Anneli Auer, syytön vai syyllinen?

 

  Anneli Auer on tuomittu jo kaksi kertaa elinkautiseen miehensä 
murhasta. Kummallakin kerralla äänin 2-1. Tuomarien 
erimielisyyden 
tulisikin aina estää elinkautiseen tuomitseminen, heräähän epäilys, 
että näyttö ei ole riittävä. 

Vääriä tuomioita ei voi koskaan täysin estää, mutta näin vähenisi 
todennäköisyys että syytön saa maksimirangaistuksen.

Perusteena tulisi samalla olla inhimillinen näkökohta koska 
elinkautinen on usein 14-15 vuotta ja näin pitkä rangaistus voi sortaa 
henkisesti kenet tahansa, varsinkin jos kyseessä on syytön.

Huolestuttavaa nykytilanteessa on se, että edes mediassa ei juuri näy 
muuta kuin väittelyä siitä onko Auer syyllinen vai ei. Sitä ei ole juuri 
pohdittu miten hän jaksaa tätä kaikkea henkisesti jos hän on 
kuitenkin syytön.

Vaikka hovioikeus hänet toistamiseen taas vapauttaisi, ja tuo päätös 
jäisi lopullisesti voimaan, voiko hän enää koskaan päästä kiinni 
normaaliin elämään? Ja mitä jos Hovioikeuden vapauttavan tuomion 
jälkeen Korkein oikeus tuomitsisi taas elinkautisen?
 

Syyttömänä tuomittu saisi tästä kaikesta suuret korvaukset, mutta 
vapauden ja ehkä koko elämänuskon menettämistä ei voi korvata 
millään rahalla. -Sitä ei oikeuslaitos tunnu millään ymmärtävän.
 

Tästä kaikesta herää kysymys mihin kansakuntamme on menossa kun se sallii tällaisen rallin jatkua. Tätä ei voi ymmärtää muuten kuin, että liian moni meistä on elintasokilvan ja materialismin pauloissa kokonaan menettänyt kyvyn tuntea myötätuntoa.
 

Peruskysymys  tuomiossa on kävikö Auerien talossa joku ulkopuolinen vai ei. Kaiken kuullun perusteella näin saattoi olla, kuten uskoi eriävän mielipiteen esittänyt tuomari.

Joten Auer voi olla syyllinen, mutta kun riittäviä todisteita ei näytä mistään löytyvän sen huomaa jo maallikkokin, ja kun jo kaikki mahdollinen jopa saatananpalvontaa myöten on käyty läpi, olisi paras ratkaisu  vain vapauttaa hänet.

Auerin tapaukseen sopisi hyvin pari kohtaa Suomen laki kirjassa olevista Olaus Petrin tuomarin ohjeista 1500-luvulta: ”Parempi on päästää syyllinen irti kuin kiduttaa ja vaivata syytöntä.” ja  ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei voi olla lakikaan”.

 Noiden tuomarien eettisten ohjeiden luulisi kestävän aikaa ikuisesti. Miksi Suomen oikeuslaitos ei niitä kunnioita?

Tässä herää myös ajatus, että sille on tullut jonkinlainen pakonomainen tarve löytää syyllinen, jotta se voisi siten osoittaa olevansa tehtäviensä tasolla. On tietysti tärkeää etsiä syyllistä, mutta joskus on parasta myöntää epäonnistuminen. 

Tämänkaltaisiin tilanteisiin jossa oikeuslaitos on jotenkin lukkiintunut sopisi hyvin myös presidentin armahdusoikeus.
 

-Tässä kaikessa on kyseessä on myös raha. Vuosien oikeudenkäynnit, josta selvyyttä ei tunnu syntyvän tulevat jo kohtuuttoman kalliiksi meille veronmaksajille.

Lisäys 30.1.14

Allekirjoittanut on saanut kuulla jo monesta suusta jopa perhepiirissä, että turhaan kirjoitat asiasta.

Poikani jopa sanoi, että TS ei Auer juttuani julkaise eikä mitään muutakaan juttuasi enää jos sen sinne lähetät pitäen Aueria ilmeisen syyllisenä.

Poikani avovaimo, oikeustieteen opiskelija, sanoi minulle, että pysy sinä vain reviirilläsi (tarkoittaen että kirjoita vain juttuja yhteiskunta- politiikka- ja ympäristöaiheista kuten olen yleensä TS:ssa kirjoittanut, olen VTM.) Ja jatkoi, että onhan se Auer jo muusta syystä nyt vankilassa istumassa 7 vuoden tuomiota (jotain lapsipornoa ja eläinrääkkäystä). 

 Epäilen onko se tehnyt tosiasiassa niitäkään, että kärpäsestä on tehty härkänen eli lyötyä on helppo lyödä uudelleen, joten ajatellaan että ei ole väliä vaikka sen tuomiot vaihtelee koko ajan. Ja että jää se kumminkin toistaiseksi vankilaan vaikka hovioikeus sen jo toisen kerran vapauttaisi murhasyytteestä.

Poikani avovaimokaan ei kyennyt ajattelemaan mitä nyt kuuluu ihminen Auerille, lähinnä vain oikeudenkäyntiä  ikään kuin teknisenä prosessina. Hieman keventävä asianhaara tässä on se, että hän sanoi onhan se kuitenkin nyt vankilassa, mutta ei hänkään sanonut yhtään mitään että kaikki ollaan ihmisiä. Että näin ei pitäisi tehdä kenellekään.

Tyttäreni (Muuten myös KTM) sanoi että kyllä Auer on syyllinen, se on ihan sen näköinenkin ja suurin piirtein samaa sanoi vaimoni (hänkin KTM).

Kaksi hyvää kaveriani jotka ole tuntenut lapsuudesta lähtien olivat kyllä samaa mieltä kanssani, että Auer juttu on järkyttävää teatteria, jossa totuudella ei ole mitään merkitystä.

(Kaiken kukkuraksi Turun Sanomien  toimittaja sanoi minulle, että he eivät julkaise Auer juttuani.  

Se tuntui todella  tylyltä. Estettiin  tärkeän mielipiteen esittäminen julkisuudessa  asiasta, jota en ole  kenenkään muun nähnyt tai kuullut  esittävän yhtään mitään.  Mutta tulee se nyt julkaistua  ainakin tässä blogissani.)

 

Arvostelin yllä olevassa jutussani  kärkevästi oikeuslaitosta, mutta mielestäni se on kyllä sen ansainnut alentuessaan suorastaan noitavainomaiseen asioiden käsittelyyn Auer jutussa.

Toisaalta myös Ylen oikeustoimittaja sanoi TV.ssä että Auerin juttu poikkeuksellista koko oikeushistoriassamme. Mutta hänkään ei osoittanut myötätuntoa Aueria kohtaan, vaikka hän  totesi tämän  voivan olla  syytön. -Ja toisaalta Auer ei ole ainoa tapaus tuomitaanhan Suomessa aika usein ihmisiä mm todennäköisin syin.

Taustaksi tähän sopinee vielä vaikka se, että USA:ssa on tuomittu viime vuosikymmenien aikana ehkä satoja ihmisiä kuolemaan  syyttömänä. Kymmeniä tällaisia tapauksia on jo selvitty DNA testien tultua käyttöön.

Juuri tämän takia useat USA:n osavaltiot ovat jo luopuneet kuolemantuomiosta. So tarkoitan tällä sitä, että jos on vähänkin epäilystä, että näyttö ei ole riittävä maksimirangaistuksesta pitäisi aina luopua. Siis vaikka elinkautisesta meillä Suomessa.

Olof Palmenkin murhasta sai eräs kaikenlaisiin pikkurikoksiin syyllistynyt rikollinen elinkautisen. Mutta vapautettiin vähän myöhemmin kun tuli lisänäyttöä, jonka perusteella näytti todennäköiseltä, että hän ei ehkä ollutkaan murhaaja. Mutta silti lehdissä kirjoitettiin, että hän ehkä kuitenkin oli. 
Mutta kuten Olaus Petrin tuomarin ohjeissa sanotaan, parempi on vapauttaa murhaaja riittävän näytön puutteessa kuin rääkätä ja kiusata syytöntä. Ruotsi teki siinä oikean ratkaisun.

 30.1.14 TS:ssa oli juttu USA:n kirjailijaliiton puheenjohtajasta joka kirjoittaa rikosdekkareita ja on myös arvostettu asianajaja. Hänen mukaansa 5-10% USA:n tuomioista on vääriä, eli tuomitaan syytön. Hän perustelee tätä mm sillä, että oikeudenkäynteihin käytetään liian vähän aikaa.

Suomi lienee toisessa ääripäässä. Mikähän tuo prosenttiluku mahtaisi olla meillä, en ainakaan vielä löytynyt netistä mitään.

-Etsin netistä Auer keskusteluja. Sielläkään ei puhuta muuta kuin onko Auer syyllinen vai syytön, ei lainkaan siitä onko oikein tuomita ja vapauttaa ja taas tuomita elinkautiseen ja vielä tuomariäänin 2-1.

Miksi todellakin ihmisiä tuntuu kiinnostavan oikeus vain prosessina, mutta ei sen takana oleva inhimillinen kärsimys jos tulee vaikka syyttömänä tuomituksi.

Totean edelleen että Auer saattaa olla murhannut miehensä, mutta tuomiota ei pitäisi antaa todennäköisin syin, ja sitä varmempaa näyttöä ei näköjään ole tarjolla.

Ja vielä saatananpalvonnasta josta Aueria myös välillä epäiltiin. Tämän selvittämisen käytettiin myös asiantuntija-apua. Lopulta järki kuitenkin voitti ja näistä täysin mielettömistä syytteistä luovuttiin.

Syynä saatanapalvonta epäilyihin oli mm se, että hänen lapsilleen   vankilasta lähettämässä kirjeessä oli piirroskuvio, mikä muistutti aika paljon saatanan palvojien tekemiä kuvioita. Tuo piirros näytettiin TV:ssä. Syynä sen piirtämiseen lienee kyllä se, että Auer oli nähnyt muiden vankien noita kuvioita piirtävän tai että niitä oli vankisellien seinissä. 


 Aueria käsittelevässä  TV-ohjelmassa talvella 2015 (tarkkaa aikaa en huomannut merkitä muistiin) sanottiin myös, että  jutun selvittämisessä poliisit käyttivät hyväkseen  myös  selvänäkijää!

 Tämä näki asunnossa kolmannen aikuisen.  Siitä syyttäjä  ei kuitenkaan kertonut mitään oikeudessa  koska se ei sopinut hänen näkemykseensä, että Auer on syyllinen!

• Kaikkiaan tuntuu kuin Auerin kohdalla olisi kyseessä jonkinlainen entisajan noitavainoja muistuttava toiminta, jossa koko yhteisö purkaa jotain alitajuntaista ahdistustaan poikkeaviin yksilöihin. Ja helpotusta se saa ahdistukseensa näiden kärsimysten kautta.
  Ehkä tämä selitys on hieman kaukaa haettu mutta jotain tämänkaltaista taustalla saattaa olla oikeuslaitoksen överiksi menneen täydellisyyden tavoittelun ohella. 
  
  
  
  PS tarkemmin ajateltuna  eikö parasta olisi että kaikissa oikeudenkäynneissä,  muissakin kuin  vakavissa henkirikoksissa,  joissa on kolme tuomaria, vaadittaisiin yksimielistä päätöstä  tuleehan 2-1  päätöksissä  aina tunne, että tuomio on aikalailla hataralla pohjalla.  
  
   Ei vankilaan pitäisi todellakaan panna ketään varmuuden vuoksi, ajatuksena että  se on syyllinen  suurella todennäköisyydellä, kun täyttä varmuutta ei ole.
  
  Toisaalta  syyllinen,  vaikka hänet vapautettaisiinkin riittävien  todisteiden puutteessa  saa usein silti rangaistuksen omassa mielessään kärsien lopun  ikäänsä  ahdistuksesta siitä  mitä on tehnyt.
  
  Eräs pitkään vankilapastorina ollut kertoi  TV-haastattelussa, ettei ole tavannut yhtään murhamiestä, joka ei olisi  vilpittömästi katunut  tekoaan, minkä on usein  myös  suuressa tunnekuohussa ja  päihtyneenä tehnyt.
  
  Mutta myös lievemmät, varsinkin väkivalta rikokset, usein painavat mielessä koko lopun elämän. 
  
  Tuomiot eivät todellakaan aina ole helppoja  ratkaisuja. 
  Esimerkiksi kun neljä  miestä ryypiskelee pöydän ääressä   yksityisasunnossa ja tulee riitaa,   käsikähmää ja tappelua, jonka seurauksena yksi tapetaan, eikä kukaan jälkeen päin muista tapahtuneesta yhtään mitään. 
  
  Kenet kolmesta pitää tuomita kun tekijää ei tutkimuksissa voi selvittää. Pitääkö heittää arpaa  kenestä tehdään syyllinen, yhdestä,  kahdesta tai kaikista kolmesta  tai ei kenestäkään  kun varmaa tai  riittävää tai juuri mitään näyttöä kenenkään syyllisyydestä ei ole.
   On vain tapeltu  ja yksi on kuollut.  
  
   Mitä pitäisi  tehdä kun kollektiivinen   rangaistus on länsimaisessa  oikeusjärjestyksessä kielletty?      -ketään ei pitäisi tuomita, jotta  ainakaan syytön ei saisi rangaistusta. 
  
  Tätä  tapausta voisi   yhtä  hyvin pitää myös ikään kuin  vahinkona  "työtapaturmana" kaikkien vahvan humalatilan takia.
  Eli kun ryhtyy ryyppäämään  kaveriseurassa voi tulla riitaa  ties mistä. So jokainen joka ryhtyy ryyppäämään   ottaa tietoisen riskin, jossa on oma henki on vaarassa. 
  
  
  20.2.15  
  
  Hovioikeus vapautti  äänin  2-1 Anneli Auerin miehensä murhasyytteestä riittävän näytön puutteessa.  Mutta syyttäjä  ei ainakaan vielä 21.2. tiennyt  valittaako hän päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.   
  
  Eikä taaskaan kukaan   puhunut mitään Anneli Auerista  kärsivänä ihmisenä jos hän todellakin on syytön. Hän on edelleenkin  kuin pelinappula pelissä. 
  
  Nyt syyttäjällä  on  yhdestoista hetki puhaltaa peli poikki julkisuudessa   sanoin:  En   valita korkeimpaan  perusteena se että jos Auer on kuitenkin syytön.  
  
  Osoittaa käsittämätöntä kovaluonteisuutta että hän vielä sanoo harkitsevansa asiaa. Ehkä hänellä todellakin on pakonomainen tarve voittaa, saada sulka hattuunsa, keinoilla ei niin väliä. 
  
  Kaiken kukkuraksi  monet oikeustieteilijät sanovat, että on äärimmäisen pieni todennäköisyys, että  syyttäjä valittaa korkeimpaan oikeuteen.
  
  
  Seuraava pieni pätkä Anneli Auerin haastattelusta  osoittaa miten kauas Suomen oikeuslaitos, (mutta myös Suomen eduskunta lainsäätäjänä) on ajautunut ihmisyydestä  estäessään äidin kaikenlaisen yhteydenpidon lapsiinsa. -
  
  Tätä ei voi perustella  edes sillä että äiti voisi näin taivutella lapsia puolelleen oikeudessa.
  
  Tässä painaa  erittäin paljon myös se, että jos Auer kuitenkin on syytön. Sillä kuten nyt on toimittu voidaan tuhota hänen ja lapsiensa suhde lopullisesti, sitä ei todellakaan voi korvata millään rahalla, jonka hän saa syyttömänä istumisesta.
  
  
  
  
  Iltalehti 21.2.15
  
  Anneli Auerin  haastattelu  Turun vankilassa:
  
  Pitkässä  murhaprosessissa  kaikkein surullisinta Auerin mukaan on ollut lasten menetys  ja perheen hajoaminen. 
  
  "Minulla on heihin (kolme nuorinta lasta) yhteydenpitokielto, en saa lähettää heille edes kortteja."   
  
  Hän ei ole tavannut näitä vuoden 2011 jälkeen.  Auer kertoo  että hän  saa tavata ainoastaan vanhinta  nyt jo 17-vuotiasta lastaan,  mutta suhde  tähänkin  on  jo etääntynyt.
  
  Auer kertoi myös, että kolme nuorinta lasta ovat olleet häntä vastaan murhajutussa  ja  että vanhin näistä jopa puhui äidin syyllisyyden puolesta 2011 jälkeen, mutta esikoinen on koko oikeusjutun ajan ollut äitinsä puolella.
  

  
  

  
  

  20.4.15

  
  

  Syyttäjä hakee taas valituslupaa Auerin murhajutussa ja haluaa testata 

  
  

  Korkeimassa oikeudessa ikäänkuin ennakkotapauksena miten korkea 

  
  

  tuomitsemiskynnys henkirikoksissa pitäisi olla. Hänestä se oli liian oli 

  
  

  korkea kun Auer vapautettiin taas murhasyytteestä.

  
  

  Tuomarin ohjeisissa kuitenkin neuvotaan, että jos on vähäinenkin syy 

  
  

  epäillä syyllisyyttä on parasta vapauttaa syytetty ...

  
  

  
  

  Jos ymmärsin oikein valituksen tekoon on aikaa 60 päivää tuomiosta. 

  
  

  syyttäjät hakivat valituslupaa siis viimeisenä mahdollisena päivänä.

  
  

  
  

  Eikö tämä jo osoita, että syyttäjät ei itsekään olleet aivan varmoja 

  
  

  pitäisikö valittaa vai ei!

  
  

  
  

  Taas tulee mieleen että syyttäjille on tullut pakkomielle voittaa tämä 

  
  

  juttu hinnalla millä hyvänsä.

  
  

  
  

  
  

  - Mutta mikä on se kynnys   syytön - syyllinen - syytön... rallissa 
  

  
  

  minkä 

  
  

  ylittämisen jälkeen kansalainen Auerista ei tule enää veronmaksajaa, 

  
  

  vaikka hän olisi syytönkin. Kuka testauttaisi sen korkeuden?

  
  

  Mediassa puhutaan jättikorvauksista, mutta rahalla ei voi korjata 

  
  

  särkynyttä mieltä...

  
  

  -  Syyttäjän valituslupa on hyväksytty ja syyte murhasta on taas nostettu.
  Edellä mainittuun viitaten tämä kaikki on todellakin häpeäksi Suomelle  ja sen oikeuslaitokselle!