Talvipäivän seisauksen, (kun päivä on lyhimmillään
tänä vuonna 22.12.)
tänä vuonna 22.12.)
ja samalla Joulun
historia ulottuu
vuosituhansien taakse
oikeastaan persialaiseen
auringonjumalan
palvontaan
joka levisi myös antiikin Roomaan
valloitusten
myötä. Tuota juhlaa juhlittiin alkujaan Persiassa
noin
25 päivä joulukuuta..
Koristeina oli mm
kuusenkaltainen
havupuu ja sinä kultaisia
palloja, jotka kuvastivat
auringon
kehrää, joka alkaa
taas vähitellen nousemaan ylöspäin.
”Dies
Natalis Solis Invicti” eli voittamattoman
auringon syntymäpäivä
oli Roomassakin 25
joulukuuta. Juliaanisen kalenterin mukaan juuri
tuo
päivä oli vuoden pimein päivä. Auringonjumalan
palvonta
oli
levinnyt
jo melko laajalle Rooman
valtakunnassa kun sen valtion uskonnoksi
tuli
keisarin määräyksestä kristinusko 300-luvun
alkupuolella.
Jeesuksen
uskotaan nykytietämyksen mukaan
syntyneen syksyllä ehkä
lokakuussa, mutta ei
kuitenkaan joulukuussa. Joulua alettiin
viettää
keisarin määräyksestä 25. joulukuuta ilmeisesti
koska
tällöin oli helpompaa myös salaa samalla
palvoa auringonjumalaa.
--
Myös
täällä pohjolassa Ruotsissa juhlittiin ennen
kristinuskon tuloa
vuoden pimeimpänä aikana
jälleen
vähitellen nousevaa aurinkoa.
Juhlaa nimitettiin
sanoilla ”dricka jul” eli juoda joulua.
Sana
jul tulee eräiden selvitysten mukaan pyörää
tarkoittavasta
sanasta mikä ruotsin kielessä on hjul.
Se tarkoitti
muinaisskandinaavin kielessä myös
auringonkehrää.
Joten
on kyllä aika haettua pitää joulua alkuaan
pakanallisena juhlana
vaikka jo viikingit sitä juhlivat
ennen kristinuskon tuloa.
Talvipäivän seisaus on
vuodenkierrossa keskeisen
tärkeä kuten juhannuskin valoisimpana
aikana.
Niissä on todella vahva pyhän tunne. Joulu sopisi
paremmin uudeksi vuodeksi koska se on lähempänä
vuoden lyhintä
päivää.
Mutta
useimmilla ihmisillä vaikka ostelevat ennen
joulua järjettömän
paljon joululahjoja, mässäilevät
joulupöydässä, eivätkä usko Raamatun sanomaan,
joulu on
kaikesta materiaalisuudesta huolimatta on
pyhä. Se rauhoittaa
lopulta kuitenkin mielen jollain
salaperäisellä rauhan ja
levollisuuden tunteella, että
kyse on ikään kuin jostain ihmistä
suuremmasta.
Joulu on PYHÄ, ja sitä se on ilman Jeesustakin.
Hyvän
vuodentulon ja sadon varmistamiseksi
uhrattiin myös sika jumala
Freijalle. Tässä lienee
myös meidän joulukinkkumme historiaa
toihan
Ruotsi valloittajana tapojaan meille Suomeenkin.
Siis
viettämämme kristillisen joulujuhlan nimi on
pakanallista perua.
Sitä on kuitenkin turhaa
murehtia onhan vuodenkierron
kääntepisteiden
juhliminen yleistä kaikilla maailman kansoilla. Eikä
siankaan
uhraaminen ole sen kummempaa kuin
aikoinaan katolisen uskonnon
anekauppa: ”kun raha
kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen
vilahtaa”.
Mistä
me ihmiset lopulta voimme tietää onko
jumalaa olemassa, tai onko
niitä yksi tai useampia,
ne ovat uskon asioita. Väitettä puoleen
tai toiseen ei
voi havainnollisesti todistaa. Mutta ateistienkin tai
toisin uskovien on hyvä muistaa, että joulunaika ei ole vain
jotain pinnallista hauskanpitoa, kinkun
syömistä, joulupukkeja ja
lahjoen jakoa. Jolla silläkin
on tietysti arvonsa.
Kyseessä
on jotain paljon suurempaa sen tietää
sisimmässään lähes
jokainen maallistunutkin
kristillisen kirkon jäsen tai kirkosta
eronnut, joka ei
enää oikein jaksa uskoa joulun kristilliseen
sanomaan. Kyseessä on hiljentymisen aika
perimmäisten kysymysten
äärellä: Taas on yksi
aurinkovuosi takana ja historiaa ja uusi
tulossa. Mitä
se tuo mukanaan mikä on koko ihmiskunnan tuleva
kohtalo. Emme tiedä mistä me tulemme, mihin
olemme menossa.
Kierrämme aurinkoa vain 107000
km tuntivauhdilla.
Mikä
on kohtalomme tuhoudummeko
ympäristökatastrofin tai ydinsodan
seurauksena vai
eikö mitään peruuttamatonta tapahdu, vaan jäämme
vain loputtomaan velkaantumisen nousu ja
laskukausien kurimukseen,
rikkaiden rikastuessa ja
köyhien köyhtyessä ja siitä seuraaviin
sisällissotiin ja
vallankumouksiin. Tässä herää helposti
ajatus, että
eikö meillä todellakaan ole mitään toivoa jostain
paremmasta.
Sitä
pitäisi pohtia ja juuri joulunaika ja uuden
vuodentulon aika ovat
tähän erityisen sopivia,
olkoon
kinkunsyönti vaikka symboli
lupauksesta tehdä ensi
vuonna parannus. Samoin voi yhtä hyvin pitää vaikka
Jeesusta symbolisena hyvänä ihmisenä. Vaikka ei
jaksaisi
ottaa Raamattua kokonaisuutena oikein
todesta, siinä on monia
ajattelemisen arvoisia
kohtia:
”Helpompi on kamelin päästä
neulansilmän läpi kuin
rikkaan taivaaseen” tai ”Sen minkä teet
yhdelle
näistä pienimmistä sen teet minulle”. Tässä on
joulupatojen seisoessa taas kadunkulmissa hyvää
osviittaa, siitä
mihin tuo kirja pyrkii, vaikka sitä ei
pitäisikään jumalan
sanana. Nyt jouluna tulisi aivan
erityisesti pohtia miksi
maailmassa on miljardi
nälkäistä ja miksi vauraassa Suomessakin
leipäjonot
pikemminkin vuodesta vuoteen vain kasvavat.
Monilla
ihmisillä onkin huono omatunto tämän takia,
mikä jotenkin
korostuu jouluherkkujen äärellä, se
saa
monet meistä jotenkin
hiljentymään kaiken
ylensyönninkin keskellä. Valitettavasti se
ei
joulukeräysten ohella ole saanut aikaan vielä
konkreettista
muutosta vaikka
sosiaalilainsäädännössä.
Valitettavaa
on että Raamatun ”lesken ropo”
kertomus on vielä paljolti
totta nykyaikanakin.
Todella harva antaa kaiken ylijäämästään,
ja
selvitysten mukaan mitä varakkaampi ihminen on
sitä
vähemmän hän tilastollisesti antaa rahaa
hyväntekeväisyys
keräyksiin.
Näyttää
valitettavasti siltä että varakkuus usein
kovettaa ihmisen
sydämen ja joulustakin pyrkii
tulemaan paljolti materialistista
kilvoittelua
joululahja markkinoilla.
Mutta
joulussa on kuitenkin ikään kuin
sisäänrakennettuna myös
toivoa meille kaikille
paremmasta maailmasta.
Se
että joulunaikaan kirkot täyttyvät vuodesta
toiseen hartaista
joululaulujen kuuntelijoista ja
laulajista, osoittaa, että joulu ei
kuitenkaan ole vain
markkinahumua, siinä on samalla jotain todella
pyhää.
Hyviä
joululauluja hiljentymiseen perimmäisten
kysymysten edessä on
paljon esimerkiksi ”Maa on
niin kaunis”, siinä ihminen tuntee
olevansa
miespolvien kiertokulussa osa suurta kokonaisuutta.
-Joulussa on ikuisuuden kosketus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti