän pelko ja halukkuus liittoon Ruotsin tai Naton kanssa selittyy tavallaan myös suomensukuisten kansojen huonolla asemalla Venäjällä, vaikka niitä ei suorastaan vainota niiden halutaan kuitenkin selvästi sulautuvan venäläisiin.

TV:ssä parastaikaa esitettävässä Venäjän historiaa käsittelevässä sarjassa Moskovan historiaa käsitellyt osa alkoi venäläisen historiantutkijan Moskovan nimen synnyn selittämisellä, se oli hänen mielestään, kuten monen muunkin tutkijan, suomensukuisten kansojen kielestä tullut sana. (todennäköisesti tullut Merjalaisten jo 500 vuotta sitten kuolleen kansan erään heimon moskat nimestä tullut) Hän sanoi myös, että monet paikannimet Moskovan lähialueilla ovat peräisin suomensukuisilta kansoilta. Hän sanoi myös että venäläiset ajoivat suomensukuiset kansat pois tuolta alueelta, mutta että paikannimet jäivät muistoksi noista ajoista. Volga sanakin on ehkä tullut Suomensukuisten sanasta valka= valkea. Volgan mutkan alueelta suomalaisetkin ovat ilmeisesti lähtöisin.

Venäjän Suomensukaiset kansat 30 päivässä sarja on tullut TV:ssä uusintana jo monta kertaa sen suuren suosion takia.

Yritän tällä  syrjähypyllä pois Suomen liittoutumisvaihtoehdoista sanoa, että venäläiset ovat tunkeutuneet runsaan tuhannen vuoden aikana suomensukuisten alueille ja ovat joko kokonaan hävittäneet tai ainakin suurelta osin sulauttaneet ne venäläisiin ja nyt lopuillakin on edessä oman kielen vähittäinen häviäminen  itsenäis Suomea ja Eestiä paitsi.

Mutta Eestin ja Suomenkin alueita se on vallannut, Karjala vietiin viime sodissa ja Stalin suunnitteli koko Suomenkin valtaamista.

Vaikka suomensukuiset 30 päivässä on ikään kuin vain jotain viatonta kulttuuria, sen suosiossa voi muhia jotain aivan muutakin. Venäjä/NL on todellakin luonut isänmaallisessa hurmoksessa suurvallan, parhaimmillaan neljäsosa maapallon maapintalasta joko tuhoamalla tai pieneksi kutistamalla monen isänmaan lukuisissa sodissa.

Tuon suuruuden luominen sisältää siten ehkä myös sen oman tuhon siemenen. Jo NL:n hajoamisen erä syy oli sen kansallisuuspolitiikka, jossa valloitussotien ohella mm teollistamispolitiikkaa käytettiin sumuverhona monien vähemmistö kansojen vähittäiseen sulauttamiseen venäläisiin. Perustettiin suuria teollisuusalueita näiden kansojen alueille ja sinne siirrettiin runsaasti venäläistä työvoimaa.

Venäjällä olisikin ehkä viisasta vähitellen muuttaa kansallisuuspolitiikkaansa suvaitsevampaan suuntaan ja mm antaa vähemmistökansoille vaikkapa Ahvenanmaan tai Sveitsin kantonien kaltainen autonomia tehdä maastaan liittovaltio, jossa kaikilla vähänkin suuremmilla vähemmistökansoilla olisi suvereenin valtion oikeudet tuon liiton puitteissa. 

Noiden vähemmistökansojen valtioiden rajat tulisi myös muuttaa niin, että nuo kansat voisivat olla enemmistönä omissa valtioissaan. Noita rajoja on muuten muuteltu tietoisesti jo paljon niin, että nuo kansat eivät voisi olla missään hallintoalueella enemmistönä.

Venäjän kieli voisi tietysti olla näiden valtioiden välinen yhteistyökieli. Venäjän liittovaltio olisi yhteinen vapaakauppa-alue ja se vastaisi koko alueen ulkopolitiikasta ja puolustuksesta.

Putin ja Venäjä ovat pelannet todella huonosti korttinsa sanomalla Haloselle, että Suomeen hyökkääminen -39 oli virhe, (katso plokikirjoitukseni ”Putin ja talvisota”) mutta tuota virhettä ei voi enää korjata.
Se jää kyllä muhimaan monen isänmaallisen suomalaisen mieliin. Tuon valloituksen syiksi vallanhimon ja saksalaisten pelon ohella sanotaan olleen myös halu anastaa suuri joukko Suomen paperi- ja selluloosa tehtaita ja Vuoksen vesivoimaa mistä saatiin huomattava lisä Leningradin alueen tuotantoon.

Tällaisia syitä ei pitäisi koskaan antaa anteeksi, tarvitaan todellakin sotilasliitto Ruotsin kanssa, jotta ehkä seuraavassa sodassa Venäjä ei saisi taas lisäalueita Suomesta; 

Historian tutkija Arto Luukkanen esitti äskettäin kirjoituksessaan TS:ssa että Venäjä voisi haluta siirtää rajan johonkin Kymijoen linjalle. Se tuntuu kyllä minusta nyky tilanteessa aika mahdottomalta ajatukselta. Mutta esitti sen kumminkin.

Silti Venäjän kanssa pitäisi yrittää tehdä todellinen sovinto, ja yrittää kehittää hyviä naapuruussuhteita, mutta tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden perustalle.
Ja Suomen hallituksen tulisi alkaa vaatia Karjalaa takaisin virallisesti, eikä kuten Niinistö on sanonut, että Suomella ei ole vaatimuksia Karjalan takaisin saamiseksi, mutta että olemme valmiit siitä keskustelemaan Jos Venäjä ottaa asian esille. Meidän tulisi ottaa se jatkuvasti ja aina uudestaan esille silläkin uhalla että kauppasuhteet siitä kärsivät. 

Ongelmana  on valitettavasti, että suurin osa suomalaisista ei enää halua Karjalaa takaisin, ei vaikka runsas kymmenesosa suomalaista menetti sodassa kotinsa ja kotiseutunsa!

  Venäjän pelko ja myös pelko vaatia menetettyjä alueita takaisin perustuu paljolti siihen,  että se on suurvalta,. jolla on valtaisa ydinasearsenaali.
Se  olisi tietysti täysin ylivoimainen Suomea ja Ruotsia vastaan ydinaseillaan. Hyökkäys ydinaseilla tuntuu kuitenkin hyvin epätodennäköiseltä, sillä Hiroshiman ja Nagasakin jälkeen ydinaseita ei ole käytetty missään sodassa.
Ydinaseiden pelkoon perustuu  tietysti myös paljolti halukkuus liittyä Natoon.  mutta voiko Nato antaa riittävää suojaa meille, siinäpä kysymys.  ja kuten jo em. sodassa  venäjällä olisi myös todennäköisesti muita vihollisia kuin Suomi  mikä kyllä antaa hieman tasoitusta.

On hyvä myös muistaa, että vaara voi tulla mistä tahansa ilmasuunnalta, se on helppoa todentaa lukemalla historiaa. Onhan vallanhimo ihmisen perisynti kaikkialla.   Tämän pitäisi myös vähentää  Suomessa  vieläkin esiintyvää suorastaan hurmoshenkistä ryssävihaa.



- Uusi gallup tieto MTV uutiset 19.4.14: 34% suomalaisista kannattaa ja 45% vastustaa Nato jäsenyyttä. Syynä näin pieneen eroon on tietysti Ukrainan pitkittynyt kriisi.

Naton pakkomielteestä viedä miekkalähetyksenä länsimaista elämäntapaa ei kyllä kunniankukko tule laulamaan. Ikään kuin maailmassa olisi vain yksi tapa elää oikein, länsimaalainen.

En tässä puolusta vaikkapa talibaanien keskiaikaista menoa, jossa naisilla ei ole mitään arvoa, jossa aviorikoksen tehneet kivitetään kuoliaaksi, varkailta katkotaan käsi tai kristittyjä saa vääräuskoisina vapaasti tappaa jne.

Tähän on syynä se, että syrjäisessä ja vuoristoisessa Afganistanissa historian kello jätättää. Siihen ei ole muuta lääkettä kuin aika.

Tämä olisi tullut Natonkin ymmärtää, eikä lähettää sinne aivan turhaan nuoria miehiään kuolemaan. WTC tornien sortaminen olisi ollut parasta rangaista korkojen kera ohjuksilla ja pommikonelaivueilla lähettämättä ainuttakaan miestä maaoperaatioihin.

Mutta niin tehtiin koska haluttiin ”besserwissereinä” mennä opettamaan pyssynpiipusta maan asukkaita parempiin länsimaisiin tapoihin. Pitää muistaa että mekin 500 vuotta sitten olimme aivan samassa jamassa noitarovioiden roihuessa.

Näkisin jopa niin että Nato periaatteineen on vain rakentamassa entistä epävakaampaa maailmaa, josta on esimerkkinä on myös islamilaisen terrorin leviäminen ympäri maailmaa.

Nato maiden vaikkapa Afganistanin, Irakin ja Israelin sotiin laittamilla rahoilla olisi kehitysapuna voinut saada aikaan todella paljon hyvää. Miksei niin tehty vaan valittiin opetuskeinoksi sota?

Myös Ukrainan kriisissä on samoja aineksia, luullaan että länsieurooppalainen kulttuuri on parempaa kuin venäläinen, ja että Ukraina pitää pelastaa itäiseltä pimeydeltä.

Nykyisen kaltaiseen Natoon ei todellakaan ole viisasta liittyä.



* 22.8.14 YLE  radion aamu-uutiset:  Saksassa monet  poliitikot ovat sitä mieltä, että jos Venäjä hyökkää  Baltian maihin muiden  Nato-maiden ei välttämättä  Naton 5 artiklan mukaan tarvitse auttaa niitä.  Angela Merkel muistutti näitä, että artiklan 5 auttamislupaus ei ole vain paperilla, vaan että noita  pieniä  syrjäisiä jäsenmaita  pitää todella  kaikin voimin auttaa.


Sotilasliitto ei perusta tukikohtia Baltiaan, koska ne rikkoisivat Venäjän kanssa tehtyä sopimusta.
Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo, että Nato puolustaa jäsenmaitaan Baltiassa tarpeen vaatiessa. Pysyviä tukikohtia Nato ei kuitenkaan perusta Viroon, Latviaan eikä Liettuaan.
Hän muistuttaa, että Naton jäsenmailleen tarjoamat turvatakuut ovat voimassa.
– Ymmärrän täysin Latvian kansalaisten huolen, samoin muiden Baltian maiden ja Puolan, Merkel sanoo EU Observerin mukaan.

Merkel muistutti, että saksalaiset Nato-hävittäjät aloittavat ilmavalvonnan Latviassa ja että Nato suunnittelee uusia nopean toiminnan joukkoja siltä varalta, että Venäjä horjuttaa Baltian maiden vakautta.
Baltian maat ovat toivoneet pysyviä Nato-tukikohtia alueilleen. Merkel torjuu ajatuksen. Hänen mukaansa pysyvät tukikohdat rikkoisivat Venäjän kanssa vuonna 1997 solmittua sopimusta, jonka mukaan Nato ei sijoita joukkoja pysyvästi uusiin jäsenmaihinsa.
– Me emme perusta pysyviä tukikohtia taistelujoukoille, mutta me osallistumme muilla tavoin. Me teemme mitä vaaditaan taataksemme sen, että jos Latvia joutuu vaikeuksiin, Nato auttaa heti.

Saksalainen Der Spiegel -lehti kertoo, että Naton alkuvuonna tekemän sisäisen selvityksen mukaan sotilasliitto pystyisi puolustamaan ainoastaan rajoitetusti Baltian maita, jos Venäjä päättäisi hyökätä alueelle.

 
– Haluan korostaa, että se, mitä olemme sopineet Pohjois-Atlantin liiton 5. artiklassa, ei ole olemassa ainoastaan paperilla, vaan avunantovelvollisuus täytyy täyttää myös todellisessa elämässä, Merkel sanoi.

-Eli tässäkin taas tulee  esille tuo jonkinlainen pakonomainen  tarve vakuuttaa että turvatakuut pitävät. Ja kaikki tuo artiklan 5 epämääräisen sanamuodon takia.   Totta varmasti on että  Baltian maita on vaikeaa puolustaa, joten  senkin takia  kasvaa houkutus jättää nuo pienet maat oman onnensa nojaan  jos Venäjä sinne hyökkää.

Tämä tietysti myös siksi että vältettäisiin sodan leviäminen koko Eurooppaan. Eli  kovan paikan tullen  kasvaa myös houkutus  uhrata nuo pienet maat, jotta  muut Euroopan maat säästyisivät sodan kauhuilta.  

Baltian maiden  monien asukkaiden huoli  turvatakuiden pitävyydestä, kuten edellä jo mainittiin lienee perusteltua.  Obamakin muistutti jokin aika sitten puheessaan, että turvatakuut pitävät varoittaen venäläisiä testaamasta sitä.  -Niin miksi todellakin  pitää jatkuvasti vakuutella niiden pitämisestä?


Ja juuri äskettäin  TV-uutisissa Turkin edustaja  kyseli pitävätkö Naton turvatakuut todella jos Isis  hyökkää sen alueelle. Ja Nato lupasi että pitävät. Mutta miksi pitää  loputtomasti kysellä pitävätkö ja  vastata että kyllä pitävät?

Niin miksi  todellakin 5 artiklan sananmuoto on niin epämääräinen?! Ehkä se on tarkoituskin. Luepa Seura-lehdestä  entisen  EU:n   ylimmän sotaherran ja Suomen puolustusvoimien komentajan  Gustav  Hägglundin ajatuksia. 


 Seura-lehti 11.9.2014:

 Gustaf Hägglund: ”Naton turvatakuita käytännössä tarkoittavaan Yhdysvaltojen suojelukseen luotetaan liikaa. Sotilaallinen apu ei ole itsestään selvää.

USA:n antaman avun luonteen määrittelee lopulta maan kongressi. Apu voi olla vihollisen saartamista tai ruoka-apua, eikä siihen voi pidemmän päälle luottaa.”

Natossa Hägglundia huolettaa  myös liittoutumisen vaikutus kansalliseen puolustukseen.

Sotilasliiton jäsenillä on ollut tapana antaa oman puolustuksensa surkastua rauhanturvaamiseen soveltuvaksi palkka-armeijaksi.” Tämä on hänestä hyvä syy pysyä Naton ulkopuolella.     ...”Ajatus Yhdysvaltain suojeluksesta laiskistaa.”

lisäys 10.10.14

Isis testaa Naton turvatakuita Turkissa ja Syyriassa

Isis   on vallannut viikkoja kestäneissä ankarissa taisteluissa suuren osan Syyriassa aivan  Turkin rajalla olevasta Kobanin kurdikaupungista, ja Turkin armeija vain tarkkailee rajalla tilannetta, eikä mene kurdien avuksi  eikä päästä edes kurdeja rajan yli puolustamaan Kobania vaikka YK  sitä pyytää.  Turkin armeija ei mene  apuun koska Turkki vihaa kurdeja, joita  20 % maan väestöstä. -Kurdeja on Turkin ja Syyrian ohella myös Irakissa ja Iranissa.

  Turkki vihaa  kurdeja koska nämä haluaisivat autonomian tai itsenäisyyden Itä-Turkissa olevalle asuinaluelleen ja ovat myös vuosikymmenien aikana yrittäneet toteuttaa sitä myös asevoimin.

Tekosyynä Turkki ilmoittaa, että se ei lähetä maavoimiaan kurdien avuksi elleivät operaatioon osallistu muutkin Nato-maat myös maavoimin, ja että tavoitteena tulee samalla olla myös Assadin hallinnon kaataminen.

Tämä on tekosyy, sillä Turkki pelkää jos auttaisi edes Kobanin kurdeja, että kurdit vahvistuisivat ja innostuisivat entistä enemmän vaatimaan itsehallintoa  jopa itsenäisyyttä alueelleen ensin Syyriassa, ja sitten myös Turkissa mikä olisi kyllä varsin kohtuullista maailman suurimmalle kansalle ilman omaa valtiota,  kurdeja  lienee kaikkiaan 25 miljoonaa.

Ja Isis saa nyt melko rauhassa lisätä alueitaan kun ilmahyökkäykset sitä vastaan eivät ole riittäviä, se myös vahvistuessaan ja rikastuessaan voi myös entistä tehokkaammin levittää terroristeja Eurooppaan ja onhan sen lopullisena tavoitteena koko maailman valloittaminen  islamille.

Tämä on oikeastaan  maailmanlaajuista sotaa. Nato-maa Turkin pitäisi tehdä kaikkensa kuten myös muiden Nato-maiden sekä oman, että muiden Nato-maiden turvallisuuden puolesta!

Mutta syy ei ole yksin Turkin sillä  myös muiden Nato-maiden pitäisi nyt tarjoutua osallistumaan maahyökkäykseen Isisiä vastaan vaikka Turkin alueelta.

Miksi ne eivät niin tee. Yksi syy lienee suurten miehistö tappioden pelko. Sitä taas ei Isis pelkää.

Tähän sopii erään Iranin hallituksen edustajan mielipide asiasta Ylen uutisissa. (nimeä en muista) Ensin hän sanoi, että Isis hirmutekoineen on ”Frankensteinin hirviö”  ehdottaen että Iranin armeija voisi auttaa sen kukistamisessa. Ja jatkoi että mitään sotaa ei voi voittaa ilman uhrauksia, tarkoittaen että pelkillä ilmapommituksilla ei sotia voiteta.

Lupaa Iranin maavoimien lähettämisestä apuun ei saatu  Irakilta, mikä pelkänee, mm etteivät Iranin (entisen vihollismaan ) joukot voitettuaan Isisin luovutakaan koko valtaamaansa Irakin aluetta takaisin sen hallitukselle, vaan pitävät yhteisen  rajan  kiistanalaisia maa-alueita itsellään.

Siis kun Nato-maa pelkää lähettää maavoimiaan apuun mm suurten tappioiden pelossa eikö tästä voi helposti tehdä myös johtopäätöksen, että jos vaikka Venäjä joskus hyökkää Naton kaukaiselle raja-alueelle Eestiin, mikä Turkkikin on, niin halua lähettää sinne maavoimia tappioiden pelossa ei  ehkä olekaan  riittävästi.

Ja nyt kun Nato empii mitä tehdä Isisille, tämä saa melko vapaasti vahvistua ja soluttaa terroristejaan Nato-maiden alueelle tulevia ehkä suuriakin terroritekoja varten.

  Kyse on myös siitä, että jos Natossa tulee erimielisyyksiä mikä on vihollinen ja mikä ystävä tai ainakin autettava hädänalainen  niin sekin voi halvauttaa Naton toimintaa. Nykytilannetta voi tulkita tästäkin näkökulmasta.

Siis politiikka ajaa Natossa nyt ohi kurdien ja muiden Syyrian asukkaiden suunnattoman inhimillisen hädän kun heitä mestataan, haudataan elävinä ajetaan maanpakoon vääräuskoisina tai ainakin liian maallistuneina. Tästä huolimatta ei auteta ketään pelossa, koska  pelätään, että samalla autettaisiin Turkin vihaamia kurdeja tai lähes kaikkien Natomaiden vihaamaa Assadin hallitusta. 

 Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta pitäisi kaikkia hädänalaisia auttaa  samoin periaattein kuin kansainvälinen Punainen risti, vaikka nyt onkin kyseessä  väkivaltainen armeija ratkaisu kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. 
 
 Isis pitäisi laittaa pikaisesti kuriin. Mutta niin ei tehdä, ei ainakaan riittävän nopeasti. Ja ihmisiä kuolee paljon sen takia. -Ja ennen USA:n marraskuun vaaleja Obamakaan ei uskalla lähettää maajoukkoja peläten demokraattien vaalitappiota, ja haluaako sittenkään? 

Syy ei ole yksin USA:n, muut Natomaat olisivat kyllä sitä lähempänä auttamassa, mutta nekin empivät.  - Naton turvatakuihin ei todellakaan oikein voi luottaa.

  1.  

     


  2. STT 10.6.15:


Valtaosa kahdeksan Nato-maan kansalaisista ei  lähettäisi aseapua  Natoon haluavaan Ukrainaan, vaikka Venäjän olisi mukana konfliktissa:

 Saksalaisista 19 prosenttia kannattaa aseavun lähettämistä Ukrainaan. Espanjalaisista 25 prosenttia ja italialaisista 22 prosenttia, puolalaisista puolet mikä oli suurin luku kahdeksan Nato-maan joukossa.  Pelkkä  taloudellinen tuki sai enemmän kannatusta.

Suurin osa ranskalaisista, saksalaisista ja italialaisista on myös sitä mieltä, että Naton ei tule käyttää voimakeinoja jos Venäjä hyökkää Nato-naapurimaahansa. Saksalaisista ajatteli näin 58 prosenttia, ranskalaisista 53 ja italialaisista 51 prosenttia, 

 Yhdysvaltalaisista 56 prosenttia  ja kanadalaisista 53 prosenttia kannatti kuitenkin voimakeinojen käyttöä.

Kysely tehtiin viime keväänä USA:ssa, Kanadassa, Britanniassa, Puolassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Vastaajia oli 11 000.


AK:  Joten todellakin pitää epäillä Naton turvatakuiden pitävyyttä vaikka kuinka Obama on varoittanut Venäjää niitä testaamasta.
Tässä pitää muistaa myös että ne poliitikot, jotka lähettää nuoria miehiä kauas kotimaasta kuolemaan saavat kyllä pelätä uudelleen valintaansa tuon gallupin mukaan.
 
Toisaalta muutamalla sadallakin amerikkalaissotilaalla Baltiassa on jo jonkinlaista ehkäisevää vaikutusta, tarkoittaisihan Venäjän hyökkäys Baltiaan näin myös hyökkäystä USA:n joukkoja vastaan, ja ehkä samalla myös ydinsodan uhkaa.
Ydinsodan uhka saattaa olla myös osasyynä noissa galluptuloksissa, joissa ei haluta lähettää aseellista apua Naton jäsen maalle, jonka kimppuun on hyökätty.
On todella outoa että Suomen Nato-intoilijat eivät tunnu lainkaan huomanneen tuota mielipidekyselyä joka kyllä panee epäilemään Naton antamaa turvaa. -Tai jos ovat huomanneet, mutta ovat ikään kuin sulkeneet silmänsä koko asialta. 
 
Median kannalta tämä on häpeällistä, pitäisihän sen nyt kysyä asiantuntijoilta suurin otsikoin, että' voiko Naton antamaan turvaan todella enää luottaa, pitäisihän demokraattisissa maissa yleisellä mielipiteellä olla suuri vaikutus noudatettavaan politiikkaan.
 Ainakaan Suomessa poliitikot ei ole uskaltaneet liittää maatamme Natoon juuri se suuren vastustuksen takia.

 Mutta on selvää että Putin tietää, että jos Venäjä vielä valloittaa lisää alueita, niin ehkä ylittyy raja ydinaseiden käytölle, jos koko Eurooppa tuntee olevansa jo uhattuna.

Toisaalta Putin toisti jälleen (TS 17.6.15) että hän ei halua ”ylidramatisoida” Naton laajenemisen uhkaa, että häntä huolestuttaa sitä enemmän Naton ohjusten torjuntakapasiteetin lisääminen.
USA onkin rakennellut Eurooppaan ohjustorjunta-asemia oman ilmoituksensa mukaan Iranin ja P-Korean uhkaa varten. Putin ei tuohon uhkan usko, vaan uskoo että nuo asemat on rakennettu lisäämään valmiutta hyökätä Venäjälle.
Ilmeisesti mm vastauksena tähän Venäjä ilmoitti äskettäin, että se on rakentelemassa 40 uutta mannerten välistä ohjusta. 
 
Parasta olisikin nyt kummankin osapuolen ottaa lusikka kauniiseen käteen ja aloittaa pikaisesti Ukraina- sekä aseriisunta neuvottelut, ettei myöhemmin pidä katua, voisihan ydinsodassa kuolla jopa koko ihmiskunta.
Tässä kaikessa täytyy syyllistä etsiessä pitää mielessä, että monen ongelman synnyssä  vaikeaa  on vuosisatojen takainen historia. Että kumpi oli se joka heitti ensimmäisen kiven.  -Sen selvittämien ei ole tärkeintä vaan rauhan saavuttaminen.

Ei kommentteja: