Saksan
liittopäivien puhemies Norbert Lammert piti puheen Berliinissä
8.5.15
Voiton päivän kunniaksi.
Hän
sanoi puheessaan mm, että saksalaiset eivät itse pystyneet
vapautumaan
natsidiktatuurista, että Saksan vapautti siitä
yhdessä NL ja länsivallat
kukistamalla sen
armeijan ja valtaamalla maan.
Saksalaiset
kyllä
ihan itse äänestivät vaaleissa
suurin joukoin natseja, jotka sitten
suurimman
puolueen
asemassa kaappasivat vallan.
Lammertin puhe osoittaakin
haluttomuutta myöntää saksalaisten
omaa
syyllisyyttä ja on
siten ikään kuin piiloutumista uhrin asemaan.
Saksa
hyökkäsi Neuvostoliittoon, mutta
paljon löytyy lähteitä, että Stalin
suunnitteli koko Euroopan valtausta, mutta Hitler ehti ensin.
Asiasta
on monenlaista tietoa (kts mm plokikirjoitukseni ”Suomen kohtalon hetkiä kirjeitä
Mannerheimille ja Churchillille”) On aivan mahdollista, että
Saksa päätti
hyökätä ensin siksi, että se on parempi ratkaisu
kuin joutua itse
yllätyshyökkäyksen kohteeksi.
Tässä
yhteydessä hämmentää myös se, että moni Euroopan maa ei
vieläkään
ymmärrä miksi Suomi meni liittoon Saksan kanssa,
kyseessä ei ollut
ideologinen liitto natsien kanssa, vaan halu
saada sen kanssa takaisin
talvisodassa vääryydellä viedyt maat.
(kts ploki kirjoitukseni ”Putin ja
talvisota”).
Siitä
mikä on historiallinen totuus on ollaan usein eri mieltä. Ja
hävinneen
syyksi voi laittaa mitä tahansa. Historia on aina
voittajien historiaa.
Mielenkiintoista olisi tietää mitä toisen
maailmansodan alkamisen syistä
kerrotaan arkistoissa. Valitettavasti
vaikkapa NL:n kuin Britanniankin
arkaluontoisimpiin
arkistotietoihin ei ole vielä pääsyä pitkiin aikoihin. Niiden
julkistamista on aivan äskettäin siirretty taas vuosiksi
eteenpäin. -Tämä
herättää epäilyksiä siitä kuka ja mikä
oli tosiasiassa sodan alkamisen syy.
Tänään
Eurooppa päivänä on hyvä myös palauttaa mieliin, miten sodan
voittajat
NL ja länsivallat jakoivat Euroopan etupiireihin ja
rajaksi tuli ns rautaesirippu.
Sovittiin,
että sen itäpuolella NL saa huseerata miten haluaa lännen siihen
puuttumatta. Niin se tekikin 1956 kun se kukisti verisesti Unkarin
kansannousun ja 1968 NL laitti tankkiensa voimalla kuriin
Tsekkoslovakian ja
takasi näin kommunismin jatkuvuuden näissä
maissa. Eikä länsi tietystikään
pannut tikkua ristiin näiden
auttamiseksi.
Mutta
vastaavaa omalla tontillaan tekivät myös länsivallat. Ne
kukistivat
aseellisesti Kreikan kommunistien valtaanpääsypyrkimykset. Ja 1974
länsivallat mm talouspakotteilla kukistivat
Portugalin diktaattori Salazarin
kaataneen sosialistisen Neilikkavallankumouksen.
Muutenkin kaikkialla lännessä tavalla tai toisella syrjittiin
kommunisteja.
Tämä kaikki jotta läntinen Eurooppa säilyisi
vapaana ja demokraattisena
niin kuin vallassa olijat uskoivat.
Mutta
sana vapaus tarkoittaa oikeutta olla eri mieltä, valita ja toimia
toisin.
NL
oli tässä suhteessa kuitenkin rehellisempi se sanoi suoraan,
että mitään vapautta valita toisin ei ole: meillä on
yksipuoluejärjestelmä, piste.
Lännessä kansalaisille valehdeltiin
että meillä muka on vapaus, vaikka ei
tosiasiassa ollutkaan jos
äänesti jotain muuta kuin länsidemokratiaa
kannattavaa puoluetta
siis vaikka kommunisteja.
Tässä
pitää muistaa että vapaissa vaaleissa kansalla pitää olla
oikeus myös
valita yksipuoluejärjestelmä. Allekirjoittanut ei
sitä kannata, koska se helposti
johtaa kaikenlaiseen
ääriajatteluun jopa valtiokoneiston äärimmäiseen
väkivaltaan
kun oppositiota , ja uusien vaalien vaaraa ei ole kuten
Natsi-
Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa.
Mutta 100% vapaus valita
vaaleissa mitä tahansa pitää aina hyväksyä
ihmisoikeuksiin
kuuluvana.
Ja
jos kansa valitsee vaaleissa diktatuurin, on hyvä muistaa että
siinäkin voi
kyllä äänestää, pyssynpiipusta! Joten kun
valitsee vaaleissa pitää tarkkaan
ajatella mitä äänestää,
ettei päästä helvettiä valloilleen.
USA
Naton johtava maa väittää olevansa demokratia, kuitenkin
siellä
kansanedustajaksi pääsee vain suuren rahan tuella. Ja
tämä alkaa yhä enemmän
levitä myös Eurooppaan.
Dollaridemokratia ei kuitenkaan ole mitään todellista
demokratiaa.
Onhan sen seurauksena USA:ssa valtavan suuret tuloerot ja
syrjäytyminen lisääntyy jatkuvasti. USA:n väestön enemmistön
reaalitulot ei
ole moneen vuosikymmeneen juuri lainkaan nousseet ja kaikkein köyhimmät
ovat reaalisesti köyhtyneetkin samalla kuin kaikkein
rikkaimmat ovat
suorastaan ovat satumaisesti rikastuneet.
Eurooppa on tällä hetkellä suurissa talousvaikeuksissa. Näin Eurooppa
päivänä
ja Voiton päivänä tulisi jättää hymistykset
maanosamme hyvyydestä sikseen ja
ottaa lusikka kauniisti käteen:
ei todellakaan ole mitään järkeä EU:n
perusarvojen demokratian
ja ihmisoikeuksien kannalta, että täällä jatkuvasti
leikataan
sosiaaliturvaa rikkaimpien samalla huomattavasti rikastuessa.
Perusteena
tälle sanotaan olevan maanosamme heikko kipailukyky ja sen
parantaminen. Kiina ja muiden Aasian ns tiikeritalouksien
dynaamisuutta ja
kilpailukykyä ihaillaan. Se on järjetöntä sillä
nuo maat ovat autoritaarisia tai
suoranaisia diktatuureja ja ilman
riittäviä työelämän oikeuksia, ei ole vapaata
ay-liikettä tai
lakko-oikeutta. Pitäisikö siis Euroopassa mennä samaan
suuntaan?
Nyt jo vaaditaan mm työajan pidennystä, mikä on aivan järjetöntä
koska automaatio etenee nopeasti ja vähentää työvoiman
tarvetta, työaikaa
pitäisi pikemminkin lyhentää.
Tästä
ja massatyöttömyyden näkökulmasta runsas maahanmuuttokin on
järjetöntä voimavarojen tuhlausta. Se uhkaa myös
eurooppalaisen kulttuurin
tulevaisuutta maahanmuuttajien saadessa myös
paljon lapsia.
Kts
mm plokikirjoitustani ”Tarvitaanko maahanmuuttoa?”
Demokratia,
työelämän oikeudet, ihmisoikeudet ja ympäristön suojelu ovat
kestävän yhteiskunnan tunnusmerkkejä. Meidän pitäisikin suojella
niitä
palauttamalla tullit (joilla ulosmitataan epärehdisti saatu
kilpailuetu) niiden
maiden kauppaan jotka ei kunnioita työelämän
oikeuksia. Näin saataisiin EU
jälleen nousuun loputtomista
yhteiskuntaa näivettävistä julkisen sektorin
leikkauksista.
Tullien palautus ohjaisi myös kunnioittamaan työelämän
oikeuksia jotta tulleilta vältyttäisiin.
Nykysysteemi rohkaisee
heikentämään työelämän oikeuksia ja estää
demokratian
kehittymistä ja samalla houkuttelee jopa luopumaan siitä.
Tullien
palautus ei todellakaan ole mitään impivaaraa! Kaikki maat
tarvitset
hyvin kehittyäkseen kansainvälisen yhteistyön
lisäämistä. Sen tulee kuitenkin
tapahtua kestävän kehityksen
ihmisoikeuksien ja luonnon sallimissa puitteissa.
Siinä EU:lla
tulisi demokraattisten perinteidensä perusteella olla
lipunkantajan
rooli koko maailmassa.
Eurooppapäivänä
meidän tulisi aivan erityisesti ajatella tällaista ja kohentaa
jo
hieman rapautumaan ja korruptoitumaan päässyttä
demokratiaa. EU:ssa suuri
raha, mitä myös aina tarvitaan, on
saanut jo liikaa poliittista valtaa. Siinä
keskeinen syy em WTO
vapaakaupan suuriin ongelmiin. Ongelmia on ratkottu
liikaa
pääomapiirien ja markkinoiden näkökulmasta. Ahneudellakin on
tässä
ajattelussa sijansa.
Kansallisvaltioita ja niiden omaa vastuutakin pitää korostaa, kuka kissan
hännän nostaa ellei kissa itse periaatteella. Mutta samalla
tarvitaan enemmän yhteisvastuuta ja
yhdessä yrittämistä.
Siinä kestävä
tulevaisuus EU:lle ja yhteiselle
Euroopallemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti